Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paprika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paprika. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Käärmepatonki

Vietimme viikonloppuna pieniä halloween-juhlia, joihin leivoin hauskan käärmepatongin. Samalla Hellapoliisin patonkitaikina- ohjeella olen tehnyt patongit jo pidemmän aikaa mutta tällä kertaa perinteinen patonki muuntautui halloweenin kunniaksi käärmeeksi. Patonkikäärme sai selkäänsä paprikakuvioinnin sekä oliivisilmät. Kieleksi laitoin porkkanasuikaleen.

Patonkitaikina
2,5 dl vettä
2,5 tl kuivahiivaa
3 rkl öljyä
ripaus suolaa
noin 5 dl vehnäjauhoja

Lisäksi 
öljyä
Provencen yrttimaustetta
puolikas pieni paprika
1 oliivi
porkkanasuikale 

Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää hiiva, suola, öljy ja jauhot. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kohota liinan alla noin 30-45 minuuttia. Kauli taikina leivonta-alustalla suorakaiteen muotoiseksi isoksi levyksi. Käytä apuna vehnäjauhoja. Levitä taikinalle hieman öljyä ja Provencen yrttisekoitusta tai jotain muuta maustetta mieltymystesi mukaan. Rullaa taikina yhdeksi pitkäksi patongiksi. Asettele käärme leivinpaperin päälle uunipellille. Anna taikinan kohota viele hetki liinan alla. Huuhtele ja leikkaa tällä välin paprika ohuiksi suikaleiksi. Puolita yksi oliivi silmiksi. Leikkaa porkkanasta suikale käärmeen kieleksi. Painele paprikasuikaleet taikinan päälle. Laita käärmeen silmät ja kieli paikalleen. Paista 250- asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Kasvispelti

Erilaiset kasvispellit ovat ihan parasta (ja helppoa!) arkiruokaa. Pellille voi heittää kasviksia omien mieltymystensä mukaan ja vähän sitä mitä jääkaapista sattuu löytymään. Vastaavia peltejä onkin tullut tehtyä syksyn aikana lukuisia, hieman eri variaatioina vain. Jos kasviksilla on eri kypsymisaikoja, voi osan kasviksista lisätä sekaan myöhemmin. Itse olen tykästynyt heittämään kasvisten joukkoon makeudeksi myös omenaa. Omena pehmenee nopeasti mutta koska en voi allergian vuoksi syödä juurikaan raakaa omenaa, annan omenan pehmetä kasvisten seassa ihan kunnolla. Kasvispeltien mausteeksi riittää mustapippuri, suola ja kunnon loraus oliivi- tai rypsiöljyä mutta välillä on kiva maustaa peltiä esimerkiksi rosmariinilla tai timjamilla.

Kasvispelti
terttutomaatteja
porkkanoita
paprikaa
kesäkurpitsaa
omenaa
chiliä
mustapippuria
suolaa
oliivi- tai rypsiöljyä
rosmariinia/timjamia

Pese ja kuori porkkanat, puolita tarvittaessa. Huuhtele kesäkurpitsa, paprika ja omenat. Leikkaa suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Huuhtele tomaatit. Leikkaa maissit kahteen tai kolmeen osaan. Lado kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta mustapippurilla, suolalla ja rosmariinilla tai timjamilla. Lisää sekaan öljyä ja sekoita. Paista 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Paistetut ahvenfileet paprika-kaprissalsalla

Paistetut ahvenfileet maistuvat hyvin sellaisenaan voissa paistettuina, eikä mausteeksi tarvitse muuta kuin suolaa ja mustapippuria. Lisäkkeeksi ahvenfileille halusin tehdä jotain raikasta, joten sekoitin helpon ja nopean salsan paprikasta, kapriksista ja punasipulista. Ja tulipa hyvää. Mukavan suolaista mutta silti sopivan raikasta, simppeli hyvä lisuke ahvenfileille. Reilulla rucolakasalla viimeisteltynä.

Ahvenfileet
noin 500 g ahvenfileitä
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Paprika-kaprissalsa
1 paprika
reilu ½ dl kapriksia
puolikas punasipuli
mustapippuria
rucolaa
oliiviöljyä

Paista ahvenfileet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Huuhtele ja paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori sipuli ja hienonna se. Sekoita paprikakuutiot, kaprikset ja sipulit. Mausta ja kaada sekaan loraus oliiviöljyä.



torstai 9. helmikuuta 2017

Kasvisjauhis- reseptikilpailu: Kasvisjauhispyörykkä-kvinoakupit tahinikastikkeella

Pääsin mukaan reseptikilpailuun, jossa 12 bloggaajalle annettiin tehtäväksi kehitellä resepti uusista Apetitin kasvisjauhis-tuotteista. Tarkoituksena oli miettiä ateriakokonaisuus hyödyntäen yhtä kolmesta uudesta kasvisjauhiksesta. Vegaaniset kasvisjauhikset tulivat Prismoihin ja Citymarketteihin 1.2., joten kovinkaan moni ei ole todennäköisesti ehtinyt näihin tuotteisiin vielä törmätä. Kasvisjauhikset löytyvät pakastealtaasta ja niitä on kolmea eri laatua, kasvisjauhispyöryköitä, kasvisjauhispihvejä ja kasvisjauhispihvejä crispy chick. Pääsin maistamaan kaikkia uutuustuotteita, ja näistä kolmesta tuotteesta omaan reseptiini valitsin kasvisjauhispyörykät. Pyörykät kuten muutkin kasvisjauhistuotteet ovat siis täysin vegaanisia ja gluteenittomia ja ne on valmistettu herneproteiinista. Kasvisjauhikset ovatkin hyvä ja ennenkaikkea nopea kasvisvaihtoehto osana ateriakokonaisuutta.

Viime aikoina tai oikeastaan jo viime kesästä asti, meillä on tehty melko paljon salaattikuppeja erilaisilla variaatioilla. Niinpä myös nämä kasvisjauhispyörykät pääsivät tai joutuivat kuppiin. Salaatiksi käy siis muukin, kuin Romane-salaatti, kunhan se on tarpeeksi kuppimainen, jotta täytteet pysyvät mukana syötäessä. Pyöryköiden rinnalle kuppiin valmistin kvinoa-kasvissekoitusta ja kastikkeeksi kokonaisuudelle ihanan ja helpon tahinikastikkeen. Kasvisjauhispyörykkä-kvinoakupit viimeistelin korianterilla.

Kaikki 12 kilpailureseptiä löytyvät täältä. Käy äänestämässä suosikkiasi ja poimimassa parhaat kasvisjauhisresepti-ideat omassa keittiössä hyödynnettäviksi. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan lisäksi 5 kpl 100e ravintolalahjakorttia!

Kasvisjauhispyörykkä-kvinoakupit 4:lle
kuppimaista salaattia (esim. Romane)
2 dl kvinoaa
1 punainen paprika
2 porkkanaa
½ tl savupaprikamaustetta
½ tl mustapippuria
½ tl suolaa
loraus öljyä
1 pussillinen (240g) Apetitin kasvisjauhispyöryköitä
tuoretta korianteria

Tahinikastike
reilut 1/2 dl tahinia
1 tl sitruunamehua
½ tl savupaprikamaustetta
ripaus suolaa
2 rkl seesamiöljyä
vettä

Valmista kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta suolalla, savupaprikalla ja mustapippurilla. Kuori porkkana ja huuhtele paprika. Paloittele porkkanat ja paprikat noin 2 cm pituisiksi tikuiksi ja paista hetki öljyssä paistinpannulla. Lisää kvinoa ja sekoita hyvin. Paista kasvisjauhispyörykät öljyssä paistinpannulla pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista tahinikastike sekoittamalla ainekset keskenään. Lisää vettä sen verran, että kastikkeesta tulee juoksevaa. Huuhtele salaatti ja asettele lehdet tarjoiluvadille. Lisää kvinoaseos ja pyörykät salaattikuppeihin. Kaada päälle tahinikastiketta ja viimeistele korianterilla.



maanantai 23. tammikuuta 2017

Italianpata

En muista milloin viimeksi olisin tehnyt italianpataa! Vaikka se on oikeasti melkoisen hyvä ja helppo pataruoka, josta riittää syötävää parille päivälle, kun tekee kerralla riittävän suuren annoksen. Jos ei omista tarpeeksi suurta paistinpannua, on tämä näppärä tehdä myös kattilassa. Vuoden vaihteen jälkeen perheemme arkiruokailu on päässyt uuden haasteen eteen, koska 1-vuoden ikään tullut poikamme on pikkuhiljaa alkanut syömään samoja ruokia kuin vanhempansa. Erilaisia pata- ja laatikkoruokia on tullut tehtyä suhteellisen vähän mutta nyt taaperoystävällisempää ruokavaliota ajatellen, niiden aika on koittanut! Tämä italianpata sai tomaattisen makunsa paseeratusta tomaatista ja, koska jätin padasta suolan kokonaan pois (aikuiset voi lisätä sitä omalle lautaselle), antoi tomaatti siihen myös kaivattua lisämakua. Onnekseni myös taapero oli kanssani samaa mieltä ja pata maistui hänellekin erityisen hyvin. Padassa olleet herneet ja maissit olivat näppärää sormiruokaa ja tulipahan syötyä niitä vihanneksiakin samalla :) Aikuiseen makuun mausteita voi laitella vähän reilummin ja lisätä mukaan myös suolan. Hyvä ja maistuva koko perheen ruoka!

Italianpata
400 g (luomu)jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
savupaprikaa
mustapippuria
1 prk (500 g) paseerattua tomaattia
noin 5 dl vettä
puolikas ps (175 g) rakettispagettia
1 ps (200 g) herne-maissi-paprikaa

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen sen valmistamista. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet sekä hienonna ne hyvin. Ruskista jauheliha öljyssä ja lisää sipulit. Mausta savupaprikalla ja mustapippurilla. Kaada sekaan vesi ja tomaattikastike. Lisää spagetit. Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, lisää vettä tarvittaessa. Lisää joukkoon myös herne-maissi-paprikat ja anna kiehua, kunnes pasta ja vihannekset ovat pehmenneet. 



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Vietnamilaiset rullat Silmusalaatilla ja saksanpähkinöillä

Ihania vietnamilaisia rullia on tullut tehtyä aivan liian harvoin vaikka ne ovat nopeita & helppoja, ravitsevia, terveellisiä ja mitä vielä, no tietenkin herkullisia! Rullat ovat juuri niin maukkaita, kuin rullien täytteetkin eli rullien sisään kannattaa kääräistä omia lemppariraaka-aineitaan. Minusta rullat ovat parhaimmillaan runsailla kasviksilla, yrteillä ja lohella tai vaihtoehtoisesti katkaravuilla täytettyinä. Eli näitä edellä mainittuja rullaillessa ei voi mennä pahasti metsään.

Instagramin puolella olleen Silmusalaatin ja Foodien järjestämän reseptihaasteen innoittamana päädyin kokeilemaan jo pidemmän aikaa kaupoissa olleita mutta minulle vielä tuntemattomaksi jääneitä Silmusalaatteja. Monta kertaa olen kyllä silmäillyt noita pikkuisia paketteja uteliaan kiinnostuneena mutta nyt viimein ostin tuotteen myös testattavaksi. Foodien tuotevalikoimasta löytyy myös vaikka mitä ihanaa mutta näihin rulliin valikoin lisukkeeksi saksanpähkinät, jotta rulliin tulisi mukavaa purutuntumaa. Pähkinät toivatkin rulliin mukavaa rouheutta ja ensimmäistä kertaa käytössä olleet Alfalfa Silmusalaatit kruunasivat rullat freesillä rapsakkuudellaan. Vaikka Silmusalaatti- paketti on melko pieni, oli sisus todella riittoisaa. Rulliin sain kulumaan paketista vain puolet vaikka laitoin salaatteja rulliin melko reilulla kädellä. Upea tuote! 

Vietnamilaiset rullat ovat mukavan keveitä ja mikä parasta, ne maistuvat Sweet Chili-kastikkeen kanssa suunnattoman hyviltä. Rullat taipuvat naposteltavaksi illanistujaisiin, lounaaksi tai vaikka kokonaiseksi päivälliseksi, koska nälkä näiden jälkeen ei kyllä jäänyt. Keveytensä ansiosta nämä olivatkin Halloween- herkkujen jälkeen juuri sopivaa purtavaa :)

Vietnamilaiset rullat 
12 kpl

12 arkkia riisipaperia
1 ruukku korianteria
1 ruukku herneenversoja
puolikas paketti Alfalfa- Silmusalaattia
noin 1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
100 g kylmäsavustettua lohta
noin 50 g Crème Bonjour- tuorejuustoa Inkivääri & sitruunaruoho
puolikas paprika
puolikas kurkku
noin 40 g riisivermisellejä

Tarjoiluun
Sweet chili-kastiketta
soijakastiketta

Valmista riisivermisellit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kurkku ja paprika ja leikkaa ne vajaan 10 cm:n mittaisiksi tikuiksi. Rouhi saksanpähkinät. Liota riisipaperiarkit kuumassa vedessä yksi kerrallaan. Aseta arkille muutama varsi korianteria ja herneenversoja, pieni kasa riisivermisellejä, kurkku -ja paprikatikkuja, pieni sipaisu tuorejuustoa, viipale lohta, saksanpähkinät ja silmusalaatit. Taita alareuna täytteiden päälle ja kierrä napakalle rullalle. Toista näin kaikki 12 rullaa. Tarjoa kylmänä Sweet chili- kastikkeen tai soijakastikkeen kera.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Lämmin linssisalaatti marinoidulla punasipulilla ja juustolla

Vasta viime aikoina olen löytänyt vihreät linssit ja hoksannut kuinka hyviä ja monipuolisia ne ovatkaan. Punaiset linssit ovat kyllä tulleet tutuiksi mutta vihreät ovat olleet jostain syystä pimennossa. Mutta eivät ole enää. Kiitos vain ystävälle, jonka ansiota tämä on :) Tätä linssisalaattia olen tehnyt viikon sisällä jo kahdesti - niin hyvää ja maukasta se on! Nyt kun omat lehtikaali, rucola ja pinaatti tuottavat satoa, tulee näitä lisättyä joka salaattiin. Ja tuo marinoitu sipuli on aivan parasta!

Linssisalaatti
3 dl vihreitä linssejä
2 paprikaa
kourallinen lehtikaalia, pinaattia ja pieniä rucolan lehtiä
pieni punasipuli
puoli purkillista (100g) apetina redpeppers&chilli- juustokuutioita
suolaa 
mustapippuria
oliiviöljyä

Liota linssit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin. Kuori punasipuli ja viipaloi. Laita punasipuliviipaleet marinoitumaan oliiviöljyyn. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Huuhtele paprikat, poista siemenet ja paloittele. Paahda paprikat oliiviöljyssä pannulla, mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Hienonna lehtikaali, pinaatti ja rucola. Sekoita ainekset tarjoilukulhossa ja nauti lämpimänä. Lisää öljyä tarvittaessa.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sienillä ja juustolla täytetyt paprikat

Täytetyt paprikat sopivat hyvin kesään, kuten kaikki täytetyt kasvikset. Juhannuksen jälkeen valmistetuista mehevistä beercanburgereista jäi täytettä hieman yli, joten lopputäytteelle oli helppo keksiä käyttöä, kun jääkaapista sattui löytymään pari paprikaa. Sienet juustoseoksella maistuivat ihanilta ja tätä sekoitusta täytyy tehdä paprikoihin toistekin, vaikka vähän vahingossa se niihin tällä kertaa päätyikin. Paprikat koristelin oman yrttilaatikon timjamilla.

Täytetyt paprikat
punaisia paprikoita
tuoreita herkkusieniä
sipulia
valkosipulia
cheddar-juustoa
sinihomejuustoa
öljyä
suolaa
mustapippuria
chilimaustetta
timjamia

Huuhtele paprikat ja halkaise puoliksi, poista siemenet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Puhdista herkkusienet ja viipaloi ne. Paista herkkusieniä ja sipuleita öljyssä paistinpannulla ja mausta seos suolalla, mustapippurilla ja chilimausteella. Kaada seos kulhoon ja lisää sekaan raastettua cheddaria ja sinihomejuustoa. Sekoita. Lado täyte paprikapuolikkaiden sisään. Paista paprikoita 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes paprika alkaa pehmetä. Koristele timjamilla ja nauti lämpimänä.





tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pyttipannu

Juhannusherkkuihin kuului tänä vuonna myös muurikalla valmistettu pyttipannu, josta tuli oikein hyvää ja mehevää! Vaikka pyttipannu kuuluisi tehdä keitetyistä perunoista, valmistui tämä pyttis raaoista peruna- ja porkkanakuutioista. Hyvin onnistui näinkin ja perunat sekä porkkanat pehmenivät juuri sopiviksi vaikka tämä alkuun hieman arveluttikin. Oikein passeli mökkiruoka ja mikä parasta, pyttistä voi tuunata omaan makuun sopivaksi ja heittää sekaan mitä sattuu löytymään. Pyttiksen seurana maistui sinappinen kurkkusalaatti, jota valmistin juhannusta edeltävällä viikolla. Ohje löytyy täältä.

Pyttipannu
perunoita
paprikaa
porkkanaa
makkaraa
kevätsipulia varsineen
mustapippuria
grillimaustetta
suolaa

Kuori perunat ja porkkanat. Huuhtele paprika. Kuutioi kaikki pyttipannun ainekset. Kätevintä on käyttää keitettyjä perunoita ja porkkanoita mutta pyttipannu onnistuu myös raaoista, kuten mekin tällä erää tehtiin. Kaada kuumalle muurikalle loraus öljyä. Heitä muurikalle ensin pidempää kypsytysaikaa vaativat raaka-aineet kuten perunat ja porkkanat jos ne ovat raakoja. Sitten paprikat, sipulit ja makkarat. Lisäile öljyä tarvittaessa ja mausta suolalla, pippurilla ja grillimausteella. Tarjoa kurkkusalaatin kera.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Sinappinen kurkkusalaatti

En ole aikaisemmin tehnyt kurkkusalaattia itse mutta näin juhannuksen kunniaksi päätin kokeilla miltä omatekoinen kurkkusalaatti maistuu. Vielä en ole purkkia korkannut, joten jännitys kurkkusalaatin onnistumisesta säilynee huomiseen h-hetkeen asti! Kuumana tölkitysvaiheessa maku oli ainakin tosi hyvä ja purkissa tekeytyessään ja kylmänä nautittuna odotan sen entisestään parantuvan. Joten luulenpa, että huomenna saadaan nauttia ihanaa omatekoista kurkkusalaattia kera juhannusherkkujen ja grillimakkaroiden :) Ohje On Rajamäeltä ja löytyy täältä.

Sinappinen kurkkusalaatti:
1 kg kurkkua
3 sipulia
2 punaista paprikaa
2 dl Rajamäen Väkiviinaetikkaa
4 dl vettä
2 tl suolaa
3 dl sokeria
2 tl sinappijauhetta
1 dl vehnäjauhoja
2 tl currya


Leikkaa kurkut ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Kuori sipulit ja hienonna ne. Mittaa kattilaan etikka, vesi, suola, sokeri, kurkut ja sipulit. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Sekoita vehnäjauhot ja sinappijauhe keskenään ja sekoita seos pieneen vesimäärään. Suurusta kiehuva kurkkuseos vehnäjauho-sinappijauheseoksella. Keitä 10 - 15 minuuttia. Mausta valmis kurkkusalaatti currylla. Tölkitä kurkkusalaatti kuumana puhtaisiin lasitölkkeihin.
Kurkkusalaattia tulee tällä ohjeella noin 1,5 l. 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Viikonlopun aamiainen

Välillä on kiva tehdä arjesta poikkeavaa aamiaista ja tähän hitaat viikonloppu-aamut ovat juuri täydellinen ajankohta. Jos tavalliset paistetut kananmunat kuuluvat aamiaiseen niin paprika kananmunan ympärillä tuo kananmuniin pientä kaunistusta ja vaihtelua. Hedelmäsalaatti toimii tervetulleena raikastuksena kuten myös mustikkasmoothie, joka ei kaikessa yksinkertaisuudessaan jogurtin kanssa muuta kaipaakaan, vain pikantin ripauksen vaniljasokeria.

Paprika-kananmunat:
punainen paprika
4 kananmunaa
suolaa
mustapippuria

Huuhtele paprika ja leikkaa siitä noin sentin paksuisia renkaita. Paista renkaita paistinpannulla öljyssä ja riko kananmunat renkaiden sisään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista kypsiksi tai jätä kanamunat hieman valuviksi, kuten haluat.

Hedelmäsalaatti:
avokadoa
persikkaa (tuore tai säilyke)
passionhedelmää

Kuori ja paloittele hedelmät ja lisää päälle passionhedelmää.

Nopea mustikkasmoothie:
mustikoita
kreikkalaista jogurttia
hieman vaniljasokeria


Sekoita ainekset blenderissä ja nauti kylmänä.


perjantai 13. marraskuuta 2015

Couscoussalaatti

Couscoussalaatti on mukava lisäke muiden ruokien kanssa tai menee hyvin sellaisenaan esimerkiksi lounaana tai kevyenä iltapalana patongin kanssa. Salaatti sai mukavasti makua Apetinan Chilli- juustosta, jonka liemessä on sopivasti chilin makua ja se antoikin salaatille sopivasti potkua. Tein salaattia kerralla tupla-annoksen, näin minimoin sen ettei salaatti loppuisi heti kesken :)

Couscoussalaatti:
n. 1,5 dl couscousia
suolaa
150 g miniluumutomaatteja
1 keltainen paprika
1 pieni punasipulia
1 pkt Arla Apetina snack pack Chilli- juustoa + paketin öljy
mustapippuria

Koristeeksi:
persiljaa

Keitä couscousit pakkauksen ohjeen mukaan. Muista lisätä keitinveteen reilusti suolaa, jotta couscousit saavat makua. Anna couscousin jäähtyä ennen salaatin valmistamista. Huuhtele tomaatit ja halkaise ne. Huuhtele paprika ja paloittele. Kuori sipuli ja paloittele. Sekoita salaatin ainekset keskenään ja lisää mustapippuria makusi mukaan. Koristele salaatti persiljalla.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Grillattuja kasvisvartaita ja vesimelonia

Grillaussesongin ollessa kuumimmillaan, kannustetaan grilliin tunkemaan kaikenlaisia kasviksia ja hedelmiä ja kokeilemaan uusia makuja. Ja mikä ettei, lähes kaikkeahan pystyy myös grillaamaan, joten kannattaahan niitä kokeilla. Tästä innostuneena pujottelinkin eräänä iltana vartaisiin perusgrillikasvisten rinnalle myös aprikooseja ja heitin jälkiruokaraikastukseksi tarkoitetut vesimeloniviipaleet nekin grilliin. Ei ollenkaan huono idea, aprikoosit muuttuivat tosin hieman kitkeräksi, joten kannattaa heittää niiden pintaan hieman makeaa marinadia tai sokeria. Vesimelonikin maistui grillilautasella myös grillattuna, joten kokonaisuuteen se toikin mukavaa vaihtelua vartaiden ja grillikanan rinnalle.

Kasvisvartaat:
vihreää kesäkurpitsaa
punaista paprikaa
punasipulia
aprikooseja

Huuhtele kasvikset ja aprikoosit ja kuori sipuli. Poista aprikoosien kivet ja paloittele kaikki ainekset sopiviksi paloiksi vartaisiin. Grillaa vartaita kunnes kasvikset pehmenevät. Valele marinadilla ennen grillausta ja grillauksen aikana.

Marinadi vartaille:
muutama rkl oliiviöljyä
1 rkl limetin mehua
1 rkl hunajaa 
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja mausta suolalla ja mustapippuria. Lisää aineksia tarvittaessa makusi mukaan.

Grillattu vesimeloni:
Paloittele vesimeloni ja valele halutessasi samalla marinadilla kuin kasviksiakin. Anna vesimelonin pinnan ottaa grilissä hieman väriä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Salaattikipot pulled porkilla

Pulled porkin valmistaminen on jonkin verran aikaa vievää mutta valmiin tuotoksen tarjoilu salaattikipoissa onnistuu kädenkäänteessä. Pitaleipien lisäksi söimme pulled porkia kevyenä versiona salaatin ja suippopaprikan kanssa, ei hullumpaa näinkään. Lihan maku pääsi oikeuksiinsa, kun kaverina oli miedot lisukkeet. Salaattikipot soveltuvat myös hyvin vaikkapa alkupaloiksi. Kyllä se vaan on hyvää!
 
Pulled porkin keitinliemen ainekset:
2,7 kg viljaporsaan keittolihaa
1 rkl ketjap manista
1 rkl osterikastiketta
1 rkl worchesterkastiketta
kunnon ripaus suolaa
kokonaisia pippureita
1 tulinen chili viipaloituna
muutama tähtianis
vettä
 
Pulled porkin maustaminen + mausteseos:
1 lipuke bbq (ranch) kuivamarinadia
2 rkl ketjap manista
2 rkl osterikastiketta
2 rkl worchesterkastiketta
kunnon ripaus suolaa
kokonaisia pippureita
+ n. 4 dl keitinlientä
 
Lisää ainekset uunivuokaan (tarpeeksi syvään, että lihat peittyvät) ja laita keittolihat sekaan. Keitä noin 3 tuntia tai kunnes liha on ylikypsää ja irtoaa luista hyvin.
 
Ota lihapalat liemestä ja anna niiden jäähtyä hieman. Irrottele lihapalat luista ja revi ne haarukalla uunin kestävään vuokaan. Lisää lihojen sekaan kuivamarinadi.
 
Valmista mausteseos: Sekoita ketjap manis, osterikastike, worchersterkastike, mausteet ja keitinliemi ja sekoita tasaisesti lihojen joukkoon.
 
Hauduta pulled porkia uunissa vielä noin 30 minuuttia tai kunnes suurin osa nesteestä on imeytynyt lihoihin.
 
Nauti lämpimänä esimerkiksi salaattipedillä tai pitaleivän/sämpylöiden välissä.
 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Jauhelihapiirakka

Tämä jauhelihapiirakka on helppo, ruokaisa ja herkullinen! Pohja on sama kuin Kreikkalaisessa jauhelihapiirakassa, täytteet vain hieman erilaiset. Tällä kertaa esipaistoin pohjaa uunissa kymmenisen minuuttia ennen täytteiden laittamista, mikä ei tosin ole välttämätöntä. Mehevä piirakka, jonka viimeistelin lopuksi reilulla ripauksella oreganoa.

Piirakan pohjataikina:
100 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 prk (250 g) maitorahkaa

Piirakan täyte:
400 g naudan jauhelihaa
puolikas suippopaprika
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 prk (70 g) tomaattipyreetä
reilu 1 dl  mozzarellaraastetta
oreganoa
mustapippuria
suolaa

Nypi voi ja kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna ja rahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunalle. Paista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia.

Ruskista jauheliha ja mausta suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Lisää tomaattipyree jauhelihan sekaan. Huuhtele paprika ja leikkaa renkaiksi, poista siemenet. Huuhtele tomaatit ja puolita ne. Levitä jauheliha piirakan pohjalle ja lisää paprikat ja tomaatit. Lisää päälle mozzarellaraastetta. Paista piirakkaa 200- asteisen uunin keskitasolla vajaat 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Lisää lopuksi vielä ripaus oreganoa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Meetvursti-pastasalaatti

Mukavan suolainen pastasalaatti rakentuu hetkessä aineksista, joita kaapista sattuu kulloinkin löytymään. Herne-maissi-paprikasekoitus on monipuolinen "aina pakastimesta löytyvä" lisuke ja suolakurkkuja on viime aikoina tullut ostettua tavallista useammin. Herkullista ja hyvää, nautitaan sitä sitten lounaaksi patongin kera tai iltapalaksi teen kanssa.

Salaatin ainekset:
täysjyvä penne pastaa
meetvurstia
suippopaprikaa
herne-maissi-paprikasekoitusta
suolakurkkua
ripaus mustapippuria
loraus oliiviöljyä
pari salaatinlehteä koristeeksi

Keitä pastat al denteksi. Kypsennä herne-maissi-paprikasekoitus pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi meetvurstisiivut. Huuhtele paprika ja paloittele se. Leikkaa suolakurkut kuutioiksi. Kokoa salaatti tarjoiluvadille parin salaatinlehden päälle. Mausta ripauksella mustapippuria ja lorauksella oliiviöljyä.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kreikkalainen jauhelihapiirakka

Pitkästä aikaa suolaista piirakkaa! Eikä ihan mitä tahansa piirakkaa vaan todella hyvää kreikkalaista jauhelihapiirakkaa. Olen käyttänyt jauhelihaa piirakoissa äärimmäisen harvoin mutta sen verran maistuvaa tästä piirakasta tuli, että jauheliha näyttäytynee tästä lähtien piirakoissa hieman useamminkin. Pohjataikinan ohje on otettu Yhteishyvästä. Täytettä muokkasin hieman ja tein siitä oman variaationi. Päälle heitin lisäksi rucolaa. Olipas herkkua!

Pohjataikinan ainekset:
100 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 prk (250 g) maitorahkaa

Täytteen ainekset:
400 g jauhelihaa
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
ripaus oreganoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 kananmuna
n. 1 dl vihreitä oliiveja
n. 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 1dl paprikaa (punaista ja oranssia)
n. 1/3 punasipulia
n. 1 dl fetakuutioita/salaattijuustokuutioita

Piirakan koristeluun:
rucolaa

Nypi voi ja kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna ja rahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunalle.

Ruskista jauheliha ja lisää mausteet sekä tomaattipyre. Anna jauhelihan jäähtyä. Sekoita kermaviili ja kananmuna. Levitä kananmuna-kermaviiliseos taikinalle. Lisää jauheliha. Huuhtele paprikat ja pilko ne. Leikkaa myös aurinkokuivattuja tomaatteja pienemmiksi. Kuori punasipuli ja paloittele. Lisää täytteet jauhelihan päälle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Lisää valmiin piirakan päälle suuri kourallinen rucolaa.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Paprika-kananmunat rucolalla

Kaipaisitko vaihtelua paistettuihin kananmuniin? Jos vastasit kyllä, kannattaa kokeilla paprikarenkaan sisään rikottuja kananmunia. Vaihtelun lisäksi kananmuna pysyy myös paremmin koossa paistettaessa, ja tuleepahan syötyä hieman kasviksiakin samalla. Kätevää! Idean näin surffaillessani jossain nettisivuilla, joten täytyihän tätä päästä itsekin kokeilemaan. Kananmunat kruunasin vielä rucolalla, ja viikonlopun aamiaiskananmunat olivat valmiita nautittaviksi.

Paprika-kananmunien ainekset:
kananmunia
paprikaa (eri värisiä)
mustapippuria
suolaa
rucolaa
oliiviöljyä paistamiseen

Huuhtele paprikat ja rucolat. Leikkaa paprikoista noin reilun sentin paksuisia renkaita. Kaada loraus oliiviöljyä paistinpannulle ja heitä paprikarenkaat pannulle. Riko kananmunat renkaiden sisään. Paista molemmin puolin, jätä halutessasi keltuainen hieman valuvaksi. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Tarjoile silputun rucolan kanssa.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Itämaista possuwokkia kasviksilla

Erilaiset wokit ovat hyviä ja monipuolisia, ja niihin saa upotettua kivasti myös kasviksiakin. Kesäkurpitsaa, paprikaa, porkkanaa ja sieniä tulee laitettua wokkeihin lähes aina ja possun kaveriksi nämä sopivatkin todella hyvin. Chili tuo wokkiin mukavaa potkua ja kaupan valmis Sweet chili- kastike on hyvä lisä wokkiin kuin wokkiin. Possut tuli valmistettua vähän pidemmän kaavan mukaan vaikka toki valmiit maustamattomat possunsuikaleet ajavat asiansa myös.

Ainekset:
n. 300 g porsaan ulkofilettä
1 sipuli
1 punainen chili
4 herkkusientä
pari porkkanaa
puolikas kesäkurpitsa
1 paprika
loraus Sweet chili- kastiketta
loraus soijakastiketta
mustapippuria
muutama paketti nuudeleita

Ota ulkofile huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Kuori sipuli ja viipaloi se. Ruskista sipuliviipaleita pannulla oliiviöljyssä. Paloittele possun ulkofile ja lisää palat pannulle. Mausta mustapippurilla sekä lorauksella soijaa ja Sweet chili- kastiketta. Paloittele chili ohuiksi renkaiksi ja lisää joukkoon. Hauduta noin 40 minuuttia. Valmistele sillä aikaa kasvikset.

Puhdista herkkusienet ja viipaloi ne. Huuhtele kasvikset ja kuori porkkanat. Paloittele kasvikset pieniksi paloiksi ja lisää possujen sekaan. Lisää hieman nestettä ja wokkaa kunnes kasvikset pehmenevät.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta ne pakkauksessa mukana tulevalla mausteella tai haluamallasi tavalla. Sekoita nuudelit ja possu-kasvisseos keskenään.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Maukas Tomaatti-paprikasalsa

Tomaatteja, paprikaa ja sipulia sisältävä salsa on helppo valmistaa ja se sopii tarjottavaksi moniin tilanteisiin esimerkiksi nachojen tai leivän kanssa. Omatekoinen salsa on erityisen maistuva lisä myös tortillojen tai tacojen väliin, jolloin se tuo mukavan raikkaan vivahteen muiden texmex-herkkujen rinnalle. Tulisen ruoan ystävät voivat lisätä salsaan myös hieman tuoretta chiliä, joka soveltuu salsan sekaan mainiosti.
 
Ainekset:
4 tomaattia
1 paprika
6-7 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pieni punasipuli
mustapippuria
suolaa

Huuhdo ja hienonna tomaatit ja paprika pieniksi kuutioiksi. Käytä tomaateista vain kova osa, poista siis siemenet. Kuori ja hienonna punasipuli. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita salsan ainekset keskenään ja mausta ripauksella mustapippuria ja suolaa. Sekoita hyvin. Tarjoa esimerkiksi nachojen tai leivän kanssa.
 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...