Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hedelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hedelmät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kasvispelti

Erilaiset kasvispellit ovat ihan parasta (ja helppoa!) arkiruokaa. Pellille voi heittää kasviksia omien mieltymystensä mukaan ja vähän sitä mitä jääkaapista sattuu löytymään. Vastaavia peltejä onkin tullut tehtyä syksyn aikana lukuisia, hieman eri variaatioina vain. Jos kasviksilla on eri kypsymisaikoja, voi osan kasviksista lisätä sekaan myöhemmin. Itse olen tykästynyt heittämään kasvisten joukkoon makeudeksi myös omenaa. Omena pehmenee nopeasti mutta koska en voi allergian vuoksi syödä juurikaan raakaa omenaa, annan omenan pehmetä kasvisten seassa ihan kunnolla. Kasvispeltien mausteeksi riittää mustapippuri, suola ja kunnon loraus oliivi- tai rypsiöljyä mutta välillä on kiva maustaa peltiä esimerkiksi rosmariinilla tai timjamilla.

Kasvispelti
terttutomaatteja
porkkanoita
paprikaa
kesäkurpitsaa
omenaa
chiliä
mustapippuria
suolaa
oliivi- tai rypsiöljyä
rosmariinia/timjamia

Pese ja kuori porkkanat, puolita tarvittaessa. Huuhtele kesäkurpitsa, paprika ja omenat. Leikkaa suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Huuhtele tomaatit. Leikkaa maissit kahteen tai kolmeen osaan. Lado kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta mustapippurilla, suolalla ja rosmariinilla tai timjamilla. Lisää sekaan öljyä ja sekoita. Paista 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Suppilovahvero-poropizza

Löysin uuden suppilovahverosuosikin! Eilen oli pizzalauantai ja halusin tehdä hieman erilaista pizzaa. Perinneruokaaprkl- blogin ohjeella tehty suppilovahvero-poropizza  oli aivan mainio. Tosi herkullinen yhdistelmä kylmäsavuporoa, omenaa ja suppilovahveroita. Suosittelen! 

Suppilovahvero-poropizza

Taikina
2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
4-5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Täytteet
1 l suppilovahveroita
1 sipuli
1/4 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
150 g ranskankermaa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
150 g emmentalraastetta
1 omena
100 g kylmäsavuporoa

Aloita valmistamalla taikina. Lämmitä vesi noin 42- asteiseksi ja lisää hiiva. Lisää jauhot ja suola. Vaivaa hetki ja alusta taikina oliiviöljyllä. Kohota taikinaa noin 30 minuuttia liinan alla.

Kuori ja viipaloi sipuli, heitä sipulit paistinpannulle öljyn kanssa. Lisää suppilovahverot ja mausta seos suolalla.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle tai suoraan pizzakivelle. Mausta ranskankerma suolalla ja mustapippurilla, levitä pohjan päälle. Lisää puolet juustoraasteesta, hienonnettu kylmäsavuporo sekä viipaloitu omena. Levitä pohjalle vielä suppilovahveroita sekä loput juustoraasteesta. Paista pizzaa 225- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.



torstai 22. kesäkuuta 2017

Kvinoasalaatti

Kesällä on erityisen kivaa syödä salaatteja, jolloin ruokavaliokin kevenee lähes huomaamatta. Myöskään ruokaisuudesta ei tarvitse tinkiä, kun salaattiin lisää esimerkiksi kvinoaa. Keitin tässä yhtenä päivänä kvinoaa kerralla suuremman kattilallisen, ja siitä saikin kivan salaattipohjan useammaksi päiväksi. Eri lisukkeilla salaattiin saa mukavaa vaihtelua, eikä samaa versiota tarvitse syödä päivästä toiseen. Kvinoan kylkeen sopii mainiosti vaikka appelsiini, tankoparsa, rucola ja pistaasipähkinät. Kun maut ovat hyviä, ei niitä tarvitse montaa erilaista yhteen salaattiin. Parsat olin paahtanut edellisenä päivänä ja vaikka ne ovat parhaimmillaan tuoreina juuri valmistettuina, saivat ne kelvata seuraavan päivän salaattiin. Siellähän ne menivät joukossa. Appelsiini toi salaattiin ihanaa raikkautta ja pistaasipähkinät terästävät kyllä salaatin kuin salaatin. Täydellistä arkilounasherkkua.

Kvinoasalaatti
noin 2 dl kvinoaa
2 appelsiinia
puolikas nippu (á 500 g) tankoparsaa
suolaa 
mustapippuria
oliiviöljyä
kourallinen rucolaa
noin 1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä

Kastike
noin ½ dl seesamiöljyä
1 rkl balsamicoa
mustapippuria
suolaa

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja paloittele appelsiini. Paahda parsat paistinpannulla tai uunissa. Mausta suolalla, pippurilla sekä lorauksella oliiviöljyä. Huuhdo rucola. Kuori pistaasipähkinät ja rouhi ne. Kokoa salaatti lautasille tai tarjoilukulhoon. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarkista maku. Sekoita kastike salaatin sekaan.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Omena-inkivääripalat

Kuulostaako omena ja inkivääri yhdessä herkulliselta? Vesi herahtaa kielelle jo pelkästä ajatuksesta. Makea omena ja vahvanmakuinen inkivääri olivat mielestäni superherkullinen parivaljakko näissä Maku-lehden omena-inkivääripaloissa. Nämä olivat juuri sopivan makeita mutta ei liian. Vaikka sovelsin ohjetta niin, että käytin sokeroidun omenasoseen tilalla sokeroimatonta ja hillotun inkiväärin (en löytänyt kaupasta) tilalla tavallista Blue Dragonin hienonnettua inkivääriä, oli maku silti tosi hyvä. Koska kaikki palat katosivat parempiin suihin kahdessa päivässä, päätin, että näitä täytyy tehdä pian toinen satsi vierasvaraksi pakkaseen. 

Taikina
200 g voita (pehmeää)
2½ dl sokeri
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
2 dl omenasosetta (sokeroitua)
1 dl hillottua inkivääriä silputtuna (tai hienonnettua säilykeinkivääriä)
½ dl juoksevaa hunajaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
1½ tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kanelia
1/4 tl suolaa

Päälle
2 dl saksanpähkinöitä karkeaksi rouhittuina
1 rkl tomusokeria

Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi. Lisää kananmunat edelleen vatkaten. Lisää taikinaan omenasose, inkivääri ja hunaja.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. 

Vuoraa leivinpaperilla neliön (tai suorakaiteen) muotoinen vuoka (noin 20 cm x 30 cm). Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta lastalla. Painele taikinaan pähkinärouhe. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 30-35 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla. 

Jos haluat pakastaa leivoksen, tee se mielellään kokonaisena levynä, jolloin se ei kuivahda. Peitä leivonnainen pakastettaessa huolellisesti. 

Leikkaa leivonnainen paloiksi ja koristele tomusokerilla.



torstai 25. toukokuuta 2017

Smoothiekulho tyrnillä, banaanilla ja avokadolla

Tästä smoothiekulhosta on tullut meidän 1-vuotiaan ja minun ehdoton välipalasuosikki. Tällä sekoituksella meillä pyöräytetäänkin smoothie lähes päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa ja tällä mennään, kunnes viime syksyiset tyrnit loppuu. Avokado tekee smoothiesta sopivan paksun kulhosta lusikoitavaksi. Ilman avokadoa tämä smoothie on parempi juoda lasista. Taaperon kanssa lusikoitava versio on vielä tässä vaiheessa parempi ja avokadot tekevät smoothiesta muutenkin ihanan pehmeän makuisen ja tuhdimman. Vaikka itse laitan smoothieen runsaasti tyrnejä, eivät ne minusta tee lopputuloksesta kuitenkaan liian kirpeää. Eikä tyrnit tunnu haittaavan myöskään perheen pienimmäistä, koska hänenkin mielestä tämä on melkoista herkkua! Jos kirpeyttä haluaa lisätä, voi tyrnejä laittaa vielä enemmän. Reseptistä riittää kulhot kahdelle.

Smoothiekulho
2 dl jäisiä tyrnimarjoja
2 banaania
2 avokadoa
reilu 1 dl luonnonjogurttia
1 dl kaurahiutaleita

Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmälihat kuorista. Kuori banaanit. Laita smoothien ainekset blenderiin ja sekoita. Kaada smoothie kahteen kulhoon ja nauti banaaniviipaleiden ja tyrnimarjojen kera. 


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Sitrussalaatti avokado-mangosalsalla

Kun kevät saapuu, näkyy se usein myös lautasella värien ja kevyempien ruokien merkeissä. Ainakin omalla kohdallani huomaan, kuinka kasvisten käyttö ja arkiruokienkin värikkyys lisääntyvät keväisin lähes itsestään, ilman että niihin kiinnittäisi tietoisesti huomiota. Mahdollisesti tähän toki vaikuttaa kulloinkin sesongeissa olevat kasvikset ja hedelmät mutta myös kevään aurinko, jolloin värejä haluaa lisätä myös omalle lautaselle. Tämä sitrussalaatti avokado-mangosalsalla on kaunista katseltavaa mutta ennen kaikkea myös terveellistä ja herkullista syötävää. Ainakin minut tämä salaatti saa hyvälle mielelle jo pelkällä värikkyydellään ja maistuvuudellaan. Jos vapun grilliherkkujen kylkeen kaipaa jotain raikasta, on tässä yksi hyvä vaihtoehto.

Sitrussalaatti
2 appelsiinia
2 avokadoa
1 mango
puolikas punasipuli
1 chili
noin 1 dl pistaasipähkinöitä
1/2- 1 limetin mehu
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
loraus oliiviöljyä
koristeeksi minttua

Kuori appelsiinit ja leikkaa ne noin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Halkaise avokado ja poista kivi. Poista hedelmäliha kuoresta lusikalla kovertaen. Kuutioi avokadot ja tiristä sekaan limettimehua, jottei palat ala tummumaan. Kuori mango ja kuutioi. Kuori punasipuli ja hienonna. Kuori pistaasipähkinät (jos käytät kuorimattomia) ja rouhi pistaasit. Hienonna myös chili. Sekoita kulhossa avokadot, mangot, punasipulit, chili ja pistaasit. Mausta ripauksella mustapippuria ja suolaa, tiristä sekaan hieman limettimehua ja viimeistele seos vielä pienellä lorauksella oliiviöljyä. Sekoita hyvin. Asettele appelsiiniviipaleet tarjoiluvadille ja lisää avokado-mangosalsa viipaleiden päälle. Nauti esimerkiksi grilliruoan kanssa.



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Valkosuklaa-persikkapiirakka

Tein tätä valkosuklaa- persikkapiirakka pääsiäisenä mutta piirakka sopii loistavasti myös kevät- ja kesäpäiviin tai vaikkapa tulevan vapun jälkkäriksi, joten pelkkä pääsiäispiirakka se ei todellakaan ole. Ohje on Myllyn Parhaan ja löytyy täältä. Piirakka on nopea ja helppo, kunhan sen ehtii vain jäähdyttää. Käytin valmista murotaikinaa, kuten alkuperäisessä ohjeessakin, joten pohja tarvitsi vain sulattaa. Täytteeseen voi laittaa persikoita tai mangoa, minulla sattui olemaan kaapissa persikoita, joten käytin niitä. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laitoin persikoita täytteeseen kahden purkin sijasta vain yhden, se riitti minusta hyvin. Mantelilastut jätin pois. Täyte oli mukavan raikas ja makeutensa piirakka sai valkosuklaasta. Tätä piirakkaa täytyy tehdä kesällä uudelleen!

Pohja
1 pkt (400 g) Kauramurotaikinaa

Piirakan täyte
3 dl paksua turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
100 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 tlk (400g) säilykepersikoita
(mantelilastuja)

Koristeluun
mustia nonparelleja
tuoretta minttua

Sulata valmis pakastemurotaikina. Rouhi kylmä valkosuklaa. Painele taikina piirakkavuokaan ja vuoan reunoille. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja sekoita jogurtti sekaan. Lisää valkosuklaa ja sokeri täyteseokseen. Sekoita hyvin. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Viipaloi persikat. Nostele viipaleet piirakan päälle. Paista piirakkaa 200- asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. Koristele halutessasi nonparelleilla ja mintulla.




lauantai 15. huhtikuuta 2017

Valkosuklaa-mangojäädykkeet

Jos pääsiäisjälkkäri vielä puuttuu ja makeaa tekisi silti mieli, nämä jäädykkeet valmistuvat hetkessä. Kunhan vain aikaa on sen verran, että jäädykkeet ehtivät olla pakastimessa vähintään muutaman tunnin. Mutta itse valmistamiseen ei mene kauaa. Jäädykkeet ovat muutenkin aivan loistava vierasvara. Ne säilyvät pakastimessa hyvinä useamman viikon ja ne voi tarjota jonkin tuoreen (tässä tapauksessa) mangon kera. Jäädykkeet voi valmistaa hedelmistä, marjoista, suklaasta ja yksinkertaisimmillaan hyvin pelkistetyistä raaka-aineista. Nämä ovat myös mainio herkku kesän piknikille, jolloin ne ehtivät kylmälaukussa juuri sopivasti hieman sulaa. Tällä kertaa jäädykkeet nautitaan kuitenkin pääsiäispöydässä, tuoreella mangolla ja herneenversoilla koristeltuna :)

Valkosuklaa-mangojäädykkeet
100 g valkosuklaata
½-1 limetin mehu
noin ½ dl kookossokeria
1 mango soseutettuna
1 dl kuohukermaa
200 g maitorahkaa

Koristeluun
tuoretta mangoa
(herneenversoja)

Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Huuhtele ja kuori mango. Paloittele hedelmäliha ja soseuta tasaiseksi. Vaahdota kerma. Lisää rahka, mangosose ja valkosuklaa kermavaahdon sekaan. Lisää sokeria ja limettimehua. Sokerilla ja limettimehulla voi säädellä jäädykkeen makeutta/kirpeyttä, joten niitä lisäilin vähitellen, jolloin maku oli sopiva. Seosta kannattaa maistella, milloin se maistuu omaan suuhun sopivalta. Kaada jäädykemassa pieniin vuokiin (esimerkiksi pieniin pahvisiin vuokakippoihin). Tasoita päällys. Laita jäädykkeet pakastimeen ja anna jäätyä vähintään noin 5 tuntia. Anna jäädykkeiden hieman sulaa ennen tarjoilua esimerkiksi jääkaapissa. Koristele tuoreilla mangopaloilla ja herneenversoilla juuri ennen tarjoilua. 

Tällä määrällä jäädykkeitä tuli 9 kappaletta. 





tiistai 11. huhtikuuta 2017

Gluteeniton mango-rahkakakku

Moni varmasti jo pähkäilee pääsiäisen jälkkäripuolta, onhan pääsiäiseen enää muutama päivä. Ihania vaihtoehtoja on niin paljon, että onneksi pääsiäispäiviä on monta, jotta jälkkäreitäkin voi tehdä hyvällä mielellä vaikka useamman. Tässä yksi vaihtoehto, jos haluaa jotain melko nopeaa mutta silti hieman arjesta poikkeavaa. Tämän gluteenittoman mango-rahkakakun ohjeen bongasin Maku- lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa mangopalat oli lisätty taikinan päälle kakun mennessä uuniin mutta halusin taikinasta tasaisen (sekä mangoisen), joten päätin soseuttaa mangot ja lisätä soseen taikinan sekaan. Lopputulos olikin pehmeä ja mangoinen mutta oma kakkuni olisi saanut olla uunissa muutaman lisäminuutin, jonka olenkin lisännyt alla olevaan ohjeeseen. Kakku kannattaa todella tarkistaa hammastikulla, jolloin lopputulos on varmempi. Muuten kakku maistui siltä, miltä odotinkin ja tuoreet mangot kakun päällä viimeistelevät kakun hienosti myös pääsiäiseen sopivaksi.

Mango-rahkakakku
1 tuore mango
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
250 g maitorahkaa
2 rkl limettimehua

Kakkuvuoan jauhotukseen
gluteenittomia korppu- tai kaurajauhoja

Koristeluun
tuoretta mangoa

Kuori ja kuutioi tuore mango. Soseuta sauvasekoittimella. Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Sekoita vaahdon joukkoon perunajauhot, rahka, limettimehu ja mangosose. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto taikinaan kevyesti käännellen. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (halk. noin 24 cm) leivinpaperilla. Voitele ja jauhota reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia- 1 tunti. Varmista kypsyys tikulla. Kakku kohoaa uunissa mutta laskee hieman uunista ottamisen jälkeen. Anna kakun jäähtyä hyvin ja koristele mangokuutioilla. 


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pullavanukas croissanteista

Jos pakastimesta löytyy paketti vaniljajäätelöä ja mieli tekisi jotain makeaa sen kanssa, on pullavanukas melkoisen hyvä vaihtoehto. Vanukas on nopea ja variaatioita löytyy vaikka kuinka paljon, joten tätä täytyy ainakin kerran jäätelön seuralaiseksi kokeilla. Vanukas onnistuu erinomaisesti myös croissanteista, joiden lisäksi tämä vanukas sai makua banaaneista, kanelista ja kardemummasta.

Pullavanukas
3-4 croissanttia
2 banaania
noin 5 dl maitoa
2 kananmunaa
vajaa 1 dl sokeria
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
suklaahippuja

Paloittele croissantit. Kuori banaani ja paloittele lohkoiksi. Vatkaa kananmunien rakenne rikki, lisää sokeri, maito ja mausteet. Sekoita. Lado croissantit ja banaanilohkot uunivuokaan ja lisää neste. Sekoita hieman, jotta neste leviää vuokaan tasaisesti. Paista vanukasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes neste on imeytynyt. Koristele vanukas lopuksi suklaahipuilla ja nauti vaniljajäätelön kanssa.



torstai 2. maaliskuuta 2017

Appelsiini-pähkinä-uunilohi

Maukas uunilohi on arkiruokien kärkikastia. Uunilohen voi maustaa monella eri tapaa, se on nopea ja helppo valmistaa ja siitä riittää usein ruokaa parillekin päivälle. Meillä tavoitteena on tehdä lohta (tai muuta kalaa) vähintään kerran viikossa ja usein tähän tavoitteeseen myös onneksi päästään. Ettei perinteinen suolalla, pippurilla ja sitruunalla maustettu uunilohi alkaisi tympimään, on uudet uunilohireseptit aina tervetulleita. Tämä Maku-lehden resepti menikin meillä kertaheitolla jatkoon. Appelsiini raikastaa lohta mukavasti ja pähkinät tuovat lohen rinnalle hieman rouskuteltavaa. Kiva kokonaisuus, joka saa ehdottomasti plussaa pirteistä väreistä. Maistuuhan värikäs ruoka lähes aina herkullisemmalta :)

Appelsiini-pähkinä-uunilohi
700 g kirjolohifileetä
1 tl appelsiininkuorta suikaleina
1 rkl appelsiinimehua
1 tl savupaprikajauhetta
3/4 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl vaahterasiirappia
½ appelsiinia viipaleina
½ dl pekaanipähkinöitä rouhittuna

Aseta lohifilee uunivuokaan leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Kuivaa pinta talouspaperilla ja poista tarvittaessa ruodot. Suikaloi appelsiinin kuorta ja purista puolikkaan appelsiinin mehu. Mausta lohifilee paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Lisää myös appelsiininkuoret sekä -mehu. Viipaloi appelsiinin toinen puoli ja aseta viipaleet lohen päälle. Ripottele pähkinärouhe kalan pinnalle. Paista lohta 175- asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


lauantai 28. tammikuuta 2017

Coucoussalaatti

Satokauden viimeiset persimonit pääsivät couscoussalaattiin granaattiomenan siementen sekä pinaatin kanssa. Tämä salaatti on mukavan kevyt ja lisämakua salaatti saa harissasta ja seesamiöljystä. Seesamiöljy on öljyistä uusi lempparini, joten viime aikoina sitä onkin tullut käytettyä erityisen paljon salaattikastikkeissa ja muussakin ruoanlaitossa. Myös tähän salaattiin seesamiöljy sopii mainiosti harissan kanssa. Persimoneja on jo nyt ikävä, vaikka niiden satokausi on juuri päättynyt. Onpahan ensi talvelle yksi asia lisää mitä odottaa, nimittäin persimonit! :)

Coucoussalaatti
4 dl couscousia
2 persimonia
puolikkaan granaattiomenan siemenet
kourallinen pinaattia
noin 1/2 dl seesamiöljyä
noin reilu 1 tl harissamaustetta

Valmista couscousit pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä. Huuhtele persimonit ja paloittele. Koverra granaattiomenan siemenet. Huuhtele pinaatti. Sekoita öljy ja harissa. Kokoa salaatti tarjoiluvadille ja sekoita kastike joukkoon.




torstai 19. tammikuuta 2017

Hawaijilainen poke-kulho graavilohella

Hawaijilaisesta poke-kulhosta tuli kerta heitolla ehdoton lounassuosikkini, enkä ihmettele, koska sushin ystävänä tähän on äärimmäisen helppoa jäädä koukkuun. Jos joku miettii, että häh, mikä ihmeen poke, joku Pokémon Go- pelivillityskö niin ei sentään. Poke on Hawaijilta peräisin oleva kulhoruoka, jossa on puuroriisin ohella yleensä raakaa tuoretta kalaa, hedelmiä, kasviksia, edamamepapuja ja maukas kastike, joka on maustettu aasialaisin maustein. Variaatioita kulhosta on useita mutta pääperiaatteena ovat tuoreus ja nimenomaan merenelävät, joiden päälle on lisätty seesaminsiemeniä. Omaan kulhoon valikoin avokadoa, mangoa, porkkanaa ja graavilohta. Herkullinen kokonaisuus, jota seesaminsiemenet ja ihana seesamikastike täydensivät. Tämän kulhon myötä ihastuin lopullisesti myös seesamiöljyyn, kuinka ihanan aromaattista se onkaan. Niin hyvää, että seesamiöljyyn valmistamani kastike sai toimia seuraavana päivänä pokeen valmistamani puuroriisin jämien kyytipoikana.

Poke-kulho kahdelle
noin 100 g graavilohta (tai raakaa lohta)
1 avokado
puolikas mango
1-2 porkkanaa
puolikas limetti
seesaminsiemeniä

Kastike
noin 1/2 dl seesamiöljyä
2 tl kalakastiketta
2 tl soijakastiketta
1 tl kookossokeria
1-2 tl limetin mehua

Valmista puuroriisi pakkauksen ohjeen mukaan joko riisinkeittimellä tai kattilassa. Muista huuhtoa riisi huolellisesti! Kuori porkkana ja leikkaa tikuiksi. Kuori mango ja paloittele kuutioiksi. Puolita avokado, poista kivi ja paloittele hedelmäliha. Tiristä avokadopalojen päälle limemehua, jotta avokado ei tummu. Valmista kastike. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja maista, lisää aineksia tarpeen mukaan, jotta saat siitä omaan makuun sopivan.

Kokoa annokset kahteen kulhoon. Alle riisiä ja päälle mangot, avokadot, porkkanat, lime ja muutama siivu graavilohta. Kaada kastike valmiin kulhon päälle ja nauti.






perjantai 18. marraskuuta 2016

Bataattia harissacouscousilla, taateleilla ja granaattiomenan siemenillä

Bataatti on todella monipuolinen raaka-aine ja sitä saa hyödynnettyä monin eri tavoin. Se onkin yksi keittiömme lemppareista, onhan se myös perheemme minikokin suosikki. Ensin tarkoituksenani oli tarjota harissalla maustettu couscous munakoison kanssa mutta munakoison jäädessä kauppaan, ei ollutkaan ihme, että bataatti sai hoitaa munakoison roolin. Onnistunut yhdistelmä oli tämäkin parivaljakko mutta sen verran jäi se munakoiso vielä kaihertamaan, että kokeilen kyllä myöhemmin sitäkin. Sesongissa olevat granaattiomenat ja niiden mukavasti poksuvat terveelliset siemenet innostivat makumatkailemaan Lähi-itään ja ai, että mitä ihania vuodenaikaan sopivia makuja sieltä löytyykään. Couscousin sekaan valikoituikin kaveriksi myös taateleita ja pähkinöitä. Bataatti couscousilla toimii lisukkeena lihalle ja ihan sellaisenaankin, vaikka kevyenä lounaana.

Raaka-aineet
1 bataattia
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
noin 2 dl couscousia
2 tl harissaa
kourallinen kuivattuja taateleita
puolikkaan granaattiomenan siemenet
vajaa 1 dl suolapähkinöitä
loraus öljyä
rucolaa

Pese bataatti, kuori halutessasi (itse en kuorinut mutta olisi helpottanut syömistä) ja leikkaa se noin 1 cm viipaleiksi. Lorauta viipaleiden päälle öljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä bataatteja 200- asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta harissalla. Viipaloi taatelit ja poista siemenet granaattiomenasta. Sekoita muut ainekset couscousin joukkoon. Levitä couscous bataattiviipaleiden päälle. Viimeistele rucolalla ja ripauksella mustapippuria.


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Vadelmainen mutakakku

Tumma suklaa ja vadelmat ovat yhdistelmänä kiehtovan herkullinen. Mutakakku sellaisenaankin on mielestäni yksi parhaista (ja nopeimmista) makeista leivonnaisista ja vadelmilla terästettynä se saa uutta lumoavaa makua. Harva makupari voittaa tummaa suklaata ja vadelmia, on ne vain niin ihania yhdessä. Mutakakut ovat yleensä suhteellisen takuuvarmoja leivonnaisia. Ne on nopeita valmistaa ja niitä on hankala pilata. Toisin sanoen, ne onnistuvat lähes aina. Kunhan vain malttaa ottaa kakun pois uunista ajoissa, jotta se jää valuvaksi. Tähän vadelmaversioon sopivat sekä tuoreet, että pakastevadelmat mutta myös vadelmahillo ajaa asiansa. Sokerin määrää olen vähentänyt jo muutenkin moneen muuhun mutakakkureseptiin verrattuna, joten kakusta ei tullut ainakaan omaan suuhun liian makea hillon kanssa. Mantelijauhot tuovat kakkuun kivan mantelitwistin ja lisää mantelista makua löytyy vielä kakun päältä. Lopuksi kakku kannattaa koristella reilulla kasalla vadelmia, viikunoita ja manteleita, ne kruunaavat kokonaisuuden.

Vadelmainen mutakakku sekä muutama muu reseptini löytyy myös uusimmasta Kotiblogit-lehdestä, jossa ollaan jo ihanissa joulutunnelmissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa kivat ideat jouluun :) 

Vadelmainen mutakakku
100 g voita
120 g (tummaa) suklaata
100 g vadelmahilloa tai vadelmia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl mantelijauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta 

Koristeluun 
vadelmia
viikuna paloiteltuna
manteleita
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa ja sekoita ne. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon. Lisää joukkoon myös vadelmahillo ja sekoita. Sekoita mantelijauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos siivilän läpi varovasti taikinaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175- asteisen uunin keskitasolla noin 20 -25 minuuttia. Varo paistamasta kakkua liikaa, kakun sisus saa jäädä kosteaksi ja valuvaksi. Anna kakun jäähtyä ja koristele se vadelmilla, viikunoilla, manteleilla sekä tomusokerilla.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...