sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vaahtokarkkihaamuja, hämähäkkejä ja juustoluutia

Bööö! Vaikka virallinen Halloween-päivä on vasta huomenna maanantaina, on meillä otettu (kuten monella muullakin) Halloweenin juhlintaan pieni varaslähtö jo viikonloppuna. Päivän sattuessa maanantaille, oli näin viikonloppuna enemmän aikaa mukaville pikkuväkerryksille, joten bileet pystyyn ja kauhuleffat pyörimään. Taidan itse lukeutua niihin ihmisiin, joiden mielestä Halloweenissa parasta ovat juurikin nämä kivat pienet karkkiörkit sun muut hassut naposteltavat. Kerrankin ruualla saa leikkiä hyvällä omalla tunnolla ja pistää hieman överiksi herkkujen suhteen. Syötäviä koristesilmiä olisi pitänyt tilata kaksi pakettia, koska innostuksen ollessa valloillaan, mieleen olisi tullut kaikenlaisia hassunhauskoja ideoita ja silmille olisi ollut vielä lisää käyttöä. Koristesilmät on tilattu täältä, eli Juhlamaailma-sivustoilta. Ensi vuonna tietää olla fiksumpi silmienkin suhteen ja tilata kerralla pari pakettia ;) Nämä ihanan hauskat haamuvaahtokarkki- ja hämähäkki- ideat ovat Kinuskissalta, joita löytyy alkuperäisinä täältä ja juustoluudat Ruoka.fi-sivustoilta täältä. Liikaa ei kannata tehdä yhdensorttisia naposteltavia, jos örkkejä ja muita hassutuksia mielii tehdä usempia erilaisia. Vielä ehtii näpertelemään, josko jotain mukavaa tekisi vielä huomiseksikin? :)

Vaahtokarkkihaamut 10 kpl
10 kpl isoa vaahtokarkkia
200 g valkosuklaata
10 kpl  keksiä
20 kpl syötävää koristesilmää 
sokerikuorrutetta (tomusokeria+ vettä)

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kiinnitä vaahtokarkit kekseihin sulatetulla suklaalla. Kaada suklaasulaa lusikalla jokaisen vaahtokarkin päälle niin, että vaahtokarkki peittyy kokonaan. Laita jähmettymään jääkaappiin. Sekoita sokerikuorrute tomusokerista ja vedestä. Kuorrutteen täytyy olla paksua. Kiinnitä haamujen silmät kiinni sokerikuorrutteella, kun valkosuklaa on täysin jähmettynyt.

Hämähäkit 8 kpl
16 kpl suklaakuulia
8 piparkakkua
16 kpl syötävää koristesilmää
noin 50 g maito- tai tummaa suklaata 
tomusokeria
sokerikuorrutetta (tomusokeria+vettä)

Lado piparkakut pöydälle. Sirottele päälle tomusokeria. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Laita suklaa pussiin ja leikkaa pussin suuhun pieni aukko. Kiinnitä suklaakuulat pipareihin sulatetulla suklaalla. Pursota hämähäkeille jalat. Sekoita paksu sokerikuorrute tomusokerista ja vedestä. Kiinnitä silmät sokerikuorrutteella. 


Juustoluudat 12 kpl
pehmeää helposti leikattavaa juustoa (esim. Arlan Hillitön Gouda)
12 suolatikkua
ruohosipulia

Leikkaa juustosta 12 tasapaksuista siivua. Leikkaa juuston toiseen reunaan (pitkälle sivulle) noin 1 cm levyisiä hapsuja. Kierritä juusto suolatikun ympärille ja kiinnitä ruohosipulilla.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Vadelmainen mutakakku

Tumma suklaa ja vadelmat ovat yhdistelmänä kiehtovan herkullinen. Mutakakku sellaisenaankin on mielestäni yksi parhaista (ja nopeimmista) makeista leivonnaisista ja vadelmilla terästettynä se saa uutta lumoavaa makua. Harva makupari voittaa tummaa suklaata ja vadelmia, on ne vain niin ihania yhdessä. Mutakakut ovat yleensä suhteellisen takuuvarmoja leivonnaisia. Ne on nopeita valmistaa ja niitä on hankala pilata. Toisin sanoen, ne onnistuvat lähes aina. Kunhan vain malttaa ottaa kakun pois uunista ajoissa, jotta se jää valuvaksi. Tähän vadelmaversioon sopivat sekä tuoreet, että pakastevadelmat mutta myös vadelmahillo ajaa asiansa. Sokerin määrää olen vähentänyt jo muutenkin moneen muuhun mutakakkureseptiin verrattuna, joten kakusta ei tullut ainakaan omaan suuhun liian makea hillon kanssa. Mantelijauhot tuovat kakkuun kivan mantelitwistin ja lisää mantelista makua löytyy vielä kakun päältä. Lopuksi kakku kannattaa koristella reilulla kasalla vadelmia, viikunoita ja manteleita, ne kruunaavat kokonaisuuden.

Vadelmainen mutakakku sekä muutama muu reseptini löytyy myös uusimmasta Kotiblogit-lehdestä, jossa ollaan jo ihanissa joulutunnelmissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa kivat ideat jouluun :) 

Vadelmainen mutakakku
100 g voita
120 g (tummaa) suklaata
100 g vadelmahilloa tai vadelmia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl mantelijauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta 

Koristeluun 
vadelmia
viikuna paloiteltuna
manteleita
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa ja sekoita ne. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon. Lisää joukkoon myös vadelmahillo ja sekoita. Sekoita mantelijauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos siivilän läpi varovasti taikinaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175- asteisen uunin keskitasolla noin 20 -25 minuuttia. Varo paistamasta kakkua liikaa, kakun sisus saa jäädä kosteaksi ja valuvaksi. Anna kakun jäähtyä ja koristele se vadelmilla, viikunoilla, manteleilla sekä tomusokerilla.




maanantai 24. lokakuuta 2016

Gluteeniton Puolukka-kinuskipiirakka

Aiemmin julkaistu Maku-lehden Puolukka-kinuskipiirakka on todettu tänä syksynä niin toimivaksi jälkkäriksi, että sitä tuli leivottua taas ties kunka monennen kerran. Tällä kertaa muokkasin ohjetta kuitenkin niin, että se sopi myös gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle ystävälleni. Piirakka itsessäänhän on jo lähes gluteeniton pohjan jauhoja lukuunottamatta, joten suuria muutoksia alkuperäiseen reseptiin ei tarvinnut tehdä. Vehnäjauhot vaihdoin mantelijauhoihin ja kaurahiutaleita onkin saatavilla myös täysin gluteenittomana versiona. Hieman muutin tuota jauhojen ja hiutaleiden suhdetta myös eli laitoin mantelijauhoja ja kaurahiutaleita molempia puolet yhteismäärästä. Mantelijauhot sopivat mielestäni erityisen hyvin makeisiin piirakkapohjiin ja tuovat bonuksena piirakoihin vielä mukavaa mantelista lisämakua. Puolukan ja kinuskin kanssa manteli menikin hyvin yksiin. Kaurahiutaleet taas tuovat pohjaan hieman lisärouheutta ja - rakennetta. Lisäksi paiston pohjaa hetken uunissa ennen täytteen lisäämistä, tämä takaa sen, ettei pohja jää raa'aksi.

Piirakan pohjataikina
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl mantelijauhoja
1,5 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Piirakan täyte
200 g pakastepuolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 kananmuna

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan. Sekoita hyvin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele se. Painele taikina pohjalle ja hieman reunoille mantelijauhoja apuna käyttäen. Taikina jää hieman löysemmäksi kuin vehnäjauhoista tehty, joten kannattaa käyttää noita jauhoja apuna. 

Paista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.

Sekoita perunajauho kohmeisten puolukoiden sekaan. Lisää puolukat piirakkapohjalle. Sekoita kananmuna ja kinuskikastike ja lisää seos puolukoiden päälle.

 Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kanapasta

Tämän viikon uusi löytö ja käytetyin mauste keittiössämme lienee ollut punainen currytahna! Mainio tuote, koska se riittää mausteeksi niin keittoon, kastikkeeseen kuin marinointiinkin ja hyvää tulee. Koska currytahnassa itsessään on jo valmiiksi suolaa, ei sitäkään ole tarvinnut lisätä ruokiin erikseen vaan tahna on saanut toimia ruokien mausteena melkeenpä yksistään. Smetanan kanssa currytahna toimi mielestäni loistavasti ja kanakastikkeesta tuli erittäin maukasta. Tai no, yhden pienen peruslisäyksen sentään tein eli lisäsin joukkoon myös yhden kuivatun chilin. Chilejä tulee heiteltyä vähän ruokaan sun toiseen, koska vaikka niitä tulee käytettyä ahkerasti, on kaappien uumenissa vieläkin edellisvuoden chilisatoa. Mutta hyvä niin! Jos nämä pienet chililisät kokee liian tulisena, voi ne jättää yksinkertaisesti pois.

Kanapasta
noin 400 g broilerin paistileikkeitä
suolaa
mustapippuria
currya
1 punasipuli
1 chili
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl vehnäjauhoja
2-3 rkl punaista thai currytahnaa
pieni nippu persiljaa
noin 1 dl vettä

Lisäksi
noin 400 g Fettuccine -nauhapastaa
suolaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Paista broilerin paistileikkeet pannulla öljyssä ja mausta suolalla, mustapippurilla ja currylla. Paloittele leikkeet kuutioiksi. Kuori punasipuli ja hienonna se. Hienonna persilja ja chili. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä. Lisää vehnäjauho vähitellen ja kääntele sipuleiden sekaan. Lisää smetana ja vesi. Sekoittele. Lisää currytahna, chilit ja broileripalat. Anna kiehua hetki miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi loraus öljyä ja persilja. Kokoa annos lautaselle ja heitä päälle vielä lopuksi hieman persiljaa.

torstai 20. lokakuuta 2016

Punajuuri-fetapasta

Punajuuret ja feta ovat makuyhdistelmänä aivan loistava, joten nähtyäni kyseisen pastareseptin Maku-lehdessä, oli sitä tietenkin päästävä heti testaamaan. Löytyy lehdestä 6/2016. Yhdistelmänä punajuuret ja feta olivat juuri sitä mitä odotinkin eli erittäin maistuva kombo. Vaikka lehdessä tämä oli tituleerattu arkiruoaksi, maistuu punajuuri-fetapasta myös lauantai-illallisella viinin kera. Välillä aivan unohtuu kuinka monikäyttöinen juures punajuuri onkaan. Onhan se erinomaista uunissa paahdettuna, borssikeiton pääraaka-aineena tai ihanaa carpacciossa vuohenjuuston kera. Ei siis todellakaan mikään turha juures! Kipinkapin siis ostamaan lisää punajuuria. Tämä pasta oli lisäksi täysi kymppi, tätä tekisi mieli tehdä uudelleen vaikka heti :)

Punajuuri-fetapasta
500 g tuoreita punajuuria
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/3 tl mustapippuria
400 g tagliatelleä
50 g pinjansiemeniä
200 g fetajuustoa
1/3 ruukku tuoretta timjamia

Kastike
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
1/2 tl suolaa
1/3 tl mustapippuria

Kuori ja pilko punajuuret lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperille uunipellille. Pirskottele päälle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda punajuuria 200- asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Murustele fetajuusto lohkojen päälle ja mausta timjamilla. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä kulhossa. Kokoa annokset lautasille ja lisää kastike annosten sekaan. Halutessasi koristele lopuksi vielä timjamilla.



tiistai 11. lokakuuta 2016

Kuha-serranokääröt

Kuha maistuu erinomaiselta yksinkertaisimmillaan paistamalla mutta välillä kalasta on mukavaa valmistaa muutakin kuin paistettua versiota, jota tulee syötyä eniten. Nämä Maku-lehden ohjeella valmistetut kuha-serranokääröt olivat todella hyviä ja meheviä. Maku-lehden resepti löytyy täältä. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen, maustoin kääröjä hieman reilummalla määrällä kalafondia ja kurkumaa. Suosittelenkin maistamaan kastiketta ja lisäämään noita tarvittaessa oman maun mukaan. Näitä herkullisia kääröjä tullaan varmasti näkemään meidän keittiössä jatkossakin! Nam!

Kuha-serranokääröt
600 g kuhafileitä
1/4 tl mustapippuria
1 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
100 g serranokinkkua tai ilmakuivattua kinkkua
1½ rkl sitruunamehua
2 dl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1-2 rkl kalafondia
1-2 tl kurkumaa

Aseta kuhafileet leikkuulaudalle. Ripottele fileille pippuria ja timjamia. Levitä serranoviipaleet fileiden päälle. Rullaa fileet kääröiksi, sulje kääröt hammastikuilla. Laita kääröt voideltuun uunivuokaan ja purista päälle sitruunamehu. Sekoita kerma, jauhot, kalafondi ja kurkuma. Kaada seos uunivuokaan kuhafileiden päälle. Paista 200- asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Valele kääröjä liemellä kypsentämisen puolivälissä. Tarjoa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...