Vuosien varrella focaccia lienee ollut resepteistäni se, josta olen tehnyt eniten erilaisia versioita. Perusrunko on pysynyt edellisissä ohjeissa kuitenkin tähän asti samana, täytteet ovat vain vaihdelleet. Tällä kertaa halusin tehdä focacciasta täysin erilaisen ja korvasin aikaisemmin käyttämäni vehnäjauhot rouheammilla sämpyläjauhoilla ja kaurahiutaleilla. Lisäksi lisäsin focacciataikinaan porkkanaraastetta, joka toi kokonaisuuteen mukavaa lisämakua. Halusin tästä version, joka maistuisi myös perheen pienimmille ja joka olisi samalla perinteisistä vehnäjauhoista tehtyä focacciaa terveellisempi vaihtoehto. Pinnalle sivelty valkosipuliöljy antoi sekin oman makuvivahteensa ja kynsien määrällä onkin helppo säädellä sitä, kuinka valkosipulista kokonaisuudesta haluaa. Parhaalta tämä focaccia maistuu lämpimänä juuri uunista tulleena mutta ei se jo jäähtyneenäkään syömättä jää :)
Porkkanafocaccia
3,5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
noin 6 dl rouheita sämpyläjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
noin 3 dl porkkanaraastetta
(1 tl suolaa)
½ dl oliiviöljyä
Valkosipuliöljy
½ dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
ripaus suolaa
Pese, kuori ja raasta porkkanat. Lämmitä vesi 42- asteiseksi. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Lisää jauhot taikinaan. Jatka taikinan alustamista lisäämällä jauhoja vähitellen, joko koneella tai käsin. Lisää porkkanaraaste, suola ja öljy. Sekoita hyvin. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettyä noin 30 minuuttia.
Taputtele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperin päälle uunipellille. Jatka kohottamista vielä toiset 30 minuuttia. Valmista valkosipuliölljy. Murskaa valkosipuli öljyn joukkoon ja lisää mausteet. Sekoita hyvin. Valele focaccia öljyllä ennen sen uuniin laittamista. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Pirskottele öljyä vielä valmiin focaccian päälle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piirakat/Focacciat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piirakat/Focacciat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. toukokuuta 2017
torstai 13. huhtikuuta 2017
Parsa-serranopiirakka
Jos hyvä parsaresepti on tälle keväälle vielä hakusessa, olisi tässä yksi mehevä ja aika loistava sellainen. Tämä piirakka saa mehevyyttä serranokinkusta sekä sinappisesta crème fraiche-seoksesta. Näin Kananpoikien bistro- blogissa herkullisen parsapiirakan ohjeen, jota mukaillen valmistin oman piirakkavariaationi. Parsa ja serranokinkku ovat makuparina aivan loistava, joten tämä piirakka uppoaa varmasti kaikille parsan ja serranon ystäville. Piirakka sopii erinomaisesti myös pääsiäispöydän suolaiseksi piirakaksi, jota voi halutessaan koristella vaikka keltaisilla miniluumutomaateilla pääsiäisen väreihin.
Piirakkapohja
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl vettä
Piirakan täyte
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
öljyä
noin 1 dl rucolaa hienonnettuna
1 nippu (500 g) parsaa
1 pkt (150 g) serranokinkkua
1 prk (150 g) crème fraichea
2 kananmunaa
1 rkl Dijon-sinappia
noin 1-2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
mozzarellaraastetta
Koristeluun
herneenversoja
Valmista ensi piirakan pohja. Nypi voi ja jauhot sekaisin, lisää ripaus suolaa ja vesi. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja nosta jääkaapin täytteen valmistamisen ajaksi.
Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna molemmat. Kaada paistinpannulle loraus öljyä ja kuullota sipulit. Katkaise parsoista puiseva kantaosa pois. Huuhtele parsat ja kuori halutessasi, tämä ei ole välttämätöntä. Keitä parsoja suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Hienonna rucola tällä välin. Vispaa kananmunien rakenne rikki ja lisää sekaan crème fraiche. Lisää sinappi ja mausteet. Sekoita hyvin.
Ota taikina jääkaapista ja pistele pohjaa haarukalla. Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ripottele pohjalle ensin sipulit ja rucola. Kaada seuraavaksi vuokaan crème fraiche- munaseos. Kääri serranosiivut parsojen ympärille ja lado parsat limittäin vuokaan. Ripottele päälle vielä mozzarellaraaste ja ripaus mustapippuria. Jatka piirakan paistamista vielä noin 20 minuuttia. Koristele valmis piirakka herneenversoilla.

perjantai 10. maaliskuuta 2017
Tomaatti-fetapiirakka
Tässä taas yksi tomaattipiirakka, tällä kertaa fetajuustolla höystettynä. Punaisia ja keltaisia tomaatteja yhdistelemällä saa kaunista jälkeä aikaiseksi, joten tämä piirakka sopii vaikka keväisten juhlien suolaiseksi tarjottavaksi tai pääsiäispöytään. Tässä piirakassa maistuu tomaatti eikä sen aromaattista makua ole peitelty millään muulla. Feta taipuu tomaatin kylkeen mainiosti ja Provencen yrttimauste sekä basilika viimeistelevät kokonaisuuden.
Piirakan pohjataikina
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Piirakan täyte
noin 250 g punaisia ja keltaisia miniluumutomaatteja
noin 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
100 g fetajuustoa
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
½ dl tuoretta rucolaa hienonnettuna
Provencen yrttimaustetta
mustapippuria
tuoretta basilikaa
Valmista taikinapohja. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja laita vuoka noin tunniksi jääkaappiin. Pistele taikinaa haarukalla ja paista 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Huuhtele tomaatit ja puolita ne. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit. Huuhtele ja hienonna rucola. Vatkaa kermaviili ja kananmuna sekaisin, mausta seos yrttimausteella ja pippurilla.
Ripottele hienonnettu rucola piirakan pohjalle. Kaada päälle kermaviili-kananmunaseos ja murustele fetajuusto sekaan. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja lopuksi tomaatit leikkuupinta ylöspäin. Jatka piirakan paistamista noin 20 minuuttia. Lisää kypsän piirakan päälle tuoretta basilikaa ja ripaus Provencen yrttimaustetta.

perjantai 24. helmikuuta 2017
Kreikkalainen kasvispiirakka
Välillä menee pitkiäkin aikoja, ettei tule tehtyä minkäänlaisia piirakoita ja välillä niistä innostuu aivan hirveästi. Tällä hetkellä meneillään on jälkimmäinen eli innostumiskausi. Tästä kreikkalaisesta kasvispiirakasta löytyy lempimakujani tai se on oikeastaan koostettu antipastisuosikeistani. Piirakka on raaka-aineiltaan sopivan runsas ja monipuolinen. Tätä piirakkaa kannattaa ehdottomasti kokeilla jos täytelista saa myös sinut hykertelemään tyytyväisyydestä. Mausteeksi vahvojen suolaisten makujen rinnalle riittää loistavasti pelkkä Provencen yrttimauste.
Pohja
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Täyte
artisokansydämiä
aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
vihreitä oliiveja
fetajuustoa
miniluumutomaatteja
mozzarellaraastetta
noin ½ dl rucolaa silputtuna piirakan pohjalle sekä koristeeksi päälle
200 g kermaviiliä
1 kananmuna
Provencen yrttimaustetta
pinjansiemeniä
Valmista ensin pohjataikina. Nypi voi ja jauhot sekaisin ja lisää vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja laita se noin tunniksi jääkaappiin. Pistele taikina haarukalla ja paista 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Valmistele sillä välin täytteet ja kermaviiliseos.
Huuhtele tomaatit ja puolita ne. Puolita artisokansydämet. Huuhtele rucola ja hienonna. Sekoita kermaviili ja kananmuna ja mausta seos Provencen yrttimausteella.
Ripottele piirakkapohjalle silputtu rucola ja artisokat. Lisää oliivit ja suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, fetakuutiot, mozzarellaraaste ja tomaatit. Kaada päälle kermaviiliseos. Jatka paistamista noin 20-30 minuuttia kunnes piirakka on kypsä. Lisää päälle pinjansiemeniä, rucolaa ja Provencen yrttimaustetta.

lauantai 21. tammikuuta 2017
Tomaatti-pesto-mozzarellapiirakka
Piirakan pohja
120 g voita
noin 3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Aloita valmistamalla piirakkapohja. Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot sekaisin. Lisää vesi ja sekoita. Painele piirakkapohja vuokaan ja pistele haarukalla. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

3-4 rkl pestoa
200 g mozzarellaa viipaleina
4 tomaattia viipaleina
pinjansiemeniä
basilikaa
rucolaa
torstai 12. tammikuuta 2017
Tomaatti-pestopiirakka
Tomaatti-pestopiirakka on mukavan kevyt mutta silti ruokaisa suolainen piirakka. Vähillä laadukkailla raaka-aineilla tulee usein parasta, joten pesto, tomaatti, mozzarella ja kaprikset takaavat yhdessä maistuvan lopputuloksen. Tämän piirakan raaka-aineet löytyvät meiltä kaapista lähes aina, joten jonkinlainen luottopiiras lienee siis kyseessä :)
Piirakkapohja
120 g voita
noin 3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Piirakan täyte
puoli purkillista (á 190g) vihreää pestoa
3 tomaattia
1 (á 125g) mozzarellapallo
kapriksia
rucolaa
yrttimaustetta
mustapippuria
Tee piirakkapohja. Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot sekaisin, lisää vesi. Taputtele taikina piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja esipaista pohjaa 200- asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Huuhtele tomaatit ja viipaloi ne. Levitä pesto piirakkapohjalle ja asettele tomaatit pohjan päälle. Murustele päälle mozzarella. Jatka piirakan paistamista vielä noin 15-20 minuuttia. Lisää valmiin piirakan päälle vielä kapriksia ja mausta pippurilla ja yrttimausteella. Piirakan kruunaa kasa tuoretta rucolaa.

maanantai 24. lokakuuta 2016
Gluteeniton Puolukka-kinuskipiirakka
Aiemmin julkaistu Maku-lehden Puolukka-kinuskipiirakka on todettu tänä syksynä niin toimivaksi jälkkäriksi, että sitä tuli leivottua taas ties kunka monennen kerran. Tällä kertaa muokkasin ohjetta kuitenkin niin, että se sopi myös gluteenittomalla ruokavaliolla olevalle ystävälleni. Piirakka itsessäänhän on jo lähes gluteeniton pohjan jauhoja lukuunottamatta, joten suuria muutoksia alkuperäiseen reseptiin ei tarvinnut tehdä. Vehnäjauhot vaihdoin mantelijauhoihin ja kaurahiutaleita onkin saatavilla myös täysin gluteenittomana versiona. Hieman muutin tuota jauhojen ja hiutaleiden suhdetta myös eli laitoin mantelijauhoja ja kaurahiutaleita molempia puolet yhteismäärästä. Mantelijauhot sopivat mielestäni erityisen hyvin makeisiin piirakkapohjiin ja tuovat bonuksena piirakoihin vielä mukavaa mantelista lisämakua. Puolukan ja kinuskin kanssa manteli menikin hyvin yksiin. Kaurahiutaleet taas tuovat pohjaan hieman lisärouheutta ja - rakennetta. Lisäksi paiston pohjaa hetken uunissa ennen täytteen lisäämistä, tämä takaa sen, ettei pohja jää raa'aksi.
Piirakan pohjataikina
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl mantelijauhoja
1,5 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Piirakan täyte
200 g pakastepuolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 kananmuna
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan. Sekoita hyvin. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele se. Painele taikina pohjalle ja hieman reunoille mantelijauhoja apuna käyttäen. Taikina jää hieman löysemmäksi kuin vehnäjauhoista tehty, joten kannattaa käyttää noita jauhoja apuna.
Paista piirakkapohjaa 200-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
Sekoita perunajauho kohmeisten puolukoiden sekaan. Lisää puolukat piirakkapohjalle. Sekoita kananmuna ja kinuskikastike ja lisää seos puolukoiden päälle.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

perjantai 30. syyskuuta 2016
Puolukka-kinuskipiirakka
Tämä puolukka-kinuskipiirakka on niin hyvää, että tätä on tullut tehtyä tämän syksyn aikana jo useamman kerran. Piirakka on melko helppo ja nopea, joten tykkään siitä senkin vuoksi. Pari kertaa olen tehnyt piirakan pieneen irtopohjavuokaan (halkaisija 16 cm), jolloin olen laittanut aineksia vain noin puolet alkuperäisistä määristä. Pieni piirakka on kätevä, koska se menee päiväkahvivieraiden kanssa lähes kerralla. Puolukka-kinuskipiirakka onkin meidän keittiössä tämän syksyn jälkkärisuosikki! Ohje on Maku-lehdestä.
Piirakan pohja
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Piirakan täyte
200 g puolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 kananmuna
Sekoita pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna samalla sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita.
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Taputtele taikina vuokaan jauhotetuin käsin. Sekoita perunajauho puolukoiden sekaan ja kaada vuokaan. Sekoita kananmuna ja kinuskikastike ja lisää puolukoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016
Poropiirakka
Mehevä poropiirakka on maistuva ja ruokaisa piirakka, joka maistuu hyvältä sipulin, persiljan ja juuston kera. Pohjan ohje on Kinuskikissalta pienin muunnoksin ja täytteestä tein hieman oman variaation. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Tämä piirakka sopii arkeen ja juhlaan.
Poropiirakan pohja
150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl cheddarjuustoraastetta
½ dl vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi hieman sulanut voi jauhoseokseen. Lisää juustoraaste ja vesi. Sekoita hyvin. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuoan pohjalle. Pistele taikinan pohjaa haarukalla.
Poropiirakan täyte
150 g pororouhetta
1 sipuli
kourallinen persiljaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
1,5 dl cheddarjuustoa raasteena
n. 0,5 dl sinihomejuustoa muruna
mustapippuria
savupaprikamaustetta
oliiviöljyä
Kuori sipuli ja hienonna se. Kuullota sipulit öljyssä. Kaada sipulit kulhoon. Lisää kulhoon kaikki muut täytteen ainekset. Sekoita. Kaada täyte pohjan päälle piirakkavuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

tiistai 5. heinäkuuta 2016
Mehevä raparperipiirakka
Sain anopilta pussin ihanaa raparperia, joista paistelin mehevän raparperipiirakan. Aluksi ajatuksissa oli tehdä mansikka-raparperipiirakka mutta löydettyäni tämän herkullisen ja kehutun ohjeen Maku-lehden sivuilta, päätin paistaa piirakan pelkästä raparperista. Turhaan ei tätä ohjetta oltu luonnehdittu Maku.fi:n yhdeksi suosituimmista, niin mehevää ja hyvää lopputulos todella oli! Suosittelen! Alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Muruseos
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
Pohjataikina
2 dl piimää
1 kananmuna
Täyte
10 dl raparperia paloiteltuna
200 g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
Aloita sulattamalla voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula sekaan. Nypi murumaiseksi taikinaksi. Siirrä muruseoksesta noin 1/4 toiseen kulhoon. Lisää loppuun muruseokseen piimä ja kananmuna. Sekoita taikinaksi. Taikinaan saa jäädä paakkuja, ne häviävät paiston aikana. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille nuolijan avulla (noin 35 x 42 cm). Lisää pohjataikinan päälle raparperit. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Kaada täyteseos raparperinpalojen päälle. Ripottele pinnalle vielä loppu muruseos. Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes se rusehtaa kauniista ja on kypsä.

lauantai 17. lokakuuta 2015
Tomaatti-linssi-papukeitto ja focaccia
Syysilmojen viiletessä on jälleen mukavaa keitellä maukkaita ja höyryävän kuumia keittoja, jotka lämmittävät niin mieltä kuin kehoa. Ajatuksissa oli tehdä ensin ihan perinteistä tomaattikeittoa mutta hetken mielijohteesta heitin sekaan myös linssejä ja papuja. Keitosta tulikin näin hieman tuhdimpi ja ruokaisampi, joten ihan kivaa vaihtelua perinteiseen tomaattikeittoon. Keiton kylkeen tein ihanaa focacciaa, joka maistuu parhaalta juuri paistettuna.
Tomaatti-linssi-papukeitto:
500 g paseerattua tomaattia
5 tuoretta tomaattia
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 1 dl punaisia linssejä
n. 1 dl ruskeita papuja
persiljaa ja basilikaa maun mukaan
2 kasvisliemikuutiota
Huuhtele tomaatit ja paloittele ne, poista kovat keskustat. Kiehauta tomaatit kattilassa pienessä vesimäärässä, jotta ne pehmenevät. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota tilkassa öljyä. Kaada sipulit tomaattien sekaan. Lisää persilja ja basilika hienonnettuna. Soseuta. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan. Huuhtele linssit ja kaada keiton sekaan. Lisää myös ruskeat pavut. Heitä sekaan kasvisliemikuutiot ja keitä noin 10-15 minuuttia.
Focaccialeipä:
25 g tuorehiivaa
3 dl vettä
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
oliiviöljyä
mustia oliiveja
kirsikkatomaatteja
tuoretta rosmariinia
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi, kohota hetki liinan alla. Taputtele taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja kohota vielä noin puoli tuntia. Huuhtele kirsikkatomaatit, halkaise ne ja oliivit. Sivele focaccian pinnalle oliiviöljyä ja lisää oliivit ja kirsikkatomaatit. Lisää päälle tuoretta rosmariinia ja ripaus suolaa ja mustapippuria. Paista focacciaa 225- asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

perjantai 2. lokakuuta 2015
Kanttarellipiirakka
Taas vaihteeksi sienipiirakkaa, tällä kertaa vain kanttarelliversiona. Syksyllä sienisesongin ollessa parhaimmillaan sienipiirakka valmistuu tuoreista juuri poimituista sienistä, toisin kun talvella, jolloin täytyy turvautua pakkasen antimiin. Tämä piirakka sai lisäksi päällensä pilkottuja kevätsipulinvarsia ja persiljaa, jotka viimeistelivät piirakan kauniisti ja sopivat makunsakin puolesta kokonaisuuteen hyvin.
Piirakan pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa
Piirakan täyte:
vajaa l litra tuoreita kanttarelleja paloiteltuna
2 kevätsipulia
persiljaa maun mukaan
pala purjoa
Kerma-munaseos:
1 dl Valio Crea Mustapekka pippurijuusto- ruokakermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
Valmista piirakan pohja. Nypi kylmä voi ja jauhot keskenään ja lisää vesi sekä suola. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista pohjaa 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Valmista tällä välin piirakan täyte. Paista pilkotut kanttarellit ja hienonnettu sipuli paistinpannulla. Hienonna purjo ja persilja ja lisää ne sekaan. Kaada täyte piirakkapohjalle. Sekoita kerma, maito ja munat, lisää mausteet. Kaada seos lopuksi täytteen päälle. Paista piirakkaa 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä.
tiistai 15. syyskuuta 2015
Tattipiirakka
Herkullinen ja helppo tattipiirakka syntyy yksinkertaisista raaka-aineista. Koskenlaskija sopii tattipiirakkaan mainiosti ja tuo piirakkaan mukavaa pehmeyttä. Sienien kanssa tykkään käyttää mausteena tuoretta persiljaa, joten tämäkin tattipiirakka sai yrttistä lisämakua.
Pohjataikina:
attipiirakka:
reilut ½ litraa tatteja
1 iso sipuli
1/3 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa (voimakas)
kourallinen persiljaa
suolaa
mustapippuria
Muna-maitoseos:
2 dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
Aloita valmistamalla piirakkapohja. Nypi voi ja jauhot keskenään. Lisää vesi ja leivo taikinaksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Puhdista tatit, kuutioi ne ja heitä paistinpannulle. Kuori sipuli, hienonna ja lisää tattien sekaan. Paista kunnes tattien ylimääräinen neste haihtuu ja sipulit hieman pehmenevät. Hienonna persilja ja lisää täytteen sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada piirakan täyte piirakkavuokaan. Lisää koskenlaskija paloiteltuna. Sekoita munat ja maito, lisää mausteet. Kaada seos piirakan päälle. Paista piirakkaa 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Koristele piirakka persiljalla.

perjantai 27. maaliskuuta 2015
Jauhelihapiirakka
Tämä jauhelihapiirakka on helppo, ruokaisa ja herkullinen! Pohja on sama kuin Kreikkalaisessa jauhelihapiirakassa, täytteet vain hieman erilaiset. Tällä kertaa esipaistoin pohjaa uunissa kymmenisen minuuttia ennen täytteiden laittamista, mikä ei tosin ole välttämätöntä. Mehevä piirakka, jonka viimeistelin lopuksi reilulla ripauksella oreganoa.
Piirakan pohjataikina:
100 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 prk (250 g) maitorahkaa
Piirakan täyte:
400 g naudan jauhelihaa
puolikas suippopaprika
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 prk (70 g) tomaattipyreetä
reilu 1 dl mozzarellaraastetta
oreganoa
mustapippuria
suolaa
Nypi voi ja kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna ja rahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunalle. Paista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia.
Ruskista jauheliha ja mausta suolalla, mustapippurilla ja oreganolla. Lisää tomaattipyree jauhelihan sekaan. Huuhtele paprika ja leikkaa renkaiksi, poista siemenet. Huuhtele tomaatit ja puolita ne. Levitä jauheliha piirakan pohjalle ja lisää paprikat ja tomaatit. Lisää päälle mozzarellaraastetta. Paista piirakkaa 200- asteisen uunin keskitasolla vajaat 30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Lisää lopuksi vielä ripaus oreganoa.

torstai 5. maaliskuuta 2015
Sinihomejuusto-päärynäpiirakka
Tässä pikapiirakka parhaimmillaan ja herkullinenkin vielä. Päärynä ja sinihomejuusto ovat takuuvarmoja makupareja, jotka toimivat myös piirakassa loistavasti yhteen. Alkuperäinen ohje on Korianterifarmi- blogista ja muutoin noudatinkin alkuperäistä ohjetta prikulleen, paitsi vähensin hieman sinihomejuuston määrää. Osittain siksi, että päärynä maistuisi enemmän ja osa sinihomejuustosta menikin suuhun ennen kuin pääsi piirakkaan, hupsista vaan. Mutta todella hyvä piirakka pienellä vaivalla.
Pohjataikinan ainekset:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kylmää vettä
Täytteen ainekset:
3 päärynää
100 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa
1 kananmuna
jauhettua muskottipähkinää
Nypi rasva ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa noin tunti. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Tässä tapauksessa vuokana toimi kertakäyttöinen foliovuoka, koska piirakka lähti mukaan mökille. Kuori päärynät, poista siemenkodat ja viipaloi hedelmät. Asettele päärynäviipaleet taikinan päälle. Murenna sinihomejuusto ja ripottele päärynöiden päälle. Sekoita kerma ja kananmuna ja kaada seos täytteiden päälle. Mausta ripauksella jauhettua muskottipähkinää.
Paista 200- asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.

perjantai 16. tammikuuta 2015
Kreikkalainen jauhelihapiirakka
Pitkästä aikaa suolaista piirakkaa! Eikä ihan mitä tahansa piirakkaa vaan todella hyvää kreikkalaista jauhelihapiirakkaa. Olen käyttänyt jauhelihaa piirakoissa äärimmäisen harvoin mutta sen verran maistuvaa tästä piirakasta tuli, että jauheliha näyttäytynee tästä lähtien piirakoissa hieman useamminkin. Pohjataikinan ohje on otettu Yhteishyvästä. Täytettä muokkasin hieman ja tein siitä oman variaationi. Päälle heitin lisäksi rucolaa. Olipas herkkua!
Pohjataikinan ainekset:
100 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmuna
1 prk (250 g) maitorahkaa
Täytteen ainekset:
400 g jauhelihaa
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
ripaus oreganoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 kananmuna
n. 1 dl vihreitä oliiveja
n. 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 1dl paprikaa (punaista ja oranssia)
n. 1/3 punasipulia
n. 1 dl fetakuutioita/salaattijuustokuutioita
Piirakan koristeluun:
rucolaa
Nypi voi ja kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna ja rahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunalle.
Ruskista jauheliha ja lisää mausteet sekä tomaattipyre. Anna jauhelihan jäähtyä. Sekoita kermaviili ja kananmuna. Levitä kananmuna-kermaviiliseos taikinalle. Lisää jauheliha. Huuhtele paprikat ja pilko ne. Leikkaa myös aurinkokuivattuja tomaatteja pienemmiksi. Kuori punasipuli ja paloittele. Lisää täytteet jauhelihan päälle. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Lisää valmiin piirakan päälle suuri kourallinen rucolaa.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Välimerellinen focaccia
Tämä focaccia vie totaalisesti kielen mennessään! Kyseisellä reseptillä voitin myös Maku-lehden parhaan focaccian kilpailun, joten välimerellisistä mauista pitävälle focaccia maistuu varmasti. Ilmakuivatun kinkun,
kalamata-oliivien, aurinkokuivattujen tomaattien ja rosmariinin
yhdistelmä on erittäin maukas. Focaccian mehevyys piilee aurinkokuivattujen
tomaattien öljyssä, jota pirskotellaan focassian päälle reilusti ennen kypsentämistä ja vielä uunista ottamisen jälkeenkin. Herkullista, tätä ohjetta kannattaa kokeilla!
Pohjataikinan ainekset:
25 g tuorehiivaa
3 dl vettä
½ tl mustapippuria
5 dl vehnäjauhoja2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
12 kalamata-oliivia
4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua revittynä
suolaa
Viimeistelyyn:
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
Resepti löytyy myös Maku-lehdestä (7/2014).
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Punajuuri-vuohenjuustoquiche
Suolaiset piirakat (ranskalaisittain quichet) ovat monipuolisia ja sopivat tarjottavaksi hyvin erilaisissa tilanteissa. Piirakan voi valmistaa myös kätevästi jo etukäteen ja maku vain paranee, kun sen antaa vetäytyä hetken. Maku-lehdessä 5/2014 ollut punajuuri-vuohenjuustoquichen ohje oli kerrassaan valloittava. Punajuuren ja vuohenjuuston sopiessa niin hyvin yhteen, oli piirakan onnistuminenkin lähes takuuvarmaa. Ja hyvää se kyllä olikin! Persilja sopi piirakkaan mielestäni todella hyvin. Jos haluaa keventää muutoin tuhtia kokonaisuutta jotenkin, voi quichen kanssa tarjota vaikka raikasta salaattia.
Quichen pohja:
150 g pehmeää voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
3/4 tl suolaa
1 kananmuna
Quichen täyte:
500 g punajuuria
200 g vuohenjuustoa
2 dl emmental-juustoraastetta
3 kananmunaa
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
1 dl maitoa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ ruukkua persilja
Pese punajuuret, älä kuitenkaan kuori niitä. Paahda punajuuria uunissa 200-asteessa noin tunti tai kunnes ne pehmenevät. Jäähdytä ja kuori punajuuret. Leikkaa punajuuret muutaman sentin paloiksi.
Valmista pohjataikina: Nypi voi, vehnäjauhot, sokeri ja suola yhteen. Lisää kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi ilman vaivaamista, jottei sitkoa ehdi muodostua. Vuoraa piirakkavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla tai voitele ne pehmeällä rasvalla. Painele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Maku- lehdessä ohjeistettiin peittämään taikina tässä vaiheessa alumiinifoliolla ja laittamaan päälle kuivattuja herneitä painoksi. Itse en tätä tehnyt ja lopputulos oli silti hyvä. Paista pohjaa 170-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes pohja saa hieman väriä.
Voitele valmis pohjataikina vatkatulla munalla. (Itse unohdin tehdä tämän, mutta hyvä piirakka tuli silti!) Alkuperäisen ohjeen mukaan pohjataikinaa tulisi paistaa voitelun jälkeen vielä 4-5 minuuttia, kunnes piirakka saa kauniin värin.
Vatkaa kulhossa kananmunat, kerma ja maito. Mausta suolalla, mustapippurilla ja persiljalla. Asettele punajuuripalat tasaisesti taikinapohjalle. Lisää murennettu vuohenjuusto ja juustoraaste. Kaada kerma-munaseos tasaisesti täytteen päälle.
Paista quichea 175-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin värinen. Peitä quichen pinta tarvittaessa leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa. Anna quichen vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Ylemmässä kuvassa quiche on menossa uuniin ja alemmassa tullut juuri uunista ulos. Lopputulos oli erittäin herkullinen! Nam.

tiistai 8. huhtikuuta 2014
Suppilovahveropannukakku
Suolaista pannukakkua tulee tehtyä harvemmin kuin makeampaa versiota, vaikka pannukakku toimii myös suolaisena aivan yhtä hyvin. Olgan kotona-ohjelmasta bongattu suppilovahveropannukakun resepti vaikutti todella mehevältä ja herkulliselta, ja kun viime syksyisiä suppilovahveroitakin sattui vielä kaapissa olemaan, oli ohjetta tietenkin testattava. Pieniä muutoksia tuohon alkuperäiseen reseptiin tein, mutta perusidea pysyi kutakuinkin samana. Pannukakusta tuli hyvää ja herkullista, ja erityisen kivasti se sopii salaatin kanssa tarjottavaksi. Helppo ja maukas resepti!
Ainekset:
7 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
3 dl suppilovahveroja
1 sipuli
3 kananmunaa
½ dl öljyä/voita
1 tl leivinjauhetta
1 tl soijakastiketta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
0,5 rkl sokeria
Sekoita pannukakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää maito vähitellen sekoittaen. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa tasaiseksi. Anna taikinan turvota sienien valmistelun ajan.
Liota kuivatut suppilovahverot vedessä ja valuta hyvin. Hienonna sienet. Kuori sipuli ja hienonna se. Kuullota sipuleita paistinpannulla tilkassa öljyä ja lisää suppilovahverot. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää se pannukakkutaikinaan. Sekoita hyvin.
Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista pannukakkua 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Anna pannukakun jäähtyä hieman ja tarjoile esimerkiksi raikkaan salaatin kanssa!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Poro-leipäjuustofocaccia
Innokkaana focaccioiden tekijänä oli pakko testata jogurttipohjaista focacciapohjaa, kun sellainen silmiin osui. Ohje on otettu Maku-lehden nettisivuilta, alkuperäinen ohje löytyykin täältä. Focacciasta tuli mukavan pehmoinen ja taikinasta kuohkea. Yleensä olen focaccian tottunut voitelemaan oliiviöljyllä vielä kohotuksen jälkeen ja niin tein nytkin. Kylmäsavuporo ja leipäjuusto antoivat focaccialle mukavasti makua. Ja täytyypä sanoa, että melko täyttävää tämä focaccia olikin ruokaisien täytteidensä ja taikinassa olleen jogurtin vuoksi. Timjami viimeisteli kivasti kokonaisuuden ja toi focacciaan välimerellistä makua pohjoisten täytteiden rinnalle.
Ainekset:
2 dl vettä
2 dl maustamatonta jogurttia
20 g hiivaa
1 rkl siirappia
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl ruokaöljyä
8 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
200 g leipäjuustoa
100 g kylmäsavustettua poroa viipaleina
tai kylmäsavustettua pororouhetta
n. ½ dl oliiviöljyä
timjamia
Voit valmistaa taikinan jo edellisenä iltana, mutta se ei ole välttämätöntä.
Mittaa kulhoon vesi ja maustamaton jogurtti. Liuota hiiva seokseen. Lisää myös siirappi, suola ja öljy. Sekoita vehnäjauhot vähitellen joukkoon.
Kohota taikina liinan alla tai jos valmistat sen jo edellisenä päivänä, säilytä taikina yön yli jääkaapissa ja nosta hyvissä ajoin ennen tarjoilua huoneenlämpöön kohoamaan.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinalla peitettynä vielä noin 40 minuuttia.
Halutessasi voitele focaccia oliiviöljyllä ennen muiden täytteiden lisäämistä. Mausta oliiviöljy timjamilla. Revi päälle kylmäsavustettuja poroviipaleita tai kylmäsavupororouhetta. Paloittele leipäjuusto ja ripottele paloja focaccian päälle.
Paista focacciaa 250-asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)