Tämä puolukka-kinuskipiirakka on niin hyvää, että tätä on tullut tehtyä tämän syksyn aikana jo useamman kerran. Piirakka on melko helppo ja nopea, joten tykkään siitä senkin vuoksi. Pari kertaa olen tehnyt piirakan pieneen irtopohjavuokaan (halkaisija 16 cm), jolloin olen laittanut aineksia vain noin puolet alkuperäisistä määristä. Pieni piirakka on kätevä, koska se menee päiväkahvivieraiden kanssa lähes kerralla. Puolukka-kinuskipiirakka onkin meidän keittiössä tämän syksyn jälkkärisuosikki! Ohje on Maku-lehdestä.
Piirakan pohja
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Piirakan täyte
200 g puolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl kinuskikastiketta
1 kananmuna
Sekoita pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna samalla sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita.
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Taputtele taikina vuokaan jauhotetuin käsin. Sekoita perunajauho puolukoiden sekaan ja kaada vuokaan. Sekoita kananmuna ja kinuskikastike ja lisää puolukoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.

Ai että! Puolukat ja kinuski toimii kyllä mainiosti sellaisenaan, mutta varmasti superyhdistelmä tälleen piirakassa.
VastaaPoistaPuolukka ja kinuski yhdessä on tosiaan aivan vastustamaton yhdistelmä. Kannattaa kokeilla piirakkaan, toimii mahtavasti ja on superhyvää! :)
VastaaPoista