Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sieni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sieni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. elokuuta 2016

Mausteiset kantarellileivät

Syksy on vuoden satoisinta aikaa ja metsät ovat täynnä vaikka mitä ihanuuksia! Kantarellisyksy on ollut mainio ja onneksi näitä herkkuja on saanut hieman hamstrattua myös pakkaseen talven varalle. Jo pienikin saalis kannattaa ottaa metsästä mukaan, sen osoittavat esimerkiksi nämä herkulliset kantarellileivät. Kourallinen sieniä riittää mainiosti kuuteen leipään. Savupaprikamauste ja rosmariini ovat mielestäni kivoja seuralaisia kantarelleille, joten ne pääsivätkin maustamaan näitä ihania leipiä. Päälle vain ripaus juustoa ja maukkaat lounasleivät ovat puraisua vaille valmiit!

Kantarellileivät
6 palaa paahtoleipää
kourallinen tuoreita kantarelleja
puolikas sipuli
juustoraastetta (esim. västerbotten/emmental/mozzarella)

Oliiviöljy-mausteseos
reilu ½ dl oliiviöljyä
noin 8 kpl kokonaisia mustapippureita
lyhyt varsi tuoretta rosmariinia
1 pieni chili
noin 1 tl suolaa
vajaa 1 tl savupaprikamaustetta

Murskaa pippurit morttelissa, lisää chili ja suola. Murskaa. Lisää tuoretta rosmariinia ja jatka murskaamista. Lisää vielä savupaprikamauste ja oliiviöljy. Sekoita. Tarkasta maku.

Puhdista ja halkaise kantarellit. Kuori sipuli ja hienonna. Paista sipulit ja kantarellit oliiviöljyssä paistinpannulla niin, että sienistä haihtuu nestettä. Levitä mausteseos paahtoleiville. Lisää kantarellit ja sipulit. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes leivät ovat rapsakoituneet ja juusto on sulanut.

Lisää valmiiden leipien päälle vielä ripaus mustapippuria ja tuoretta rosmariinia.



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Beercanburgers

Täytyihän tämäkin nyt päästä tietenkin testaamaan, kun Weberin mainoksessa nämä niin herkullisilta näyttivät! Juhannuksen jälkeen oli tarkoitus hieman keventää mutta ei ihan vielä, vasta kun nämä mainiot beercanburgerit on nautittu! Nimihän tulee siitä, että pihvit valmistuvat oluttölkkiä apuna käyttäen. Nerokas idea kyllä, "jauhelihakupin" voi sitten täyttää haluamillaan raaka-aineilla. Meillä kuppiin valikoitui herkkusieniä, sipulia ja tietenkin juustoa. Paljon juustoa. Ja vieläpä kahdessa maussa, sinihomeena ja cheddarina. Eikä olisi voinut paremmin valita! Täydellisiä pihvejä. Huh. Jokainen voi toki vaikuttaa itse juuston määrään mutta juusto nyt vaan on niin hyvää, että tottakai sitä täytyy tunkea runsaasti näihinkin. Olipahan tuhtia!


Beercanburgers
700 g naudan jauhelihaa (17%)
1 kananmuna 
suolaa
mustapippuria
chilimaustetta
8 pekonisiivua
pieni paketillinen tuoreita herkkusieniä tai 1 prk säilykkeenä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
cheddar-juustoa
sinihomejuustoa

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin 45 minuuttia ennen valmistusta. Laita jauheliha ja kananmuna kulhoon ja mausta suolalla, mustapippurilla ja chilillä. Sekoita hyvin. Muotoile jauhelihamassasta 4 palloa. Paina oluttölkillä (tai jollain muulla vastaavalla) palloihin keskelle tölkin menevä kuoppa. Pidä tölkki paikoillaan ja kääri ympärille 2 pekonisiivua. Poista tölkki ja valmista samoin kolme muuta palloa. 

Puhdista sienet ja viipaloi ne. Kuori sipulit ja hienonna. Ruskista sienet ja sipulit öljyssä paistinpannulla. Kaada seos kulhoon ja lisää sekaan raastettua cheddaria sekä sinihomejuustoa, sen mukaan kuinka juustoisia haluat. Meillä juustoa käytettiin perinteiden mukaan reilusti. Lado seos "jauhelihakuppeihin". Kuumenna grilli noin 200-asteeseen ja paista epäsuoralla lämmöllä noin tunti tai kunnes burgerit ovat kypsiä. Nauti hampurilaispihvin tapaan hampurilaisen välissä tai sellaisenaan vaikka grillikasvisten kera.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ankanrintaa, bataattiranskalaisia, ranch-dippiä, mangosalaattia ja paistettuja herkkutatteja

Pääsiäisenä mieheni valmisti mehevää ankanrintaa, bataattiranskalaisia ja ihanaa ranch-dippiä sekä paistettuja herkkutatteja. Sen verran minäkin autoin ruoanlaitossa, että tein kokonaisuuteen nopean raikkaan salaatin. Ankka maistui hyvältä ja olikin keittiössämme harvinaista herkkua. Edellisvuosien lammaskokeilut eivät ole olleet kovin suuria makuelämyksiä, joten vaihdoimme pääsiäisaterian siivekkääseen ja testasimme ankkaa, joka oli kyllä todella hyvää! Mieheni mielestä ankasta tuli hieman liian kypsää, minusta sopivaa, joten jokainen voi tuota kypsyysastetta ja uunissa pitoaikaa alentaa oman harkintansa mukaan.

Ankanrinnat:
2 kpl ankanrintaa (4 syöjälle sopiva)
suolaa 
mustapippuria 

Sulata ankanrinnat pakkauksen ohjeen mukaan. Vedä ankanrintojen nahkapuolelle viillot. Laita rinnat kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin. Paista ankanrintoja omassa rasvassaan molemmin puolin noin 3 minuuttia. Säästä liemi, voit lisätä sen punaviinikastikkeeseen. Mausta ankat mustapippurilla ja suolalla. Kääri folioon. Aseta paistomittari ankanrinnan paksuimpaan kohtaan ja laita rinnat 200- asteiseen uuniin 15 minuutiksi tai kunnes paistomittari näyttää 70-75 astetta, jos haluat valmistaa ankat täysin kypsiksi. Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen foliossa noin 15 minuuttia ja viipaloi. Tarjoa punaviinikastikkeeen kanssa.

Bataattiraskalaiset:
2 bataattia
chili&paprika- perunakuorrutetta
oliiviöljyä

Huuhtele bataatit hyvin mutta älä kuori niitä. Paloittele tikuiksi ja sekoita tikut öljyn ja perunakuorrutteen kanssa. Paista 200- asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes tikut ovat pehmenneet ja rapsakoituneet sopivasti.

Ranch-dippi:
turkkilaista jogurttia
ranch-dippimaustetta

Sekoita jogurtti ja dippimauste. Anna tekeytyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua. Tarjoa bataattiranskalaisten kanssa.

Mangosalaatti:
1 tuore mango
pieni punasipuli
puolikas kurkku
1 ruukku jäävuorisalaattia
reilu ripaus mustapippuria
loraus seesamiöljyä 

Huuhtele salaatti. Kuori mango ja leikkaa kuutioiksi. Kuori punasipuli ja hienonna se. Huuhtele kurkku ja paloittele. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan ja mausta mustapippurilla ja lorauksella seesamiöljyä.

Lisäksi:
valmis punaviinikastike
herkkutatit
 
Punaviinikastikkeena toimi tällä kertaa valmis Blå Båndin- kastike, joka tarvitsee vain kiehauttaa. Ankan paistoliemen voi halutessa lisätä kastikkeen sekaan. 

Pakastetut herkkutatit tarvitsee vain sulattaa ja valuttaa kunnolla, jonka jälkeen ne paistetaan pannulla hienonnetun sipulin kanssa, mausteeksi riittää pelkkä suola ja mustapippuri.
 

tiistai 15. syyskuuta 2015

Tattipiirakka

Herkullinen ja helppo tattipiirakka syntyy yksinkertaisista raaka-aineista. Koskenlaskija sopii tattipiirakkaan mainiosti ja tuo piirakkaan mukavaa pehmeyttä. Sienien kanssa tykkään käyttää mausteena tuoretta persiljaa, joten tämäkin tattipiirakka sai yrttistä lisämakua.

Pohjataikina:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa

attipiirakka:
reilut ½ litraa tatteja
1 iso sipuli
1/3 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa (voimakas)
kourallinen persiljaa
suolaa
mustapippuria

Muna-maitoseos:
2 dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Aloita valmistamalla piirakkapohja. Nypi voi ja jauhot keskenään. Lisää vesi ja leivo taikinaksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Puhdista tatit, kuutioi ne ja heitä paistinpannulle. Kuori sipuli, hienonna ja lisää tattien sekaan. Paista kunnes tattien ylimääräinen neste haihtuu ja sipulit hieman pehmenevät. Hienonna persilja ja lisää täytteen sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada piirakan täyte piirakkavuokaan. Lisää koskenlaskija paloiteltuna. Sekoita munat ja maito, lisää mausteet. Kaada seos piirakan päälle. Paista piirakkaa 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Koristele piirakka persiljalla.


lauantai 5. syyskuuta 2015

Kanttarelli-munakasrulla

Erilaiset munakasrullat ovat herkullisia ja monikäyttöisiä, ne soveltuvat syötäväksi niin lämpinä ja kylminä, lounaana tai päivällisenä. Munakasrullan kylkeen sopii hyvin raikas salaatti. Alkuperäisessä Kotilieden 15/2015 ohjeessa oli käytetty juustona Västerbotten-juustoa mutta tähän rullaan raastoin tavallista oltermannia. Täytettä muutin myös hieman lisäämällä kevätsipulia kanttarellien sekaan sekä vaihtamalla valkosipuli-tuorejuuston yrttiversioon.

Kanttarelli-munakasrulla:
6 kananmunaa
5 dl maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
100 g juustoa

Munakasrullan täyte:
250 g kanttarelleja
1 kevätsipuli
suolaa
mustapippuria
4 kevätsipulinvartta
100g yrtti-tuorejuustoa

Valmista munakasrullan taikina sekoittamalla taikinan ainekset keskenään. Kaada seos leivinpaperin päälle uunivuoalle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Valmista sllä välin munakasrullan täyte. Ruskista kanttarellit sipulin kanssa tilkassa öljyä paistinpannulla. Voit käyttää joko tuoreita tai pakastettuja sieniä. Anna sienien jäähtyä. Hienonna kevätsipulinvarret.

Levitä tuorejuusto jäähtyneen munakaslevyn päälle. Lisää sienet ja hienonnetut kevätsipulinvarret. Kääri munakaslevy rullaksi leivinpaperin avulla. Tarjoile heti esimerkiksi salaatin kanssa.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Minitattipizzat

Viime syksyisiä herkkutatteja on pakastimessa vielä jonkin verran, joten tein yhdestä pikkupussillisesta herkullisia minitattipizzoja, jotka maustoin timjamilla. Ensin suunnitelmissa oli tehdä normaali tattipizza mutta päädyinkin taputtelemaan taikinasta pienempiä lättyjä. Pohjalle levitin lusikallisen crème fraîchea ja täytteeksi laitoin tattien rinnalle mozzarellaa. Yksinkertaisia ja helppoja valmistaa. Aromikas timjami sopii tattiruokiin hyvin, joten minipizzat saivat päällensä myös ripauksen viime kesänä itse kasvatettua kuivattua timjamia.

Pizzapohjan ainekset:
1 dl haaleaa vettä
1 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
 
Kuumenna vesi n. 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita seos veteen. Lisää suola,  loput jauhot ja öljy. Vaivaa taikina hyvin ja kohota sitä hetki liinan alla. Leivo taikinasta minipizzoja, taikinasta tulee pizzoja noin  8 kpl, rippuen koosta.
 
Minipizzojen täytteet:
herkkutatteja
crème fraîchea
mozzarellaa
timjamia
mustapippuria
suolaa
 
Paista tatit pannulla ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Minulla oli viime syksynä kerättyjä pakastetatteja. Levitä minipizzojen pohjalle créme fraîchea, lisää tatit. Revi päälle myös mozzarellaa. Paista pizzoja uunissa 225-asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat kypsiä ja juusto sulanut. Viimeistele pizzat kuivatulla timjamilla.
 

lauantai 7. helmikuuta 2015

Tatti-pekonipasta rucolalla

Tatti-pekonipasta ei voi olla muuta kuin hyvää ja runsaalla rucolalla ja parmesaanilla höystettynä maku sen kun paranee. Viimeaikaisen rucolainnostuksen mainingeissa tuli tähänkin annokseen tunkaistua reilu kourallinen rucolaa ja miksipä ei, rucolahan sopii vähän kaikkeen. Testasimme väliin gluteenitonta pastaa ja ihan maistuvaa oli sekin mutta kyllä normaali pasta täysjyväisenä on kuitenkin parasta, joten mennään sillä taas ensi kerralla. Runsas annos mutta niin oli nälkäkin. ^-^

Tatti-pekonipastan ainekset:
n. 6 dl paloiteltuja herkkutatteja (pakastettuja ja valmiiksi paistettuja)
1 sipuli
1 pkt (170 g) pekonia
2 rkl tomaattipyrettä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
500 g pastaa

Pastan kanssa tarjoiluun:
parmesaanilastuja
rucolaa

Jos käytät tuoreita sieniä, puhdista tatit ja paloittele ne. Kuori sipuli ja hienonna se. Paloittele pekoni. Paista tatteja paistinpannulla sipulin ja pekonin kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää sekaan pari lusikallista tomaattipyrettä. Sekoita hyvin ja ruskista kypsäksi. Keitä pasta al denteksi. Tarjoa tatti-pekoniseos pastan kanssa ja lisää päälle rucolaa ja parmesaania.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Täydellinen paahtopaisti-kasvispata Guinnessin aromein

Syksyssä ja talvessa on se hyvä puoli, että takan lämmityskausi alkaa jälleen ja erilaiset padat valmistuvat jälkilämmöllä mitä mainioimmin. Viikonloppuaamu alkoikin takan lämmityksellä ja padan väsäämisellä, jotta ruokaakin saataisiin ihmisten aikoihin. Idean tähän ihanaan paahtopaistipataan sain Jamie Oliverin ruokavallankumous- kirjasta, jota selailin taas pitkästä aikaa loppuviikosta. Erilaisia keittokirjoja ei voi kyllä koskaan olla liikaa, koska vaikka kirjoja olisi selaillut jo lukuisat kerrat, poimii niistä aina uusia ideoita ja reseptejä kokeiltavaksi. Hyvänä esimerkkinä juurikin Jamien kirjat, joissa on mieletön määrä reseptejä, ja joista saa aina varioitua jotain uutta ja mielenkiintoista. Kirjasta löytyy myös hyviä pataruokien perusreseptejä, joista valkkasin kokeiluun naudan ja oluen yhdistelmän stout- tyyppisellä oluella. Halusin pataan runsaasti kasviksia, joten lisäsin porkkanoiden ja sipulien lisäksi vielä paprikaa ja sieniä. Jamie kehoittaa kirjassaan valitsemaan yrttejä ihan oman mielensä mukaan, joten senhän minä tein ja rosmariinin ihanan eteerinen tuoksu valtasikin pian keittiön.  

Koska kypsensin padan takassa, lämpö luonnollisestikin laski vähitellen ja näin ollen annoin padan poreilla hieman kauemmin. Mutta matalassa lämmössä kypsentäminenhän antaa tunnetusti mureimman lopputuloksen, joten no hätä, antaa padan vain poreilla kunhan nestettä padassa riittää. Vaikka pata hieman odotteluttikin itseään, syömäänkin päästiin ja täytyy kyllä sanoa, että taisi olla omatekemistäni padoista se paras! 

  
Ainekset:
500 g naudan paahtopaistia 
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 paprika
5 herkkusientä
1 tlk (0,44 dl) Guinness-olutta
500 g tomaattimurskaa
1 rkl vehnäjauhoja
oksa rosmariinia
4 laakerinlehteä 
suolaa
mustapippuria

Ota paahtopaisti huoneenlämpöön n. tunti ennen valmistamista. Leikkaa paahtopaisti 2 cm x 2 cm kokoisiksi paloiksi. Kuori porkkanat, sipulit ja valkosipulinkynnet sekä paloittele ne. Huuhtele paprikat ja puhdista sienet sekä paloittele ne. 

Kaada öljyä uunin kestävään paistokasariin ja lisää porkkanat, sipulit ja valkosipulinkynnet. Ruskista kevyesti. Lisää lihapalat ja siroittele vehnäjauho niiden päälle. Sekoita. Lisää olut ja tomaattimurska. Mausta rosmariinilla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita pataa ja anna sen kiehahtaa.

Siirrä pata 180-asteiseen uuniin ja peitä pata kannella tai foliolla. Anna padan hautua noin 3 tuntia. Lisää paprikat ja sienet kypsennyksen loppuvaiheessa, noin 40 min. ennen padan valmistumista. Jos neste haihtuu liikaa, lisää pataan olutta tai vettä. Itse valmistin padan takassa ja lämpötila laski vähitellen 180-asteesta noin 125-asteeseen, joten annoin padan muhia vastaavasti hieman kauemmin, lähes 4 tuntia. Mutta lopputulos olikin sitten erittäin murea! Nam.






Täydellisyyttä hipovan lihapadan kanssa maistui perinteinen perunamuusi ripauksella muskottipähkinää ja valkopippuria.

Perunamuusi:
perunoita (jauhoista lajiketta)
voita
maitoa
muskottipähkinää
valkopippuria
suolaa

Pese ja kuori perunat sekä keitä ne. Kaada keitinvesi pois ja sekoita muusiksi. Lisää maitoa ja voita sekä mausteet. Sekoita kuohkeaksi. 

Ja siinä se sitten on, pitkään haudutettu lihapata perunamuusin ja marinoitujen ruusukaalien kera. Ruusukaaleista reseptiä myöhemmin.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Herkkutattipasta

Viime viikonloppuisen sienireissun antimista kokkailimme puhdistusrupeaman jälkeen erittäin herkullista herkkutattipastaa! Vesi nousee kielelle pelkästä ajatuksesta, niin hurjan hyvää se oli. Pappardelle- pasta sopii hyvin erilaisten kastikkeiden kanssa, ja ainakin meidän keittiössä ollaan kovasti tykästytty näihin hieman leveämpiin pastalaatuihin, joilla saa myös mukavasti näyttävyyttä annokseen. Valmiskastikkeita tulee käytettyä todella vähän mutta Blå bandin herkkutatti- kastike soveltui tähän kokonaisuuteen erittäin hyvin. Kastike toi lisää rakennetta ja nopeutti nälkäisten sienestäjien ruoanlaittoa. Mausteena toimivat oman yrttitarhan chilit, persilja sekä timjami.


Ainekset:
Pappardelle- pastaa
öljyä
n.  8 dl paloiteltuja tuoreita herkkutatteja
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
tuoretta persiljaa
tuoretta timjamia
1 pss (21g) Blå band herkkutatti-kastiketta
2 dl maitoa
25 g voita


Keitä pastat al denteksi runsaassa vedessä. Mausta keitinvesi suolalla.

Puhdista herkkutatit ja paloittele ne. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet halutessasi ja hienonna se. Kaada paistinpannulle loraus öljyä ja kuullota sipulisilppua sekä chilejä öljyssä. Lisää paloitellut herkkutatit. Ruskista sieniä pannulla kunnes ne ottavat hieman väriä. Lisää maito. Sekoita herkkutatti-kastikepussin sisältö vähitellen kastikkeen sekaan. Kiehauta kastike koko ajan sekoittaen ja anna sen kiehua hiljalleen 5 minuuttia.  Lisää timjami ja persilja. Lisää voi ja sekoita kunnes se sulaa. Sekoittele hetki ja kastike on valmista.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syksyisellä sieniretkellä!

Viikonlopun sieniretki oli tuottoisampi kuin olin osannut odottaa! Parin tunnin metsässä samoilu tuotti tulosta jopa kolmen korillisen verran. Siinä riittikin loppuillaksi hommaa, joten lauantai-illan ratoksi ei tarvinnut juuri muuta kehitellä. Mutta kyllä kannatti! Nyt on pakkasessa herkkuja yllin kyllin odottamassa niiden kokkailua. Rupeaman lopuksi valmistimmekin valtavan herkullista tattipastaa tuoreista tateista, mutta siitä reseptiä myöhemmin!




Metsästä löytyi siis pääasiassa herkkutatteja ja haaparouskuja, sekä muutamia kanttarelleja ja karvalaukkuja. Tatit ja kanttarellit käytin paistinpannulla ennen pakastamista, jotta ylimääräinen neste haihtui niistä pois. Haaparouskut ja karvalaukut huuhtelin ensin runsaassa vedessä sekä keittelin niitä noin 10 minuuttia. Sen jälkeen valutin sienet hyvin ja huuhtelin ne vielä kolmessa vedessä. Ja eikun pusseihin ja pakkaseen. Milloinkahan tekisin ensimmäisen sienisalaatin? 

 Nyt siis kaikki sankoin joukoin sienimetsään, sato on parhaimmillaan!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Grillattuja herkkusieniä graavilohella ja tomaatti-perunapaistosta

Grillaussesongin ollessa kuumimmillaan, on välillä testailtava myös uusia grillausvinkkejä, joita tuntuu pursuavan näin kesäisin vähän joka puolelta. Ylihyvät pekoni-herkkusienet ovat varma valinta moniin kesän kekkereihin ja juhannusgrillailujen ykkösherkku mutta sama resepti graavilohella toimii myös yllättävän hyvin. Graavilohella höystetyt herkkusienet ovat kevyempi vaihtoehto pekonille ja erityisesti kalasta pitäville aivan mainio grillattava. Kyseiset herkkusienet toimivat hyvin myös alkupalana muita pidempää kypsennystä vaativia grilliherkkuja odotellessa. Tilli tuo kokonaisuuteen mukavaa raikkautta ja kivaa lisävivahdetta. Lohi-herkkusienien kylkeen valmistin tomaatti-perunapaistosta, joka on perinteisen hyvä ja helppo grillilisuke ruoalle kuin ruoalle. Maustoin paistosta hieman basilikalla, koska kyseinen yrtti antaa tällä hetkellä runsaasti satoa ja se sopii tomaatin kanssa niin täydellisesti. Ruokajuomana nautimme sitruunalla maustettua jäävettä.


Lohi-herkkusienet:
graavilohta
herkkusieniä
sinihomejuustoa
mustapippuria
tuoretta tilliä

Puhdista sienet ja irrota sienien kannat. Laita pala sinihomejuustoa sienien sisälle ja pyöräytä ympärille graavilohta. Tökkää vedessä hetken aikaa liotetut hammastikut sienien läpi, jotta lohi pysyy paremmin sienien ympärillä. Mausta ripauksella mustapippuria. Lohi-herkkusienet voi paistaa suoraan ritilällä tai laitaa ne foliovuokaan, jossa ne kypsyy myös hyvin. Koristele valmiit lohi-herkkusienet tuoreella tillillä.



Tomaatti-perunapaistos:
tomaatteja
perunoita
sipulia
valkosipulia
basilikaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä

Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele tomaatit ja viipaloi ne. Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Kuori valkosipulit ja hienonna ne. Hienonna basilika. Sekoita ainekset keskenään foliovuoassa ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Kaada sekaan loraus oliiviöljyä. Aseta vuoka grilliritilälle ja grillaa kunnes perunat ovat pehmenneet.



Grilliruoan kylkeen sopii erityisen kivasti raikas sitruunalla maustettu jäävesi, jonka sekaan karahviin laitoin myös sitruunamelissaa ja herneenversoja antamaan hieman lisämakua.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Suppilovahveropannukakku

Suolaista pannukakkua tulee tehtyä harvemmin kuin makeampaa versiota, vaikka pannukakku toimii myös suolaisena aivan yhtä hyvin. Olgan kotona-ohjelmasta bongattu suppilovahveropannukakun resepti vaikutti todella mehevältä ja herkulliselta, ja kun viime syksyisiä suppilovahveroitakin sattui vielä kaapissa olemaan, oli ohjetta tietenkin testattava. Pieniä muutoksia tuohon alkuperäiseen reseptiin tein, mutta perusidea pysyi kutakuinkin samana. Pannukakusta tuli hyvää ja herkullista, ja erityisen kivasti se sopii salaatin kanssa tarjottavaksi. Helppo ja maukas resepti!

Ainekset:
7 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
3 dl suppilovahveroja
1 sipuli
3 kananmunaa
½ dl öljyä/voita
1 tl leivinjauhetta
1 tl soijakastiketta
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
0,5 rkl sokeria

Sekoita pannukakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää maito vähitellen sekoittaen. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa tasaiseksi. Anna taikinan turvota sienien valmistelun ajan.

Liota kuivatut suppilovahverot vedessä ja valuta hyvin. Hienonna sienet. Kuori sipuli ja hienonna se. Kuullota sipuleita paistinpannulla tilkassa öljyä ja lisää suppilovahverot. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää se pannukakkutaikinaan. Sekoita hyvin. 


Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista pannukakkua 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Anna pannukakun jäähtyä hieman ja tarjoile esimerkiksi raikkaan salaatin kanssa!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tuorepastan valmistus, Portobello-pinaatti-parmesaanipasta

Tuorepasta valmistuu kotioloissa hyvinkin yksinkertaisista raaka-aineista; vehnäjauhoista, kananmunista ja vedestä. Ainekset vain sekaisin ja 10 minuutin taikinaterapia voi alkaa. Kuulostaa melko helpolta ja sitä se onkin, kun vain jaksaa olla kärsivällinen ja aikaa pastan valmistukseen on varattu riittävästi. Pastan tekohan onnistuu myös ilman pastakonetta, mutta suuri apu siitä oli, kiitokset vain ystävälle, jolta saimme pastakonetta lainaan.

Aluksi pastan teko tuntui hitaalta ja taikinan oikeaa koostumusta sai hieman hakea. Yllättävän hyvin homma lähti kuitenkin rullaamaan ja taikinaan sai hyvän tuntuman, ei liian kosteaa muttei liian jauhoistakaan. Jos työstät taikinan useammassa osassa, mitä suosittelen kyllä lämpimästi, kannattaa työstämistä odottava taikina laittaa kelmuun, ettei se ehdi kuivua. (Tämäkin on koettu, eikä pastan valmistuksesta tule silloin enää mitään). Toinen asia, joka kannattaa muistaa (joka tehtiin täällä kantapään kautta) on se, että leikattuja pastaviipaleita kannattaa ensin kuivattaa vapaasti esimerkiksi pöydällä, koska jos ne laittaa yhteen kippoon, ne tarttuvat helposti toisiinsa kiinni. Pastakuivuri olisi siis erittäin hyödyllinen, jos pastan teosta innostuu oikein toden teolla. 

Tämän pastan ohje on otettu Myllyn Paras durumvehnäjauhopaketin kyljestä ja pastaa tällä ohjeella riittää hyvin neljälle henkilölle. Suolan ja öljyn jätin taikinasta pois.

Tuorepastan ainekset:

n. 300 g Durumvehnäjauhoja
2-3 kananmunaa + loput vettä (tai 1½ -2 dl vettä)
(suolaa, öljyä)

Pastataikina: Mittaa jauhot pöydälle leivonta-alustalle ja tee keskelle syvennys, johon lisäät kananmunat. Sekoita jauhot ja kananmunat keskeltä ulospäin kiinteäksi taikinaksi. Lisää hieman vettä tarvittaessa. Alusta taikinaa kimmoisaksi noin 10 minuuttia. Jos teet pastaa pastakoneella, taikinan ei tarvitse levätä ennen työstämistä. 


Jaa taikina esimerkiksi 2 - 4 osaan käsittelyn helpottamiseksi. Kaulitse taikinasta suorakulmio ja vedä levy pastakoneen telojen läpi aloittaen leveimmästä väliköstä. Taita levy kaksinkerroin ja vedä uudelleen. Ohenna pastakoneen telojen välejä vähitellen, niin että jokaisesta välistä taikina vedetään useamman kerran. Kun haluttu paksuus on saavutettu, leikkaa pastalevy ohuiksi tai haluamasi paksuisiksi nauhoiksi.

Vinkki: Jauhoja kannattaa lisätä alustalle tarvittaessa, ettei pasta tartu kiinni. 

Pastan keittäminen: Keitä pastaa 2-3 minuuttia suolalla maustetussa vedessä.


Ainekset pastan lisäksi:

3 isoa portobellosientä
1 pussillinen tuoretta pinaattia (150g)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
puoli purkillista pestoa
suolaa
mustapippuria
parmesaaniraastetta

Puhdista sienet ja paloittele ne. Huuhdo pinaatit. Kuori ja viipaloi sipuli sekä hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja kuullota sipulit. Lisää sienet ja pinaatit. Mausta mustapippurilla ja suolalla.


Sekoita pesto pastan joukkoon ja lisää pestopasta pastinpannulle muiden ainesten sekaan. Sekoita varovasti. Tarjoile lämpimänä. Viimeistele annos parmesaaniraasteella.





sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Suppilovahverokeitto

Viime viikonlopun herkullisista mökkituliaisista valmistui viikolla kermainen suppilovahverokeitto. Ennen olen keitellyt suppiskeittoa koskenlaskijan kanssa, mutta tällä kertaa laitoin koskenlaskijan tilalle kipparijuustokermaa. Lopputulos oli oikein hyvää, mukavaa vaihtelua. Onneksi syksyn suppissato on vasta aluillaan, joten uudelle sienireissulle ehtii vielä!



  
Ainekset:

1 l tuoreita suppilovahveroita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2,5 dl kipparijuustokermaa
ruohosipulia maun mukaan
0,5 dl vehnäjauhoja
mustapippuria




Puhdista, huuhtele ja paloittele suppilovahverot. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua ruohosipuli hienoksi. Ruskista sienet ja sipulit tilkassa öljyä. Lisää vehnäjauhot ja pyörittele sienien joukkoon. Lisää vesi seokseen ja sekoita. Lisää kasvisliemikuutio ja kerma sekä mausta ruohosipulilla ja mustapippurilla. Anna keiton kiehua noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Tarjoile kuumana.

 Vinkki: Lisää suppilovahverokeittoon pekonimuruja!


perjantai 30. elokuuta 2013

Tattirisotto Manchegojuustolla

Kävimme viime viikonloppuna vanhempieni mökillä ja tämän syksyn ensimmäisellä sienestysreissulla! Tyhjin käsin metsästä ei tarvinnut poistua, koska saalista löytyi jopa kolmea eri lajia. Herkkutatteja, kanttarelleja ja haaparouskuja. Tuottoisa reissu siis! Kuvassa ei itse asiassa näy edes koko saalis, koska sain siihen hieman lisäystä (herkkutatteja!) rämmittyäni illan hämärtyessä vähän lisää mökkimetsissä. Reissun jälkeen oli jo sen verran kiire saunomaan, että kuvat jäivät räpsimättä, kunnes olikin jo liian pimeää.

 

Maanantai-iltana valmistin herkkutateista mehevää tattirisottoa. Tattirisottoa maustoin timjamilla (olisi voinut laittaa enemmänkin!) ja basilikalla. Juustoksi risottoon valikoitui Manchego. Manchegohan on valmistettu lampaanmaidosta ja peräisin se on Espanjasta La Manchan alueelta. Kyseinen juusto on aivan ihanaa ja halusin kokeilla sitä risottoon, koska ennen en ollut sitä risotossa käyttänyt. Herkullista risottoa tuli, tosin noilla raaka-aineilla ei edes voi epäonnistua!

Ainekset tattirisottoon:

reilu ½ l paloiteltuja tatteja (kutistuvat paistettaessa)
3 dl risottoriisiä
n.  1 l kanalientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä 
n. 2 rkl kuivattua timjamia (ensi kerralla laitan enemmän)
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria
Manchegojuustoa

Puhdista ja paloittele tatit. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Ruskista tatit ja sipulisilppu tilkassa öljyä. Kaada riisit kattilaan ja kuullota öljyssä. Kaada kanalientä niin, että riisit peittyvät ja lisää lientä vähitellen sitä mukaa, kun se imeytyy riiseihin. Sekoita useasti. Keitä noin 20 minuuttia tai kunnes riisit ovat kypsiä. Lisää tatit, sipulit, valkosipulit sekä hienonnetut yrtit riisin joukkoon. Sekoita hyvin. Viimeistele annos Manchegojuustolla ja ripauksella mustapippuria. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...