Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raparperi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raparperi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Mehevä raparperipiirakka

Sain anopilta pussin ihanaa raparperia, joista paistelin mehevän raparperipiirakan. Aluksi ajatuksissa oli tehdä mansikka-raparperipiirakka mutta löydettyäni tämän herkullisen ja kehutun ohjeen Maku-lehden sivuilta, päätin paistaa piirakan pelkästä raparperista. Turhaan ei tätä ohjetta oltu luonnehdittu Maku.fi:n yhdeksi suosituimmista, niin mehevää ja hyvää lopputulos todella oli! Suosittelen! Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Muruseos
250 g voita 
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta 
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Pohjataikina
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte
10 dl raparperia paloiteltuna
200 g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Aloita sulattamalla voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula sekaan. Nypi murumaiseksi taikinaksi. Siirrä muruseoksesta noin 1/4 toiseen kulhoon. Lisää loppuun muruseokseen piimä ja kananmuna. Sekoita taikinaksi. Taikinaan saa jäädä paakkuja, ne häviävät paiston aikana. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille nuolijan avulla (noin 35 x 42 cm). Lisää pohjataikinan päälle raparperit. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Kaada täyteseos raparperinpalojen päälle. Ripottele pinnalle vielä loppu muruseos. Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes se rusehtaa kauniista ja on kypsä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...