Voileipäkakku on yksi perinteisimmistä suolaisista juhlatarjottavista ja ylihuominen epäilemättä yksi vuoden suosituimmista päivistä tarjota sitä. Jos perinteiseen voileipäkakkuun haluaa hieman uusia tuulia, voi leiväksi valita makeahkoa saaristolaisleipää. Uusimmasta Maku-lehdestä löytyi Perinneruokaa-bloggaajan tosi kiva voileipäkakun ohje, jossa leipänä oli käytetty Maalahden limppua. En ollut ennen kyseistä limppua maistanut mutta, koska tätä limppua sattui löytymään myös paikallisesta Prismasta, käytin tietenkin sitä. Ja oli kyllä maukasta. Tämä täytyy pitää mielessä joulunalla, jos ei itse jaksa saaristolaisleipää tehdä. Tässä voileipäkakussa oli myös kahta eri täytettä, lohta ja kananmunaa, jotka tekivät kakusta herkullisen ja monipuolisen. Päälle laitoin alkuperäisestä ohjeesta poiketen ihan tavallisia kananmunia viiriäisen munien sijaan mutta muutoin noudatin ohjetta prikulleen, enkä lähtenyt juurikaan sooloilemaan. Tein kakun pari viikkoa sitten omille synttäreilleni ja lopputulos oli kivaa vaihtelua perinteiseen voileipäkakkuun. Suosittelen!
Lohi-munavoileipäkakku
650 g saaristolaisleipää (Maalahden limppu)
Lohitäyte
300 g lämminsavulohta (noin 450 g perkaamatonta)
1 nippu (50 g) tilliä
2 rkl sitruunamehua
150 g ruohosipulituorejuustoa
100 g ranskankermaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl suolaa
Munatäyte
5 kananmunaa
25 g voita
200 g raejuustoa
1/2 dl ruohosipulia hienonnettuna
1/2 tl suolaa
Kostutus
1 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
Päälle
200 g ruohosipulituorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
Koristelu
10 viiriäisen munaa (5-6 tavallista kananmunaa)
100 g retiisejä
1 rku herneenversoja
3 rkl ruohosipulia hienonnettuna
Valmista lohitäyte. Poista lohesta ruodot ja pilko kala kulhoon. Hienonna tilli. Lisää kulhoon kaikki lohitäytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Valmista munatäyte. Keitä kananmunat ja jäähdytä ne. Hienonna munat ja lisää sekaan pehmeä voi. Sekoita tasaiseksi. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki munatäytteen ainekset keskenään ja mausta suolalla.
Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja asettele leivät irtopohjavuoan (halk. noin 20 cm) kokoiselle alueelle vierekkäin kolmeen kerrokseen. Aseta irtopohjavuoka leipien päälle ja leikkaa sen avulla ylimääräiset reunat pois.
Aseta irtopohjavuokaan leivinpaperi ja lado pohjalle ensimmäinen kerros leipiä. Kostuta sitruunavedellä ja levitä päälle lohitäyte. Lisää toinen kerros leipäviipaleita, kostuta ja lisää päälle munatäyte. Lisää kolmas kerros leipäviipaleita ja kostuta. Paina kakkua kevyesti. Peitä vuoka kelmulla ja anna maustua jääkaapissa yön yli tai vähintään pari tuntia.
Sekoita tuorejuusto ja sitruunamehu. Levitä kuorrutus voileipäkakun päälle. Halutessasi voit peittää kakun myös reunoilta.
Keitä viiriäisen munat tai vaihtoehtoisesti kananmunat. Halkaise ne. Huuhdo retiisit ja paloittele neljään osaan. Koristele kakku munilla ja retiiseillä. Viimeistele vielä herneenversoilla ja ruohosipulilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kala. Näytä kaikki tekstit
torstai 1. kesäkuuta 2017
tiistai 28. maaliskuuta 2017
Paistetut ahvenfileet paprika-kaprissalsalla
Paistetut ahvenfileet maistuvat hyvin sellaisenaan voissa paistettuina, eikä mausteeksi tarvitse muuta kuin suolaa ja mustapippuria. Lisäkkeeksi ahvenfileille halusin tehdä jotain raikasta, joten sekoitin helpon ja nopean salsan paprikasta, kapriksista ja punasipulista. Ja tulipa hyvää. Mukavan suolaista mutta silti sopivan raikasta, simppeli hyvä lisuke ahvenfileille. Reilulla rucolakasalla viimeisteltynä.
Ahvenfileet
noin 500 g ahvenfileitä
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen
Paprika-kaprissalsa
1 paprika
reilu ½ dl kapriksia
puolikas punasipuli
mustapippuria
rucolaa
oliiviöljyä
Paista ahvenfileet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Huuhtele ja paloittele paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori sipuli ja hienonna se. Sekoita paprikakuutiot, kaprikset ja sipulit. Mausta ja kaada sekaan loraus oliiviöljyä.

torstai 2. maaliskuuta 2017
Appelsiini-pähkinä-uunilohi
Maukas uunilohi on arkiruokien kärkikastia. Uunilohen voi maustaa monella eri tapaa, se on nopea ja helppo valmistaa ja siitä riittää usein ruokaa parillekin päivälle. Meillä tavoitteena on tehdä lohta (tai muuta kalaa) vähintään kerran viikossa ja usein tähän tavoitteeseen myös onneksi päästään. Ettei perinteinen suolalla, pippurilla ja sitruunalla maustettu uunilohi alkaisi tympimään, on uudet uunilohireseptit aina tervetulleita. Tämä Maku-lehden resepti menikin meillä kertaheitolla jatkoon. Appelsiini raikastaa lohta mukavasti ja pähkinät tuovat lohen rinnalle hieman rouskuteltavaa. Kiva kokonaisuus, joka saa ehdottomasti plussaa pirteistä väreistä. Maistuuhan värikäs ruoka lähes aina herkullisemmalta :)
Appelsiini-pähkinä-uunilohi
700 g kirjolohifileetä
1 tl appelsiininkuorta suikaleina
1 rkl appelsiinimehua
1 tl savupaprikajauhetta
3/4 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl vaahterasiirappia
½ appelsiinia viipaleina
½ dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
Aseta lohifilee uunivuokaan leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Kuivaa pinta talouspaperilla ja poista tarvittaessa ruodot. Suikaloi appelsiinin kuorta ja purista puolikkaan appelsiinin mehu. Mausta lohifilee paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Lisää myös appelsiininkuoret sekä -mehu. Viipaloi appelsiinin toinen puoli ja aseta viipaleet lohen päälle. Ripottele pähkinärouhe kalan pinnalle. Paista lohta 175- asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

torstai 19. tammikuuta 2017
Hawaijilainen poke-kulho graavilohella
Hawaijilaisesta poke-kulhosta tuli kerta heitolla ehdoton lounassuosikkini, enkä ihmettele, koska sushin ystävänä tähän on äärimmäisen helppoa jäädä koukkuun. Jos joku miettii, että häh, mikä ihmeen poke, joku Pokémon Go- pelivillityskö niin ei sentään. Poke on Hawaijilta peräisin oleva kulhoruoka, jossa on puuroriisin ohella yleensä raakaa tuoretta kalaa, hedelmiä, kasviksia, edamamepapuja ja maukas kastike, joka on maustettu aasialaisin maustein. Variaatioita kulhosta on useita mutta pääperiaatteena ovat tuoreus ja nimenomaan merenelävät, joiden päälle on lisätty seesaminsiemeniä. Omaan kulhoon valikoin avokadoa, mangoa, porkkanaa ja graavilohta. Herkullinen kokonaisuus, jota seesaminsiemenet ja ihana seesamikastike täydensivät. Tämän kulhon myötä ihastuin lopullisesti myös seesamiöljyyn, kuinka ihanan aromaattista se onkaan. Niin hyvää, että seesamiöljyyn valmistamani kastike sai toimia seuraavana päivänä pokeen valmistamani puuroriisin jämien kyytipoikana.
Poke-kulho kahdelle
noin 100 g graavilohta (tai raakaa lohta)
1 avokado
puolikas mango
1-2 porkkanaa
puolikas limetti
seesaminsiemeniä
Kastike
noin 1/2 dl seesamiöljyä
2 tl kalakastiketta
2 tl soijakastiketta
1 tl kookossokeria
1-2 tl limetin mehua
Valmista puuroriisi pakkauksen ohjeen mukaan joko riisinkeittimellä tai kattilassa. Muista huuhtoa riisi huolellisesti! Kuori porkkana ja leikkaa tikuiksi. Kuori mango ja paloittele kuutioiksi. Puolita avokado, poista kivi ja paloittele hedelmäliha. Tiristä avokadopalojen päälle limemehua, jotta avokado ei tummu. Valmista kastike. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja maista, lisää aineksia tarpeen mukaan, jotta saat siitä omaan makuun sopivan.
Kokoa annokset kahteen kulhoon. Alle riisiä ja päälle mangot, avokadot, porkkanat, lime ja muutama siivu graavilohta. Kaada kastike valmiin kulhon päälle ja nauti.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017
Reseptihaaste: Lohi-pinaatticannellonit
Vielä on huomiseen 5.1. asti aikaa äänestää suosikkiasi Kaksplussan ja Sydänmerkin reseptihaasteessa! 24:stä kilpailijasta 5 parasta palkitaan. Olen tällä hetkellä 6.sijalla, joten nyt äänestämään jos lohi-pinaatticannellonit maistuisivat Sinulle :)
Käy äänestämässä osoitteessa -> http://www.kaksplus.fi/viihdy/kilpailut/bloggaajien-reseptihaaste-aanesta-paras-resepti/
Herkullisten lohi-pinaatticannellonien ohje löytyy täältä. Kiitos äänestäjille!
maanantai 19. joulukuuta 2016
Aasialaiset lohipyörykät
Aasialaiset maut sopivat kivasti myös kalan kylkeen, joten isohkosta uunilohesta valmistui myös seuraavan päivän aasialaisittain maustetut lohipyörykät. Halusin tehdä pyöryköistä hieman erilaisia vaikka toki perinteiset lohipullatkin hyviä ovat. Korianteri ja limetti maistuvat myös lohen kanssa, joten käytettyäni niitä useampaan otteeseen lohisalaatissa, pääsivät ne nyt pullienkin joukkoon. Lohipyörykät maistuvat hyvältä Sweet chili-kastikkeen kanssa.
Lohipyörykät
noin 600g kypsennettyä lohta
1/2 ruukkua korianteria
1 limetin mehu + raastettu kuori
1 kananmunan valkuainen
mustapippuria
suolaa
Päälle
seesaminsiemeniä
Kypsennä lohi uunissa ja poista ruodot. Pese limetti ja raasta kuori. Aja lohi tahnaksi blenderissä. Lisää korianteri, limetin kuoriraaste ja mehu sekä valkuaiset. Sekoita hyvin ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Muotoile lohimassasta pyöryköitä ja pyöräytä ne seesaminsiemenissä. Aseta pyörykät leivinpaperin päälle uunipellille. Paista pyöryköitä 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia kunnes niiden pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile pyörykät sweet chili- kastikkeen ja salaatin kanssa.

torstai 8. joulukuuta 2016
Lohi-pinaatticannellonit avokado-tomaattisalsalla
Sain kunnian osallistua Sydänmerkin ja Kaksplus- lehden reseptikilpailuun, jossa oli tehtävänä valmistaa perheystävällistä ruokaa Sydänmerkki- tuotteita käyttäen. Ajatuksena oli siis tehdä terveellistä kasvispitoista ruokaa, joka maistuisi niin lapsille kuin vanhemmillekin. Aluksi ajattelin lähteä kisaan perinteisellä laatikkoruoalla mutta pohtimani pastavuoka vaihtuikin viime metreillä cannellonivuokaan. Täytteeksi halusin jotain lihaa ja kasviksia, joten tästä syntyi terveellinen kombinaatio lohesta ja pinaatista. Ja vaikka ravinteikas parsakaali nyt ei välttämättä monen lapsen suosikki ole, hivutin sitäkin hieman (huomaamattomasti) sekaan. Cannellonit saivat lisämakua ihanasta myös Sydänmerkin omaavasta Violan yrtti- tuorejuustosta. Cannellonien kanssa halusin tarjota lisäksi jotain raikasta ja tuoretta, joten sekoitin eksoottisen vivahteen omaavan salsan nyt parhaimmillaan olevista avokadoista ja kotimaisista tomaateista. Sydänmerkki- tuotteita löytyy kaupoista nykyisin melko hyvin, joten reseptin kokoaminen kyseisten tuotteiden ympärille ei ollut kovinkaan vaikeaa. Sydänmerkki- tuotteita tulee ostettua muutenkin jonkin verran, joten osa tuotteista oli sikälikin melko tuttuja. Mutta nyt pidemmittä puheitta reseptiin eli maukkaisiin cannelloneihin, sydänmerkkituotteet on merkitty reseptiin tähdillä :)
Reseptikilpailun kaikki reseptit ovat nähtävillä Kaksplus- lehden nettisivuilla. Reseptit löytyvät osoitteesta http://www.kaksplus.fi/viihdy/ kilpailut/bloggaajien- reseptihaaste-aanesta-paras- resepti/ ja äänestysaikaa on 5.1.2017 saakka. Käy äänestämässä suosikkireseptiäsi!
Lohi-pinaatticannellonit
250 g cannelloniputkia
*loraus rypsiöljyä
*450 g lohta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
*200 g pinaattia
muutama kukinto parsakaalia (maun mukaan)
*100 g Violan yrtti- tuorejuustoa
ripaus suolaa
mustapippuria
Kastike
500 g paseerattua tomaattia
*100 g Violan Yrtti- tuorejuustoa
*noin 40 g pinaattia
Päälle
*noin 100 g juustoraastetta
Poista lohifileestä nahka ja ruodot ja leikkaa lohi melko pieniksi suikaleiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannulla. Lisää lohisuikaleet ja mausta ripauksella suolaa. Huuhtele parsakaali, hienonna muutama kukinto ja heitä lohien sekaan. Lisää tuorejuusto ja pinaatit. Hauduta hetki ja mausta mustapippurilla.
Täytä cannelloniputket lohiseoksella. Käytä apuna pikkulusikkaa. Lado täytetyt cannellonit vierekkäin voideltuun uunivuokaan tai leivinpaperin päälle.
Valmista kastike. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan ja anna sen kiehahtaa. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja pinaatit. Mausta ripauksella mustapippuria. Kaada kastike cannellonien päälle. Ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä 225- asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Valmista sillä välin avokado-tomaattisalsa.
Avokado-tomaattisalsa
2 avokadoa
4 tomaattia
puolikkaan sitruunan mehu
puolikas pienestä sipulista
pinaattia
mustapippuria
(suolaa)
Huuhtele tomaatit ja halkaise ne. Poista pehmeä sisus. Kuutioi tomaatit. Halkaise avokadot ja poista siemen. Kuutioi hedelmäliha kuoressa ja poista lusikalla. Sekoita avokadot ja tomaatit. Purista sekaan sitruunan mehu. Kuori sipuli ja leikkaa hienoksi silpuksi. Hienonna pinaatti. Lisää sipulit ja pinaatit salsan sekaan ja mausta ripauksella mustapippuria ja suolaa.
Reseptikilpailun kunniaksi sain omakseni myös Sydänruokaa- keittokirjan, josta löytyy 140 sivua herkullisia suolaisia ja makeita reseptejä niin arkeen kuin juhlaan. Koodilla LAHJAKIRJA saa nyt 25 % alennuksen tilatessa kirjan Sydän-verkkokaupan kautta, joten kannattaa pistää kirja vaikka pukinkonttiin jos terveelliset reseptit kiinnostavat! Verkkokauppaan pääsee oheisesta linkistä http://www.sydankauppa.fi/ epages/sydankauppa.sf/fi_FI/? ObjectID=530129.
Reseptikilpailun kaikki reseptit ovat nähtävillä Kaksplus- lehden nettisivuilla. Reseptit löytyvät osoitteesta http://www.kaksplus.fi/viihdy/
Lohi-pinaatticannellonit
250 g cannelloniputkia
*loraus rypsiöljyä
*450 g lohta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
*200 g pinaattia
muutama kukinto parsakaalia (maun mukaan)
*100 g Violan yrtti- tuorejuustoa
ripaus suolaa
mustapippuria
Kastike
500 g paseerattua tomaattia
*100 g Violan Yrtti- tuorejuustoa
*noin 40 g pinaattia
Päälle
*noin 100 g juustoraastetta
Poista lohifileestä nahka ja ruodot ja leikkaa lohi melko pieniksi suikaleiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannulla. Lisää lohisuikaleet ja mausta ripauksella suolaa. Huuhtele parsakaali, hienonna muutama kukinto ja heitä lohien sekaan. Lisää tuorejuusto ja pinaatit. Hauduta hetki ja mausta mustapippurilla.
Täytä cannelloniputket lohiseoksella. Käytä apuna pikkulusikkaa. Lado täytetyt cannellonit vierekkäin voideltuun uunivuokaan tai leivinpaperin päälle.
Valmista kastike. Kaada paseerattu tomaatti kattilaan ja anna sen kiehahtaa. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja pinaatit. Mausta ripauksella mustapippuria. Kaada kastike cannellonien päälle. Ripottele päälle juustoraastetta. Kypsennä 225- asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Valmista sillä välin avokado-tomaattisalsa.
Avokado-tomaattisalsa
2 avokadoa
4 tomaattia
puolikkaan sitruunan mehu
puolikas pienestä sipulista
pinaattia
mustapippuria
(suolaa)
Huuhtele tomaatit ja halkaise ne. Poista pehmeä sisus. Kuutioi tomaatit. Halkaise avokadot ja poista siemen. Kuutioi hedelmäliha kuoressa ja poista lusikalla. Sekoita avokadot ja tomaatit. Purista sekaan sitruunan mehu. Kuori sipuli ja leikkaa hienoksi silpuksi. Hienonna pinaatti. Lisää sipulit ja pinaatit salsan sekaan ja mausta ripauksella mustapippuria ja suolaa.
Reseptikilpailun kunniaksi sain omakseni myös Sydänruokaa- keittokirjan, josta löytyy 140 sivua herkullisia suolaisia ja makeita reseptejä niin arkeen kuin juhlaan. Koodilla LAHJAKIRJA saa nyt 25 % alennuksen tilatessa kirjan Sydän-verkkokaupan kautta, joten kannattaa pistää kirja vaikka pukinkonttiin jos terveelliset reseptit kiinnostavat! Verkkokauppaan pääsee oheisesta linkistä http://www.sydankauppa.fi/
lauantai 3. joulukuuta 2016
Paahdettua tonnikalaa ja seesaminsiemen-tamarindikastiketta
Tuore tonnikala ei ole meillä ihan jokapäiväistä herkkua, joten lähikauppamme ilmoittaessa saatavilla olevasta tuoreesta tonnikalasta, oli sitä mentävä kipinkapin sieltä hakemaan. Onneksi mieheni hoksasi tarkastaa myös Farang-kirjan ohjeet ennen kauppaan rientämistä, sillä kirjassa oleva resepti paahdetusta tonnikalasta salaatin ja kastikkeen kera oli juuri nappivalinta kyseiseen iltaan eikä kaupassa tarvinnut pähkäillä sen pidempään, mitä tonnikalan kanssa syötäisiin. Teimme salaattia ja kastiketta tuplamäärän, kastikkeen olessa tosin niin riittoisaa, että sitä jäi vielä seuraavallekin päivälle toisen salaatin kanssa syötäväksi. Simppeli ja kiva resepti monien kirjan vaativampien reseptien joukossa. Tässä ruoassa kastike olikin tonnikalan lisäksi pääroolissa, salaatin ollessa melko perinteinen. Happaman hedelmäinen tamarinditahna oli itselle melko uusi tuttavuus mutta aasialaisten makujen ystävänä sitä tulee varmasti käytettyä jatkossakin.
Paahdettu tonnikala
250g tuoretta tonnikalaa
2 rkl pähkinäöljyä
suolaa
Salaatti
8 kirsikkatomaattia
½ kurkku
1 kevätsipuli
pala inkivääriä
½ pnt minttua
½ pnt korianteria
Kastike
50g palmusokeria
1 rkl paahdettuja valkoisia seesaminsiemeniä
1 dl tamarinditahnaa
2 rkl soijaa
2 rkl limettimehua
1 rkl paahdettuja valkoisia seesaminsiemeniä
Mausta tonnikala suolalla ja voitele se pähkinäöljyllä. Anna maustua noin 10 minuuttia huoneenlämmössä. Valmista sillä välin salaattikastike. Murskaa morttelissa palmusokeri ja 1 rkl seesaminsiemeniä. Lisää joukkoon soija ja murskaa tahnaksi. Lisää tamarinditahna. Mausta limetin mehulla ja kokonaisilla seesaminsiemenillä. Sekoita tahna lusikalla tasaiseksi.
Valmista salaatti tarjoiluvatiin. Nypi yrttien lehdet, puolita tomaatit ja kuutioi kurkku. Leikkaa inkivääri ja kevätsipuli ohuiksi suikaleiksi. Sekoita salaatin ainekset keskenään.
Paahda tonnikala kuumalla ja kuivalla pannulla kullanruskeaksi molemmilta puolilta. Nosta tonnikala uunipellille ja paista 160- asteisessa uunissa 2-3 minuuttia, jotta kala lämpenee myös sisältä. Tonnikala kuuluu jättää keskeltä punaiseksi, silloin se on parhaimmillaan. Kokoa annos lautaselle. Paloittele tonnikala, lisää salaattia ja lusikoi päälle kastiketta.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Kuhaa katkarapu-sitruunalisukkeella
Kuha on mielestäni yksi parhaista vaalealihaisista kaloista ja se taipuu paistamisen lisäksi mainiosti myös uunissa valmistettavaksi. Kypsennysajan kanssa kannattaa tosin olla tarkkana, jotta kala säilyy mehukkaana eikä ehdi kuivahtaa. Uunissa valmistetut kuhafileet maistuvat mainioilta katkarapu-sitruunalisukkeen kanssa. Kuhan mausteeksi riittävät pelkkä suola, mustapippuri ja sitruunamehu, koska lisämakua tulee kalan kanssa tarjottavasta maukkaasta lisukkeesta. Tämä jos mikä, on ihanan kevyttä kalaruokaa parhaimmillaan. Kalan seuralaiseksi sopivat mainiosti yksinkertaiset keitetyt perunat, kalan ja katkarapu-sitruunalisukkeen pysyessä pääroolissa.
Kuhafileet
600 g kuhafileitä
suolaa
mustapippuria
voita
oliiviöljyä
Katkarapu-sitruunalisuke
100 g katkarapuja
1 sipuli
noin 3/4 dl kapriksia
1 rkl sitruunankuorta raastettuna
2 rkl sitruunamehua
reilut ½ dl timjamia riivittyä
voita/öljyä
Koristeluun
muutama timjamin oksa
muutama viipale sitruunaa
Poista kuhafileistä ruodot. Voitele uunivuoan pohja ja kaada vuokaan reilu loraus oliiviöljyä. Mausta kuhafileet suolalla ja mustapippurilla ja aseta vuokaan. Kypsennä fileitä 200- asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä, riippuen fileiden koosta.
Valmista katkarapu-sitruunalisuke. Kuori ja hienonna sipuli. Riivi timjami. Raasta sitruunan kuori. Kuullota sipuleita voissa tai öljyssä paistinpannulla. Lisää kaprikset ja sitruunamehu sekä -raaste. Lisää katkaravut ja timjami. Sekoita ja kuumenna katkaravut nopeasti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa lisuke kuumana kuhafileiden päällä. Koristele lopuksi sitruunaviipaleilla ja timjamilla.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Vietnamilaiset rullat Silmusalaatilla ja saksanpähkinöillä
Ihania vietnamilaisia rullia on tullut tehtyä aivan liian harvoin vaikka ne ovat nopeita & helppoja, ravitsevia, terveellisiä ja mitä vielä, no tietenkin herkullisia! Rullat ovat juuri niin maukkaita, kuin rullien täytteetkin eli rullien sisään kannattaa kääräistä omia lemppariraaka-aineitaan. Minusta rullat ovat parhaimmillaan runsailla kasviksilla, yrteillä ja lohella tai vaihtoehtoisesti katkaravuilla täytettyinä. Eli näitä edellä mainittuja rullaillessa ei voi mennä pahasti metsään.
Instagramin puolella olleen Silmusalaatin ja Foodien järjestämän reseptihaasteen innoittamana päädyin kokeilemaan jo pidemmän aikaa kaupoissa olleita mutta minulle vielä tuntemattomaksi jääneitä Silmusalaatteja. Monta kertaa olen kyllä silmäillyt noita pikkuisia paketteja uteliaan kiinnostuneena mutta nyt viimein ostin tuotteen myös testattavaksi. Foodien tuotevalikoimasta löytyy myös vaikka mitä ihanaa mutta näihin rulliin valikoin lisukkeeksi saksanpähkinät, jotta rulliin tulisi mukavaa purutuntumaa. Pähkinät toivatkin rulliin mukavaa rouheutta ja ensimmäistä kertaa käytössä olleet Alfalfa Silmusalaatit kruunasivat rullat freesillä rapsakkuudellaan. Vaikka Silmusalaatti- paketti on melko pieni, oli sisus todella riittoisaa. Rulliin sain kulumaan paketista vain puolet vaikka laitoin salaatteja rulliin melko reilulla kädellä. Upea tuote!
Vietnamilaiset rullat ovat mukavan keveitä ja mikä parasta, ne maistuvat Sweet Chili-kastikkeen kanssa suunnattoman hyviltä. Rullat taipuvat naposteltavaksi illanistujaisiin, lounaaksi tai vaikka kokonaiseksi päivälliseksi, koska nälkä näiden jälkeen ei kyllä jäänyt. Keveytensä ansiosta nämä olivatkin Halloween- herkkujen jälkeen juuri sopivaa purtavaa :)
Vietnamilaiset rullat
12 kpl
12 arkkia riisipaperia
1 ruukku korianteria
1 ruukku herneenversoja
puolikas paketti Alfalfa- Silmusalaattia
noin 1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
100 g kylmäsavustettua lohta
noin 50 g Crème Bonjour- tuorejuustoa Inkivääri & sitruunaruoho
puolikas paprika
puolikas kurkku
noin 40 g riisivermisellejä
Tarjoiluun
Sweet chili-kastiketta
soijakastiketta
Valmista riisivermisellit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kurkku ja paprika ja leikkaa ne vajaan 10 cm:n mittaisiksi tikuiksi. Rouhi saksanpähkinät. Liota riisipaperiarkit kuumassa vedessä yksi kerrallaan. Aseta arkille muutama varsi korianteria ja herneenversoja, pieni kasa riisivermisellejä, kurkku -ja paprikatikkuja, pieni sipaisu tuorejuustoa, viipale lohta, saksanpähkinät ja silmusalaatit. Taita alareuna täytteiden päälle ja kierrä napakalle rullalle. Toista näin kaikki 12 rullaa. Tarjoa kylmänä Sweet chili- kastikkeen tai soijakastikkeen kera.

tiistai 11. lokakuuta 2016
Kuha-serranokääröt
Kuha maistuu erinomaiselta yksinkertaisimmillaan paistamalla mutta välillä kalasta on mukavaa valmistaa muutakin kuin paistettua versiota, jota tulee syötyä eniten. Nämä Maku-lehden ohjeella valmistetut kuha-serranokääröt olivat todella hyviä ja meheviä. Maku-lehden resepti löytyy täältä. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen, maustoin kääröjä hieman reilummalla määrällä kalafondia ja kurkumaa. Suosittelenkin maistamaan kastiketta ja lisäämään noita tarvittaessa oman maun mukaan. Näitä herkullisia kääröjä tullaan varmasti näkemään meidän keittiössä jatkossakin! Nam!
Kuha-serranokääröt
600 g kuhafileitä
1/4 tl mustapippuria
1 dl tuoretta timjamia hienonnettuna
100 g serranokinkkua tai ilmakuivattua kinkkua
1½ rkl sitruunamehua
2 dl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1-2 rkl kalafondia
1-2 tl kurkumaa
Aseta kuhafileet leikkuulaudalle. Ripottele fileille pippuria ja timjamia. Levitä serranoviipaleet fileiden päälle. Rullaa fileet kääröiksi, sulje kääröt hammastikuilla. Laita kääröt voideltuun uunivuokaan ja purista päälle sitruunamehu. Sekoita kerma, jauhot, kalafondi ja kurkuma. Kaada seos uunivuokaan kuhafileiden päälle. Paista 200- asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia. Valele kääröjä liemellä kypsentämisen puolivälissä. Tarjoa esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa.

perjantai 29. heinäkuuta 2016
Nizzansalaatti
Tämä herkullinen salaatti vie ajatukset parin kesän takaiseen reissuun Ranskan Rivieralle. Nizzansalaatti on aina varma ja ruokaisa vaihtoehto salaattinälkään. Tämän salaatin jälkeen ei myöskään tarvitse jäädä nälkäiseksi, joten se on täysi kymppi! Anjovisfileet ja kaprikset tuovat salaattiin lisää sopivaa suolaisuutta ja tuo kastike provence-yrttimausteella maistui salaatissa mukavan raikkaalta. Kesäruokana tämä salaatti on aivan mainio! Ohje on Pirkka-lehdestä ja alkuperäinen ohje löytyy täältä. Tonnikalapihvit täytyi vaihtaa purkkitonnikalaan, koska pihvejä ei kaupan valikoimassa ollut ja pavut unohtuivat pakastimeen.
Nizzansalaatti:
2 prk vaaleaa tonnikalaa
4 keitettyä perunaa
½ kurkku
1 tlk anjovisfileitä
3 keitettyä kananmunaa
3 tomaattia
pari ruokalusikallista kapriksia
kourallinen vihreitä oliiveja
puolikas pieni punasipuli
1 ruukku jäävuorialaattia
Keitä perunat ja kuori ne halutessasi. Viipaloi noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Keitä kananmunat koviksi, kuori ja jäähdytä ne. Huuhtele tomaatti ja kurkku ja paloittele. Huuhtele salaatti. Kuori punasipuli ja viipaloi. Kokoa salaatti tarjoiluvadille.
Kastike:
½ dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu ripaus suolaa ripaus mustapippuria ripaus provence-yrttimaustetta Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada seos salaatin päälle, sekoita hieman.
Nizzansalaatti:
2 prk vaaleaa tonnikalaa
4 keitettyä perunaa
½ kurkku
1 tlk anjovisfileitä
3 keitettyä kananmunaa
3 tomaattia
pari ruokalusikallista kapriksia
kourallinen vihreitä oliiveja
puolikas pieni punasipuli
1 ruukku jäävuorialaattia
Keitä perunat ja kuori ne halutessasi. Viipaloi noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Keitä kananmunat koviksi, kuori ja jäähdytä ne. Huuhtele tomaatti ja kurkku ja paloittele. Huuhtele salaatti. Kuori punasipuli ja viipaloi. Kokoa salaatti tarjoiluvadille.
Kastike:
½ dl oliiviöljyä
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Paistetut muikut srirachalla
Paistetut muikut ja tulinen sriracha-kastike sopivat mainiosti yhteen! Melkoinen herkkulounas eikä siihen muuta kaivattukaan. Nam!
Paistetut muikut srirachalla
1 kg muikkuja
suolaa
voita
sriracha-kastiketta
Puhdista ja huuhtele muikut. Paista pannulla voissa, mausta suolalla. Nauti sriracha-kastikkeen kera.
lauantai 28. toukokuuta 2016
Makrillisalaatti
Herkullinen makrillisalaatti syntyy melko vähistä raaka-aineista. Pippurimakrilli on mielestäni yksi parhaista "saunasuolaisista" eli siis sitä tulee ostettua usein viikonlopuksi saunan jälkeen nautittavaksi. Usein meillä vedetäänkin lauantai-illan makrillit sellaisenaan suolakurkkujen kanssa mutta tällä kertaa näin vaivaa sen verran, että tein salaatin sen ympärille. Ja niin teen kyllä toistekin. Miksi en ollut tehnyt näin jo aiemmin? Salaattiin laitoin myös valmiiksi kypsennettyä valkuaista, jota sain testattavaksi Laitilalta. Kelpo tuote, ja jos ruoka on saatava pöytään nopeasti, on valkuainen helppo vain pikkoa salaatin sekaan. Vauva-arjessa näitä valmiita tuotteita arvostaa. :)
Makrillisalaatti:
200 g pippurimakrillifilettä
100 g Laitilan valmiiksi kypsennettyä valkuaista
2 avokadoa
2 kesäkurpitsaa suikaloituna
pussillinen lehtikaalia
suolaa
mustapippuria
Huuhtele lehtikaalit ja revi lehdet kovasta varresta. Huuhtele kesäkurpitsa ja vedä siitä suikaleita pituussuunnassa kuorimaveitsellä. Jätä kesäkurpitsan keskus (pehmytosa ja siemenet) käyttämättä, voit tehdä niistä vaikka keittoa. Heitä kesäkurpitsasuikaleiden sekaan hieman suolaa. Paista lehtikaalit ja kesäkurpitsat kevyesti pannulla oliiviöljyssä, varo paistamasta liikaa, niiden tulee jäädä rapsakoiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Halkaise avokado ja poista kivi. Viipaloi avokadon puolikkaat. Tiristä avokadojen päälle hieman limetin mehua, jotta ne eivät tummu. Viipaloi valkuaistangosta noin 1 cm paksuisia valkuaisviipaleita. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan.
Kastike:
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
2 tl sinappia
1 rkl limetin mehua
suolaa
mustapippuria
Sekoita kastikkeen ainekset. Määrät ovat noin-määriä, jokainen kokki voi laittaa aineksia makunsa mukaan.. :) Lisää kastiketta salaatin päälle.

perjantai 10. huhtikuuta 2015
Savulohisalaatti
Tässä salaatti joka vie taatusti kielen mennessään. Aivan ihana savulohisalaatti. Aurinkokuivatut tomaatit ja kaprikset toimivat lohen kanssa hyvin, tilliä ja suolakurkkua unohtamatta!
Salaatin ainekset:
lämminsavulohta
aurikokuivattuja tomaatteja
punasipulia
kapriksia
suolakurkkua
tilliä
jäävuorisalaattia
rucolaa
mustapippuria
oliiviöljyä/aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
Huuhtele salaatti, kuivaa hyvin ja revi tarjoiluvadille. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit. Kuutioi suolakurkku. Hienonna tilli. Kuori punasipuli ja leikka ohuiksi viipaleiksi. Kokoa salaatti tarjoiluvadille. Mausta reilulla ripauksella mustapippuria ja loraukselle oliiviöljyä/aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.

tiistai 2. syyskuuta 2014
Kermainen lohi-simpukkapasta
Kermainen lohipasta on takuuvarma valinta pastaherkutteluun, ja savustetuilla simpukoilla höystettynä maku eikun vain paranee. Pasta
vei totisesti kielen mennessään, näin täyteläistä ja maukasta pastaa ei
ole tullut vähään aikaan syötyä. Chili toi kastikkeeseen pientä
tulisuutta ja sitruuna viimeisteli maun täydelliseksi. Ja
valmistaminenkin kesti vain reilut 15 minuuttia eli suosittelen!
Ainekset:
150 g kylmäsavulohta
120 g savustettuja simpukoita
2 dl kermaa
1-2 valkosipulinkynttä
puolikas sipuli
1 punainen chili
sitruunamehua
persiljaa
mustapippuria
suolaa
öljyä
Keitä pastat al denteksi runsaassa vedessä. Mausta keitinvesi suolalla.
Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet sekä hienonna ne. Hienonna chili. Kuullota sipuleita ja chiliä öljyssä paistinpannulla. Lisää pilkotut kylmäsavulohet ja savustetut simpukat. Mausta persiljalla, mustapippurilla ja suolalla. Lisää kerma ja sitruunamehu, hauduta hetki. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
Vinkki: Lisää kastikkeen joukkoon kapriksia!

maanantai 23. kesäkuuta 2014
Juhannuksen loimulohi
Juhannusta vietettiin tänäkin vuonna mökkitunnelmissa ja aaton alkuillan pääohjelmanumerona olikin loimulohen valmistaminen. Onneksi vielä perjantaina säätkin suosivat sadevaroituksista huolimatta, joten lohen loimutus onnistui hyvin. Aikaa loimulohen valmistamiseen saa varata enemmän kuin lohen savustamiseen mutta kärsivällisyys kyllä palkitaan mitä parhaimmalla tavalla. Leppoisaa ja rentoa mökkipuuhaa, eikä haittaa vaikka aikaa kuluu, koska juhannuksenahan (tai yleensä mökkeillessä) kelloa ei juuri vilkuilla.
Ainekset:
lohifilee (700g)
n. 1 dl vettä
muutama teelusikallinen suolaa
Kiinnitä lohifilee puutapeilla lautaan paksumpi ja leveämpi osa alaspäin. Aseta lohi sopivalle etäisyydelle tulesta vaihtaen laudan paikkaa ja korkeutta tarpeen mukaan. Valmista suolaliemi: Kaada kippoon vettä 1 dl ja sen verran suolaa, kun siihen liukenee (n. muutama teelusikallinen). Valele lohta suolaliemellä ennen paistoa ja paistamisen aikana useamman kerran. Kypsennä lohta n. 1-2 tuntia riippuen lohen koosta ja liekin kuumuudesta.

torstai 19. kesäkuuta 2014
Grillattuja herkkusieniä graavilohella ja tomaatti-perunapaistosta
Grillaussesongin ollessa kuumimmillaan, on välillä testailtava myös uusia grillausvinkkejä, joita tuntuu pursuavan näin kesäisin vähän joka puolelta. Ylihyvät pekoni-herkkusienet ovat varma valinta moniin kesän kekkereihin ja juhannusgrillailujen ykkösherkku mutta sama resepti graavilohella toimii myös yllättävän hyvin. Graavilohella höystetyt herkkusienet ovat kevyempi vaihtoehto pekonille ja erityisesti kalasta pitäville aivan mainio grillattava. Kyseiset herkkusienet toimivat hyvin myös alkupalana muita pidempää kypsennystä vaativia grilliherkkuja odotellessa. Tilli tuo kokonaisuuteen mukavaa raikkautta ja kivaa lisävivahdetta. Lohi-herkkusienien kylkeen valmistin tomaatti-perunapaistosta, joka on perinteisen hyvä ja helppo grillilisuke ruoalle kuin ruoalle. Maustoin paistosta hieman basilikalla, koska kyseinen yrtti antaa tällä hetkellä runsaasti satoa ja se sopii tomaatin kanssa niin täydellisesti. Ruokajuomana nautimme sitruunalla maustettua jäävettä.
Lohi-herkkusienet:
graavilohta
herkkusieniä
sinihomejuustoa
mustapippuria
tuoretta tilliä
Puhdista sienet ja irrota sienien kannat. Laita pala sinihomejuustoa sienien sisälle ja pyöräytä ympärille graavilohta. Tökkää vedessä hetken aikaa liotetut hammastikut sienien läpi, jotta lohi pysyy paremmin sienien ympärillä. Mausta ripauksella mustapippuria. Lohi-herkkusienet voi paistaa suoraan ritilällä tai laitaa ne foliovuokaan, jossa ne kypsyy myös hyvin. Koristele valmiit lohi-herkkusienet tuoreella tillillä.

Tomaatti-perunapaistos:
tomaatteja
perunoita
sipulia
valkosipulia
basilikaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele tomaatit ja viipaloi ne. Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Kuori valkosipulit ja hienonna ne. Hienonna basilika. Sekoita ainekset keskenään foliovuoassa ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Kaada sekaan loraus oliiviöljyä. Aseta vuoka grilliritilälle ja grillaa kunnes perunat ovat pehmenneet.

Grilliruoan kylkeen sopii erityisen kivasti raikas sitruunalla maustettu jäävesi, jonka sekaan karahviin laitoin myös sitruunamelissaa ja herneenversoja antamaan hieman lisämakua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)