lauantai 28. toukokuuta 2016

Makrillisalaatti

Herkullinen makrillisalaatti syntyy melko vähistä raaka-aineista. Pippurimakrilli on mielestäni yksi parhaista "saunasuolaisista" eli siis sitä tulee ostettua usein viikonlopuksi saunan jälkeen nautittavaksi. Usein meillä vedetäänkin lauantai-illan makrillit sellaisenaan suolakurkkujen kanssa mutta tällä kertaa näin vaivaa sen verran, että tein salaatin sen ympärille. Ja niin teen kyllä toistekin. Miksi en ollut tehnyt näin jo aiemmin? Salaattiin laitoin myös valmiiksi kypsennettyä valkuaista, jota sain testattavaksi Laitilalta. Kelpo tuote, ja jos ruoka on saatava pöytään nopeasti, on valkuainen helppo vain pikkoa salaatin sekaan. Vauva-arjessa näitä valmiita tuotteita arvostaa. :)
 

Makrillisalaatti:
200 g pippurimakrillifilettä
100 g Laitilan valmiiksi kypsennettyä valkuaista
2 avokadoa
2 kesäkurpitsaa suikaloituna
pussillinen lehtikaalia
suolaa
mustapippuria

Huuhtele lehtikaalit ja revi lehdet kovasta varresta. Huuhtele kesäkurpitsa ja vedä siitä suikaleita pituussuunnassa kuorimaveitsellä. Jätä kesäkurpitsan keskus (pehmytosa ja siemenet) käyttämättä, voit tehdä niistä vaikka keittoa. Heitä kesäkurpitsasuikaleiden sekaan hieman suolaa.  Paista lehtikaalit ja kesäkurpitsat kevyesti pannulla oliiviöljyssä, varo paistamasta liikaa, niiden tulee jäädä rapsakoiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Halkaise avokado ja poista kivi. Viipaloi avokadon puolikkaat. Tiristä avokadojen päälle hieman limetin mehua, jotta ne eivät tummu. Viipaloi valkuaistangosta noin 1 cm paksuisia valkuaisviipaleita. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan.

Kastike:
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
2 tl sinappia
1 rkl limetin mehua
suolaa
mustapippuria 

Sekoita kastikkeen ainekset. Määrät ovat noin-määriä, jokainen kokki voi laittaa aineksia makunsa mukaan.. :) Lisää kastiketta salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...