torstai 1. syyskuuta 2016

Mausteiset ruistikut

Kuivahtaneet leivän kannikat päätyvät helposti roskiin, mikä on ihan tyhmää, koska kuivahtaneesta leivästä saa tehtyä vielä vaikka mitä. Vaikkapa sitten korppujauhoja, köyhiä ritareita tai ihanan mausteisia ja rapsakoita ruistikkuja! Tällä viikolla on valtakunnallinen hävikkiviikko ja myös Tuoksussa Basilikaa haluaa olla minimoimassa ruokahävikkiä omalta osaltaan. Monessa taloudessa täysin syömäkelpoista ruokaa menee liian helposti roskiin, eikä tämä ole millään lailla ekologista tai taloudellista. Monesta parhaat päivänsä nähneestä raaka-aineesta saa loihdittua vielä herkullisen aterian. Tällä viikolla Tuoksussa Basilikan keittiössä on kokattu keittoa nahistuneista lehtikaaleista ja parsa- ja kukkakaalin jämistä. Turkkilaisen jogurtin pohjat on viskattu smoothien sekaan ja kinkkusuikaleet ovat päätyneet munakkaaseen. Toivottavasti näin tapahtuukin lähes kaikissa talouksissa, eikä hävikkiä pääsisi käyttökelpoisista ruoka-aineista syntymään.

Yksi parhaista "hävikkiruoista" on mielestäni rapeat ruistikut. Niitä tulee tehtyä aika ajoin ylijäämäleivistä ja tunnustan ostaneeni leipää ihan vain näitä ihania tikkuja varten. Mitä kuivahtaneempi leipä, sen rapeammat tikut. Nämä toimivat hyvin vaikka sipsien asemasta, ja näitä voi rouskutella vaikka suuremmankin kulhollisen. Hyvää oliiviöljyä lorautan näihin aina reilusti, koska tykkään niistä öljyisinä :) Leipätikkuja voi myös halutessaan dipata mutta ne maistuvat hyviltä ihan sellaisinaankin.

Ruistikut
nyrkin kokoinen pala ruisleipää

Mausteseos
vajaa 1 dl oliiviöljyä
pari valkosipulinkynttä
1 tl mustapippuria
1 tl savupaprikamaustetta
1 kokonainen chili
(½ tl suolaa)

Leikkaa ruisleipä noin 3-4 cm mittaisiksi tikuiksi. Tähän käy erinomaisesti myös kuivahtanut leivän kannikka. Laita tikut kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Hienonna chili. Sekoita mausteseoksen ainekset ja tarkasta maku. Sekoita mausteseos hyvin leipien sekaan. Anna maustua pari tuntia. Heitä leivät kuumalle pannulle ja paista rapsakoiksi.



2 kommenttia:

  1. Tuo purnukka kyllä houkuttelee naposteluun! :-) Kaunis kuva!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oli ne kyllä mahdottoman herkullisia, tuli tehtyä tikkuja hieman liian pieni purnukallinen ;) Ensi kerralla joutuu kuivattaa leipää hieman isomman palan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...