sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sinappiset Chili-juustotangot

Mitä muuta lehtitaikinalevyistä voisi valmistaa kuin joulutorttuja tai pasteijoita? Tätä pohdiskelin kiivaasti eräänä iltana pakkasesta löytyneiden muutaman lehtitaikinalevyn kanssa. Vaikka joulu onkin tulossa jo parin kuukauden päästä, en viitsinyt aloittaa joulutorttuprojektia ihan vielä, joten oli aika kehitellä jotain muuta. Lehtitaikinalevyt sopivat hyvin myös muihin leivonnaisiin torttujen ja pasteijoiden lisäksi, vaikka vähän on itsekään tullut niitä laajemmin hyödynnettyä. Saimme viime jouluna lahjaksi Red Hot Chili - Kokkaa chilisti- kirjan, josta bongasin Chili- juustotankojen ohjeen. Maustetut lehtitaikinatangot ovat hauskaa pikkusuolaista esimerkiksi texmex-iltaan tai ihan muuten vain, joten tein tangoista hieman oman variaationi. Chiliä ja sinappia saa tankoihin laittaa ihan runsaasti, jotta ne maistuvat!

Ainekset: 15 kpl
6 levyä lehtitaikinaa
1-2 rkl Dijon-sinappia (jokin muu vahva sinappi sopii myös)
1 rkl maitoa
1 kuivattu punainen chili
n. 1,5 dl raastettua cheddar-juustoa
mustapippuria
suolaa

Voiteluun:
kananmunaa

Koristeluun:
seesaminsiemeniä

Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Kaulitse levyjä hieman suuremmiksi. Sekoita sinappi ja maito. Voitele lehtitaikinalevyjen toiset puolet sinappi-maitoseoksella. Ripottele puoliin levyistä kuivattua chiliä, cheddaria, mustapippuria ja hieman suolaa. Yhdistä maustetut levyt maustamattomien levyjen kanssa yhteen voidellut puolet vastakkain. Taputtele hieman, jotta levyt tarttuvat kiinni toisiinsa. Leikkaa levyistä noin 2 cm paksuisia suikaleita ja kierrä niitä hieman puneille. Voitele taikinakierteet kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista uunissa 200-asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes tangot ovat kullanruskeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...