perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuusenkerkkäsiirappi

Soul Kitchen- blogin kuusenkerkkäsiirapista innostuneena päätin itsekin kokeilla miltä kuusenkerkkäsiirappi maistuu. Mökkireissu sai siis oman ohjelmanumeronsa kuusenkerkkien metsästyksestä ja täytyypä todeta, että korkeaan aikaan olin liikenteessä. Monissa kuusissa kuusenkerkät kun olivat jo virahtaneet hieman liian pitkiksi. Sopivan määrän kerkkiä sain kuitenkin kerättyä ja niistä siirappiakin valmistettua :)


Ainekset:

4 dl kuusenkerkkiä
8 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Liota kerkkiä yön yli vedessä. Siivilöi kerkät seuraavana päivänä ja laita ne kattilaan. Lisää kattilaan 8 dl vettä. Anna kiehua miedolla lämmöllä 1-2 tuntia. Itse keitin noin 1,5 tuntia.

Siivilöi kerkät vedestä ja ota keitinvesi talteen. Laita keitinvesi kattilaan, lisää sokeri ja vaniljasokeri. Keitä miedolla lämmöllä 1-2 tuntia, kunnes koostumuksesta tulee siirappimaista. Itse keitin siirappia reilun tunnin ja lopputulos oli sopivan juoksevaa.

Siirapin valmiuden voit kokeilla vesitestillä. Laita lasiin kylmää vettä ja tiputa pieni määrä siirappia lasiin. Jos se ei liukene veteen heti, siirappi on valmista.

Kaada valmis kuusenkerkkäsiirappi puhtaisiin lasipurkkeihin ja anna jäähtyä. Tästä määrästä sain siirappia yhden pienen purkillisen, joten tästä pienempää määrää ei ole oikeastaan edes järkevää alkaa tehdä. Mutta kyllä tuosta yhdestäkin purkillisesta siirapin makuun pääsee! Ja jos kovasti innostuu niin ensi vuonna sitten suuremmalla kapasiteetilla keittopuuhiin. 



Vielä en ole ehtinyt valmista siirappia maistelemaan, mitä nyt hieman kuumana heti keittämisen jälkeen. Mutta hyvältä se vaikuttaa. Kuusenkerkkäsiirappi sopii hyvin jälkiruokien kanssa nautittavaksi, esimerkiksi pannukakun. Lisäksi kuusenkerkkäsiirappia on käytetty monissa yhteyksissä grillipihvien kanssa tai esimerkiksi marinadeissa maun tuojana. Nämäkin ehdottomasti kokeilemisen arvoisia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...