tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kanttarellirisotto

Löysin pakastimen perältä vielä rasiallisen viime vuotisia kanttarellejä ja miettiessäni mitä niistä voisin kokkailla, tuli kanttarellirisotto ensimmäisenä mieleen. Eikun siis kauppaan ostamaan risottoriisiä ja parmesaania. Toivotaan, että myös tänä vuonna tulee hyvä kanttarellisato ja näitä herkkuja pääsee taas keräämään. On ne vaan niin hyviä!
 

Ainekset: 

200 g risottoriisiä
n. 4 dl paistettuja kanttarellejä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
kourallinen basilikaa
n. 60 g parmesaania
7 dl -1 l kanalientä
oliiviöljyä 
Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet sekä hienonna ne. Silppua basilikan lehdet hienoksi silpuksi. Valmistele kanttarellit. Jos kanttarellit ovat tuoreita, paista ne pannulla öljyssä ja mausta ripauksella suolaa. Jos otat kanttarellit pakastimesta, sulata ne ja paista pannulla.

Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa tilkassa öljyä. Lisää riisit ja kuullota läpinäkyviksi. Lisää kanalientä vähitellen sen verran, että se ehtii imeytyä riiseihin ja kaada sitä lisää. Sekoita koko ajan. Keitä  noin 18-20 minuuttia. Lisää kuutioidut kattarellit ja hyvin hienonnetut basilikan lehdet. Lisää lopuksi parmesaania ja mausta mustapippurilla. Sekoita hyvin.
Koristele kanttarellirisotto basilikan lehdillä ja ripauksella mustapippuria. Tarjoile heti parmesaaniraasteen kera.




2 kommenttia:

  1. Ihania reseptejä sinulla täällä! Pitääkin pitää mielessä tämä kanttarellirisotto-resepti, kun kanttarellikausi taas alkaa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Risotto oli oikein hyvää ja pidetään peukkuja, että kanttarellikaudesta tulee hyvä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...