perjantai 16. elokuuta 2013

Ilmakuivattu kinkku-mozzarella-rucolapizza

Ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, kirsikkatomaatteja, basilikaa ja paljon rucolaa! Nam! Näistä raaka-aineista syntyy ehkä paras pizza ikinä. Tai no, pizzasuosikkeja on kyllä useita mutta tässä yksi, johon ei vaan koskaan kyllästy. 

Avomiehen keittelemästä pizzakastikkeesta tuli lisäksi aivan mielettömän hyvää, sopivasti tomaattista bbq-lisällä. Koska edellisestä pizzaillasta olikin kulunut jo tovi, innostuimme tekemään pizzaa kaksinkappalein - ettei se vain loppuisi kesken. Toisen pizzan teimme pizzakivelle (pohjasta tulee mukavan rapsakka!) ja toisen perinteisesti pellille leivinpaperille. Pizzan pohjataikinan olen aina tehnyt yhdellä ainoalla ohjeella, joka on Suomen Hiivan Hiivalla Hyvää-lehtisestä. En muista mistä lehtinen on reseptikansiooni eksynyt mutta väliäkö sillä. Hyväksi todettu ohje toimii aina.

Pohjataikina: 1 pizza

1 dl haaleaa vettä
1/2 palaa tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
noin 2 ½ dl vehnäjauhoja
2 rk öljyä

Liuota tuorehiiva haaleaan veteen. Lisää suola, jauhot ja öljy. Vaivaa taikina notkeaksi ja kohota hetki liinan alla.

Pizzakastike - Tomaatti-bbq

250 g paseerattua tomaattia
1 tomaatti
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2-3 rkl bbq-kastiketta (Saarioisten American Memphis Smoky BBQ)
nippu basilikaa
oreganoa
mustapippuria
suolaa

Pese ja pilko tomaatti. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Soseuta tomaattipalat, sipulisilput ja basilikat sauvasekoittimella. Laita kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja kiehauta. Mausta maun mukaan oreganolla, suolalla ja mustapippurilla.

Pizzan täytteet:

n. 75 g ilmakuivattua kinkkua
n. puoli rasiallista kirsikkatomaatteja (á 250g)
1-2 palloa mozzarellaa (á 125g)
basilikaa
reilusti rucolaa 

Kauli pizzataikina pizzakivelle tai leivinpaperille käyttäen apuna vehnäjauhoja. Levitä tomaatti-bbq-kastiketta pohjalle ja lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Paista 250-asteessa n. 10 minuuttia tai kunnes pohja on hieman rapsakoitunut.

Paloittele ilmakuivattu kinkku sekä mozzarellapallot ja lisää ne pizzaan. Paista vielä n. 5-10 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja pizza näyttää valmiilta. Ripottele pizzan päälle basilikaa ja rucolaa. Voit myös viimeistellä pizzan repimällä pinnalle vielä hieman lisää mozzarellaa.


4 kommenttia:

  1. Oi, tuore rucola pizzan päällä, nam! Itsetehty pizza voittaa kyllä ne kaupan pakaste "pizzat"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rucola on aivan parasta! Nykyisin tulee heiteltyä sitä pizzan päälle lähes aina :)

      Poista
  2. Tämä oli aivan upea pizza, kun tein ensin karppipohjan ja nuo päällysteet. laitoin vielä potkuksi muutaman jalapenon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Nää täytteet on kyllä varma valinta, eikä niillä voi epäonnistua. Jalapenot sopi kokonaisuuteen varmasti hyvin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...