lauantai 24. elokuuta 2013

Kesäkurpitsakeitto

Loppukesä on mahtavan satoisaa aikaa niin marjojen kuin erilaisten vihannestenkin suhteen. Saimme viime viikolla muutaman keltaisen kesäkurpitsan miehen äidiltä ja keittelin yhdestä niistä ison kattilallisen currylla höystettyä makoisaa keittoa. Kärsivällinen ainesten soseuttaminen kannatti, koska lopputulos oli samettisen pehmeää ja niin suussasulavaa, että ensi viikolle taidan suunnitella taas yhden kesäkupitsakeittopäivän - nyt kun sato on parhaimmillaan. 

Ainekset:

1 kg keltaista kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
puolikas purjo
kourallinen basilikaa
n. 2 dl vettä (tarvittaessa enemmän)
n. 125 g Koskenlaskijaa (sipuli-ruohosipuli)
2-3 tl currya
2 tl mustapippuria
1 tl suolaa

tilkka öljyä sipulien kuullotukseen

Pese ja kuori porkkanat ja paloittele ne. Pese myös kesäkurpitsa ja paloittele. Keitä porkkanat ja kesäkurpitsat kattilassa, lisää vettä sen verran, että ne peittyvät. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet sekä silppua ne. Kuullota sipulisilppu tilkassa öljyä. 

Kun kesäkurpitsat ja porkkanat ovat pehmenneet, kaada liika vesi kattilasta pois. Lisää sipulit ja hienonnettu basilika. Sekoita sauvasekoittimella soseeksi. Laita kattila liedelle ja lisää hieman vettä. (Sen mukaan, kuinka juoksevaa haluat keiton olevan.) Lisää koskenlaskija pieninä nokareina ja mausta keitto currylla, mustapippurilla ja suolalla. Kiehauta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...