Siemenistä ja pähkinöistä valmistettu näkkäri on aivan hurjan hyvää! Kun tätä tekee pellillisen, ei mene kauaa, että näkkäriä ei enää ole. Ainesmääriä voi jokainen näkkärintekijä muunnella omaan suuhun sopivaksi. Pari kertaa olen tehnyt tätä näkkäriä nyt niin, että kaikkia aineksia tulee 0,5 desiä ja omaan makuun tämä on oikein passeli yhdistelmä. Oliiviöljyn rinnalle lorautin puolet seesamiöljyä, se saa myös valmiiseen näkkäriin ihanan seesamivivahteen. Suolan lisäsin vasta uunista ottamisen jälkeen lämpimän näkkärin päälle. Kaupanpäällisiksi saa vielä valtavat terveyshyödyt, joten tätä voi tehdä vaikka monta kertaa viikossa. Valmiin näkkärin nautin herneenversojen, hunajan ja vuohenjuuston kera - ettei nyt ihan liian terveelliseksi menisi ;)
Pähkinäinen siemennäkkäri:
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl pellavansiemenrouhetta
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl chiasiemeniä
0,5 dl rouhittuja manteleita
0,5 dl rouhittuja cashew-pähkinöitä (tai jotain muita pähkinöitä)
2 dl kiehuvaa vettä
0,5 dl öljyä (oliiviöljyä + seesamiöljyä)
1 tl suolaa valmiin näkkärin päälle
Sekoita siemenet ja rouhitut pähkinät. Lisää kiehuva vesi ja sekoita. Lisää öljy ja sekoita. Anna seistä noin 15 minuuttia. Taputtele näkkäriseos uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes näkkäri on rapsakoitunut. Leikkaa näkkäri heti uunista ottamisen jälkeen ja anna jäähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti