keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Vadelmainen mutakakku

Tumma suklaa ja vadelmat ovat yhdistelmänä kiehtovan herkullinen. Mutakakku sellaisenaankin on mielestäni yksi parhaista (ja nopeimmista) makeista leivonnaisista ja vadelmilla terästettynä se saa uutta lumoavaa makua. Harva makupari voittaa tummaa suklaata ja vadelmia, on ne vain niin ihania yhdessä. Mutakakut ovat yleensä suhteellisen takuuvarmoja leivonnaisia. Ne on nopeita valmistaa ja niitä on hankala pilata. Toisin sanoen, ne onnistuvat lähes aina. Kunhan vain malttaa ottaa kakun pois uunista ajoissa, jotta se jää valuvaksi. Tähän vadelmaversioon sopivat sekä tuoreet, että pakastevadelmat mutta myös vadelmahillo ajaa asiansa. Sokerin määrää olen vähentänyt jo muutenkin moneen muuhun mutakakkureseptiin verrattuna, joten kakusta ei tullut ainakaan omaan suuhun liian makea hillon kanssa. Mantelijauhot tuovat kakkuun kivan mantelitwistin ja lisää mantelista makua löytyy vielä kakun päältä. Lopuksi kakku kannattaa koristella reilulla kasalla vadelmia, viikunoita ja manteleita, ne kruunaavat kokonaisuuden.

Vadelmainen mutakakku sekä muutama muu reseptini löytyy myös uusimmasta Kotiblogit-lehdestä, jossa ollaan jo ihanissa joulutunnelmissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa kivat ideat jouluun :) 

Vadelmainen mutakakku
100 g voita
120 g (tummaa) suklaata
100 g vadelmahilloa tai vadelmia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl mantelijauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta 

Koristeluun 
vadelmia
viikuna paloiteltuna
manteleita
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa ja sekoita ne. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon. Lisää joukkoon myös vadelmahillo ja sekoita. Sekoita mantelijauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos siivilän läpi varovasti taikinaan. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175- asteisen uunin keskitasolla noin 20 -25 minuuttia. Varo paistamasta kakkua liikaa, kakun sisus saa jäädä kosteaksi ja valuvaksi. Anna kakun jäähtyä ja koristele se vadelmilla, viikunoilla, manteleilla sekä tomusokerilla.




4 kommenttia:

  1. Viikunat on sitten kauniita kakun koristeita!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! Viikunat ovat kauniin koristeellisia ja sopivat erittäin hyvin kakkuihin sekä muihin makeisiin mutta myös suolaisiin herkkuihin :)

    VastaaPoista
  3. Onpas herkullisen näköinen kakku! Tuo hedelmä- ja marjakasa saa sen näyttämään vastustamattomalta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Marjat ja hedelmät maistuvat loistavalta mutakakun kanssa, eikä niitä voi olla koskaan liikaa ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...