lauantai 20. elokuuta 2016

Maistuvat tapakset

Tapakset ovat upeita pikkusuolaisia naposteltavia ja vaikka niiden pitäisikin olla pieniä makupaloja ennen varsinaista pääruokaa, käy usein niin, ettei pääruokaa tarvitse enää ajatellakaan. Vain taivas on rajana, mitä omalle tapaslautaselleen kokoaa mutta meillä kyseinen setti on todettu melko toimivaksi. Patonki tai vaihtoehtoisesti focaccia tosin puuttui tällä kertaa, joten ruissipsit saivat toimia sen korvikkeena. Myös erilaiset tahnat ovat pikantti lisä tapastarjottimelle mutta saunan jälkeen oli sen verran huiko olo, että totesimme yksinkertaisen olevan juuri sillä hetkellä parasta. Jos juustokuutioita, artisokkia ja oliiveja haluaa marinoida, kannattaa ne viimeistellä paria tuntia ennen, jotta maut ehtivät tasoittua. 

Tapakset
serranonkinkkua/ilmakuivattua kinkkua
viinirypäleitä
aurinkokuivattuja tomaatteja
artisokkaa (marinoituna)
oliiveja (marinoituna)
juustokuutioita (marinoituna)
ruissipsejä

Marinoi juustot, artisokat ja oliivit. Huuhtele viinirypäleet. Revi kinkkua pienemmiksi paloiksi. Laita tapakset tarjoilukulhoihin. Nauti!

Marinadi oliiveille/juustoille/artisokille
oliiviöljyä
kokonaisia mustapippureita
suolaa
valkosipulinkynsi
balsamicoa
basilikaa

Kuori valkosipulinkynsi ja hienonna morttelissa. Lisää basilika. Murskaa. Lisää mustapippurit ja muut mausteet. Murskaa. Lisää öljyä ja balsamicoa, tarkista maku. Sekoita marinadia juustojen, artisokkien ja oliivien sekaan. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.


2 kommenttia:

  1. Tapakset saunan jälkeen parvekkeella tai takkatulen ääressä on ihan parasta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...