lauantai 24. tammikuuta 2015

Valkoviinissä paistettuja katkaravunpyrstöjä ja artisokka-kaprissalaattia

Sain alkutalvesta Vera Jordanovan Don't Miss a Bite- kirjan arvostelukappaleen WSOY:ltä ja kokkasin kirjasta Täytettyjen munakoisojen ohella toki muutakin. Valkoviinissä paistetut katkaravut tekivät vaikutuksen jo kirjaa ensi kertaa selaillessa, ja niitä teinkin jo pari kuukautta sitten, välillä vaan nämä ohjeet tuppaavat tulemaan hieman viiveellä. Alkuperäisen ohjeen katkaravunpyrstöt taisivat olla suurempia kuin minulla, koska niitä olisi ohjeeseen tullut vain 12 kpl mutta vastaavasti laitoin nyt sitten pienempiä ja enemmän. Valkoviiniä alkuperäisessä ohjeessa oli myös melko reilusti ja rapuja pitikin haudutella tovi, ennen kuin viini haihtui. Pienempikin määrä viiniä olisi siis mielestäni riittänyt. Mutta hyvinhän nuo maistuivat silti ja olivatpa kyllä aika valkosipulisia! Kaveriksi katkaravuille valmistin artisokka-kaprissalaattia.

Valkoviinissä paistettujen katkarapujen ainekset:
1 pkt (200 g) jättikatkaravunpyrstöjä
12 valkosipulinkynttä viipaloituna
2 ½ dl kuivaa valkoviiniä
pieni kourallinen persiljaa
1 punainen chili
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori valkosipulinkynnet ja pilko lastuiksi. Hienonna chili. Kuullota valkosipuleita oliiviöljyssä ja lisää katkaravut, kaada sekaan viini ja lisää chilit. Keittele miedolla lämmöllä kunnes neste haihtuu. Lisää persiljat ja mausteet. 

 
Artisokka-kaprissalaatin ainekset:
1 prk (390 g) artisokan sydämiä
kapriksia maun mukaan
puolikas punainen chili
puolikas kurkku
jäävuorisalaattia
mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Huuhtele salaatti ja kuivaa hyvin. Revi salaatti tarjoilukolhoon. Lisää sekaan paloiteltuja artisokan sydämiä ja kapriksia. Hienonna chili ja lisää salaatin sekaan. Huuhtele kurkku ja paloittele. Sekoita salaatin ainekset. Kaada joukoon loraus oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...