Kauniin värikäs ja herkullinen Panzanella on todellinen kuivahtaneen leivän pelastus. Tämä iltalialainen leipäsalaatti on helppo valmistaa ja menee ruokaisuutensa ansiosta erittäin hyvin vaikkapa lounassalaatista. Marinoiduista leipäkuutioista tulee maukkaita ja oliivit ja kaprikset antavat salaatille kivasti suolaisuutta. Minä käytin salaatissa kauraista maalaisleipää alkuperäisohjeen vehnäleivän sijasta. Hyvää oli näinkin. Myös sardellit jäivät alkuperäisestä ohjeesta pois mutta epäilemättä ne sopisivat tähän kyllä loistavasti! Ohje on Sikke Sumarilta.
Salaatin ainekset:
500 g isoja luumutomaatteja
puolikas maalaisleipä
puolikas kurkku
mustia oliiveja maun mukaan
kapriksia maun mukaan
muutama oksa basilikaa
n. 3 rkl oliiviöljyä
n. 2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
Halkaise tomaatit ja poista hedelmälihat. Sekoita tomaattien hedelmälihat, oliiviöljy ja punaviinietikka. Lisää suolaa ja mustapippuria ja revi sekaan myös basilikaa. Leikkaa maalaisleipä kuutioksi (poista kuoret). Sekoita leipäkuutiot ja oliiviöljyseos, anna maustua noin puolisen tuntia kunnes kastike on imeytynyt leipäkuutioihin. Paloittele tomaatit ja leikkaa kurkku kuutioiksi. Lisää leipien sekaan. Lisää myös revittyä basilikaa, oliiveja ja kapriksia. Sekoita hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti