Mutta lopputulos on se tärkein. Ja se oli aivan ihana! Näin herkullista makeaa ja vielä ilman lisättyä sokeria. Nämähän eivät ole edes mitenkään epäterveellisiä, tumma suklaakin kun on nykyisin terveyselintarvike ;) Tämä on kyllä yksi parhaista ohjeista taas vähään aikaan! Toinen haaste näiden tekemisessä meinasi olla tuo patukoiden dippaaminen suklaassa mutta puolitin patukat ennen dippausta lyhyemmiksi, joten sekin sujui ihan suhteellisen nätisti. Ja ainahan tuon suklaan voi vain valuttaa patukoiden päälle.
Sitten vain odottelemaan patukoiden jähmettymistä jääkaapissa. Se olikin loppupeleissä se vaikein osuus ;) Ohje on otettu Unelmaa leipomassa- blogista ja ohje löytyy täältä.
Twix-patukoiden pohjataikina:
1 dl kaurajauhoja
3 rkl mantelijauhoja
ripaus suolaa
0,25 dl sulatettua voita
noin 1rkl vaahterasiirappia
Täyte:
400 g kuivattuja kivettömiä taateleita
Kuorrutus:
noin 200 g tummaa suklaata
(koristeeksi mantelijauhetta)
(koristeeksi mantelijauhetta)
Valmista ensin pohja: Sekoita kaikki pohjataikinan ainekset keskenään. Lisää tarvittaessa vaahterasiirappia, jos seos tuntuu liian kuivalta eikä pysy kasassa.
Pyöritä taikina palloksi ja levitä leivinpaperin päälle. Kauli noin
sentin paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 15×20 cm). Taikinaa voi
muovailla reippaasti, että tuloksena on kunnollinen levy. Paista valmis keksilevy 170- asteisessa uunissa noin 15 minuutin
ajan. Anna keksipohjan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Valmista taatelitäyte: Sekoita taatelit tasaiseksi tahnaksi sauvasekottimella tai monitoimikoneella. Lusikoi taatelitahna jäähtyneen keksipohjan päälle ja levitä varovaisesti tasaiseksi kerrokseksi veitsen tai nuolijan avulla. Laita valmis levy pakastimeen vähintään tunnin ajaksi (pakastaminen helpottaa leikkaamista). Leikkaa levy noin 1,5 cm levyisiksi patukoiksi terävällä keittiöveitsellä. Jos patukoita on hankala käsitellä voi ne puolittaa, jolloin patukoista tulee lyhyempiä.

Valmista suklaatäyte: Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Kaada
kuorrute laakeaan astiaan ja pyöräytä patukat varovasti suklaassa. Voit
myös asettaa patukat leivinpaperin päälle ja valuttaa suklaata niiden
päälle. Koristele halutessasi mantelijauheella. Siirrä patukat
jähmettymään jääkaappiin.
Ooh, kuulostaa hyvälle. Näitä "joutuu" ehkä kokeilemaan.
VastaaPoistaTein eilen näitä pikkuvuokiin, sopivia suupaloja. Kivasti onnistui niinkin ja kylläpä ne olivat taas hyviä!
Poista