perjantai 25. syyskuuta 2015

Kesäkurpitsakeitto paahdetulla sipulilla ja kurpitsansiemenillä

Ihanan pehmeä ja kermainen kesäkurpitsakeitto on syysruokaa parhaimmillaan. Pitkään ei tarvinnut miettiä mitä anopilta saaduista kesäkurpitsoista tekisin, viime syksynä tehty keltainen kesäkurpitsakeitto oli niin hyvää, että keittoonhan nämäkin kurpitsat päätyivät. Makua keitto sai lisäksi Mustapekka-kermasta ja persiljasta. Lisukkeeksi ja koristeeksi paahdoin pannulla vielä kurpitsansiemeneniä (jotka kätevä emäntä olisi ottanut suoraan kurpitsasta) mutta itse ajattelin päästä helpolla ja ostin ne suoraan kaupasta kuten paahdetut sipulitkin :) Kurpitsansiemenistä ja paahdetusta sipulista tehty sekoitus oli niin hyvää, että se kelpaisi myös pikkusuolaiseksi naposteltavaksi muuten vaan. Suosittelen!
 
Kesäkurpitsakeitto:
1 iso keltainen kesäkurpitsa tai 2 pienempää
1 dl vettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2,5 dl Valio Crea Mustapekka pippurijuusto- ruokakermaa
kourallinen tuoretta persiljaa
suolaa
mustapippuria

Lisäksi:
kurpitsansiemeniä
suolaa
paahdettua sipulia
tuoretta persiljaa
 
Huuhtele ja paloittele kesäkurpitsat. Laita kurpitsapalat kattilaan ja lisää hieman vettä. Keitä palat pehmeiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannulla. Kaada sipulit kurpitsapalojen sekaan, lisää hienonnettu persilja ja soseuta. Lisää kerma ja mausteet ja kiehauta.
 
Paahda kurpitsansiemeniä kuivalla paistinpannulla ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sotke siemenet paahdetun sipulin sekaan.
 
Tarjoile keitto höyryävän kuumana kurpitsansiementen ja paahdetun sipulin kanssa. Koristele vielä persiljalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...