lauantai 23. marraskuuta 2013

Luumuista BBQ-kanaa salaatin ja mozzarellalla gratinoitujen tomaattien kera

Vaikka talvi tekee tuloaan, voi grilliherkuilla silti tunnelmoida. Grillausvimman iskiessä kaivelimme grillin esille, laitoimme toppatakkia päälle ja menimme terassille. Eihän se ihan ollut kuin kesällä, mutta hyvin ne kanat valmistuivat ja vilpoisen grillauksen päätteeksi oli entistä mukavampaa tulla sisälle herkuttelemaan. Hankittuani Poppamiehen luumuista bbq-kastiketta, oli sitä päästävä kokeilemaan mehevän gillikanan kanssa, joten vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Kanan kanssa valmistimme tarjolle ruokaisaa salaattia krutonkien kera sekä ihania mozzarellalla gratinoituja tomaatteja, jotka nekin valmistuivat grillissä nopeasti.

Ainekset:

maustamattomia broilerin fileepihvejä
luumuista bbq-kastiketta (Poppamies)

Laita broilerin fileepihvit marinoitumaan jääkaappiin 2-3 tuntia ennen grillaamista. Ota huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistamista.

Salaatti:

paprikaa
kurkkua
oliiveja
punasipulia
jäävuorisalaattia
lehtisalaattia
avokadoa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Huuhtele kasvikset ja salaatit, kuivaa hyvin. Halkaise paprika ja poista siemenet. Viipaloi paprikasta ohuita viipaleita esimerkiksi juustohöylällä. Leikkaa myös kurkusta pitkiä ohuita viipaleita, tähän juustohöylä sopii myös erityisen hyvin. Halkaise oliivit. Kuori punasipuli, halkaise se ja viipaloi. Kokoa salaatti tarjoiluvadille ja mausta lorauksella oliiviöljyä ja ripauksella mustapippuria ja suolaa.

Krutongit:

paahtoleipää
oliiviöljyä
valkosipulia
mustapippuria
suolaa

Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Lisää kulhoon myös murskattua valkosipulia, mustapippuria, suolaa ja reilu loraus oliiviöljyä. Sekoita varovasti. Paahda krutongit kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Sekoita jäähtyneet krutongit salaatin sekaan.



Gratinoidut tomaatit:

tomaatteja
mozzarellaa
oliiviöljyä
provencen yrttisekoitusta
mustapippuria

Pese tomaatit ja halkaise ne. Aseta tomaatin puolikkaat vadille. Kaada päälle loraus oliiviöljyä sekä mausta provencen yrttisekoituksella ja mustapippurilla. Revi tomaattien päälle mozzarellaa ja lisää vielä hieman mausteita. Grillaa tomaatit kypsiksi.


Grillaa luumuisella bbq-kastikkeella marinoidut broilerin fileepihvit. Valele fileitä grillaamisen aikana pari kertaa samaisella bbq-kastikkeella. Kun broilerin fileepihvit ovat kypsiä, anna niiden vetäytyä hetki folion alla. Leikkaa fileet viipaleiksi ja sekoita bbq-kastiketta vielä hieman joukkoon halutessasi.


Kokoa annos lautaselle ja viimeistele avokadoviipaleilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...