perjantai 5. heinäkuuta 2013

Nuudelisalaatti

Salaattia jälleen! Kesä on erilaisten salaattien aikaa ja tässä taas päivän lounassalaatti. Nuudelit tuovat salaattiin tuhdimman otteen ja kastike antaa mukavasti lisää pientä makua. Salaatin kastikkeeseen viinietikka olisi tuonut lisää ryhtiä, mutta nyt se oli päässyt loppumaan, joten täytyi pärjätä ilman sitä. Yksinkertainen oliiviöljy-hunajakastike soveltui sekin salaatille vallan hyvin.

Ainekset:    Kahdelle                                                   

1 pkt nuudeleita
loraus oliiviöljyä
pieni punasipuli
100 g kirsikkatomaatteja 
50 g oliiveja
n. 70 g salaattijuustokuutioita
pinjansiemeniä
tammenlehtisalaattia

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Keitä nuudelit ja anna niiden jäähtyä. Lisää nuudelien sekaan oliiviöljyä, etteivät ne tartu kiinni toisiinsa. Kuori ja leikkaa punasipuli viipaleiksi. Pese kirsikkatomaatit ja puolita ne.

Pese salaatinlehdet ja revi ne tarjoiluastiaan. Lisää nuudelit ja muut salaatin ainekset. Sekoita varovasti. Ripottele päälle pinjansiemeniä.

Valmista kastike: Sekoita oliiviöljyä, hunaja ja mausteet. Lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Kaada kastike salaatin päälle.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...