maanantai 3. heinäkuuta 2017

Orthexin vihannesvälineet ja arvonta

Sain mukavan yhteydenoton kodin käyttötarvikkeita valmistavalta Orthexilta ja he pyysivät minua mukaan blogiyhteistyöhön. Sain valita heidän tuotevalikoimastaan minua kiinnostavia tuotteita ja muutama tarpeellinen tuote nousikin sieltä ylitse muiden selatessani heidän tuotevalikoimaansa. Koska nyt on kesä ja haluan käyttää perheemme arkiruoissa mahdollisimman paljon kasviksia, oli spiraalileikkuri ja mandoliini ehdottomat ykkösvalintani. 

Kesäkurpitsapastasta olen haaveillut jo kauan mutta tänä kesänä sitä ei ole tullut vielä kertaakaan tehtyä. Viime kesänä tein kesäkurpitsapastaa kerran ja hyvää oli. Mutta se kurpitsan suikalointi.. ei mitään nopeinta hommaa. Tokihan sen saa tehtyä myös kuorimaveitsellä mutta nyt ei enää pastan teko ole ajasta tai sen puutteesta kiinni, omistan nimittäin kätevän spiraalileikkurin. Tämän helpommaksi ei enää kesäkurpitsapastan tekeminen mene. Myös kurkut, porkkanat ja muut pitkulaiset kasvikset spiralisoituvat käden käänteessä, aika huippua. Spiraalileikkuria oli helppo käyttää, ja suikaleista tuli paljon ohuempia kuin kuorimaveitsellä. Leikkurilla saa tehtyä kahta eri suikalepaksuutta, joka on mukava lisä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että leikkurilla tehty "pasta" on hyvä käyttää paistinpannulla vain nopeasti, koska suikaleet ovat ohuempia kuin kuorimaveitsellä tehdyt. Kesän ensimmäinen kesäkurpitsapasta tuli siis nautiskeltua ja seuraavaksi ajattelin tehdä yksinkertaista "spiraalisalaattia" tuoreista kasviksista ja juureksista.






Ja nyt keittiötämme koristaa myös mandoliini. Jos tykkää tehdä esimerkiksi wokkeja, nopeuttaa tämä kasvisten käsittelyä melkoisesti. Kesäkurpitsat, porkkanat, kurkut yms. siivuttuvat helposti. Mandoliinin myötä innostuin uudelleen myös erilaisista juuressipseistä. Niiden (kuten myös wokkien) valmistamisessa suurin osa ajasta kuluu ainesten viipalointiin, joten mandoliinilla homma nopeutuu ja lopputulos on ennen kaikkea tasalaatuista. Ei paksuja ja ohkaisia paloja sikin sokin, vaan kauniita samankokoisia siivuja, jotka myös kypsyvät yhtä aikaa. Tosi tärkeä seikka ainakin juuressipsejä tehdessä. Tänä kesänä pihallamme kasvaakin sopivasti porkkanoita ja punajuuria, eipä tarvitse sadon tullessa miettiä mitä niistä tekisi, kun mahdoliinikin on jo valmiina. Nyt vain odottelemaan sitä satoa, toivottavasti alkukesän kylvöpuuhat tuottavat tulosta.




Meidän keittiössä sipulia kuluu paljon tai ainakin minusta tuntuu, että sipulipussi kulkeutuu kotiin lähes jokaiselta kauppareissulla. Sipulia on tänä kesänä kasvamassa myös omalla pihalla, joten halusin kokeilla myös Gastromaxin sipulileikkuria. Hieman skeptisesti suhtauduin tähän alkuun, mutta koska olemme sipulin suurkuluttajia ja sipulin leikkaaminen vedet silmissä ei ole minun lempipuuhaa, lähti ostoskoriin myös kyseinen leikkuri. Sipuli pilkkoutuu leikkurilla kätevästi ja silmiä säästävästi. Ei yhtään hullumpi keittiöväline vaan oikeastaan tosi kätevä. Sipulista tuli luonnollisesti sitä hienompaa mitä kauemmin välinettä jaksoi veivata, joten karkeutta pystyi helposti säätelemään tämän mukaan.





Blogiyhteistyön tiimoilta sain Orthexilta myös ylimääräisen mandoliinin ja sipulileikkurin arvottavaksi täällä blogissani. Eli jos haluat olla näiden kahden kätevän keittiövälineen uusi omistaja, kannattaa osallistua arvontaan! Arvontaan osallistut kirjoittamalla jotain tämän postauksen kommenttiosioon 10.7. mennessä. Muista liittää mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyden arpaonnen osuessa kohdalle. Voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan!

Kirjoituksessa mainitut keittiövälineet saatu Orthexilta.

97 kommenttia:

  1. Juu,kiitos resepteistä. Kiinnostavat kyllä. Käytän itse paljon kesäkurpitsaa ja suilaleita on tullut syötyä. Mukana arvonnassa.
    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä sinun vihannes spagettiannos herkulliselta. Haluaisin itsekin päästä testaamaan. Olen mukana arvonnassa.

    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Sipulileikkuri tulisi tarpeeseen! Mukana arvonnassa 🙌 kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Siulla on tosi virkistäv blogi! Sipulileikkuri sopis just hyvin meiän keittiöön... outi.kolhonen at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Spiraalileikkuri olis niin kiva! :)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi spiraali leikkuri näyttää ihanalta

      Poista
  6. Vaikuttaapas kätevintä laitteilta! Varsinkin tuo spriaalileikkuri. Pakko varmaan jossain vaiheessa kyseinen laite omaankin keittiöön hankkia! Sipulileikkurikin vaikuttaa kätevältä. Olen aina se sipulin leikkaaja ollut meidän keittiössä,kun mies saa "itkukohtauksen" sipulia pilkkoessa. 😂 Ps. Hyviä reseptejä blogissasi. Monta ideaa "varastanut" omaan päivittäiseen ruoka ongelmaaan

    VastaaPoista
  7. Molemmille löytyisi käyttöä:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  8. Ilolla mukana, nämä olisi kivat!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihanaa pastaa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa

    tikkuihminen@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Oi, onpa käteviä! Mukana!
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa. Mä aina mielenkiinnolla tällaisia vempeleitä kaupassa katselen, mutta en raaski ostaa :D. Hyödyksi varmasti kuitenkin olisivat, sillä meillä tosi paljon leikataan ja silputaan vihanneksia ja muita. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Hieno palkinto, molemmille olisi meillä paljon käyttöä. Mandoliini ja sipulileikkuri ovat juuri ne joita kaipaan, en omista kuin raastimen. Mukaan arvontaan tulen.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa!

    raparperikilpikonna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihan huippua!Näillä välineillä pystyy lisämään myös lasten kasvisten syöntiä ujuttumalla ruokien sekaan kasviksia.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  17. Vau ehdottomasti mukana!:) olisi huiput!<4
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Olen mukana! Mandoliinille olisi käyttöä ja sipulileikkurillekin, vaikka en itse käytä sipulia -voisihan sitä muuhunkin käyttää :)

    blogmii00(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Spiraalileikkuri pitäisi kyllä saada, toisi kivaa vaihtelua kasvisten syöntiin :) Kiva arvonta, mukana!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Näpsäkän oloiset.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ehkäpä nuo apuvälineet innostaisivat kasvisten käytön lisäämiseen. Tarpeen olisi. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Näillä saisi mukavaa vaihtelua kasviksiin, jolloin maistuisivat varmasti paremmin myös lapsenlapselle :) Mukana arvonnassa! paivisalonen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  23. Käteviä laitteita ruoanlaittoon.
    Mukana arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Tosi käteviä, tuollaisista olen haaveillut :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Näyttävät käteviltä! Mukana. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukaan kivojen tarpeellisten tuotteiden arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Juuri siihen leikkaamisen vaikeuteen on kesäkurpitsapastan teko aina tökännyt! mirja_karhu(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Käteviä..helpottais leikkaamista!
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  29. Mukana ollaan, mahtava arvonta! :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  30. Spiraalileikkurista olen haaveillut ja sipulileikkurikin vaikuttaa kätevältä!

    ka.taa@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Näistä olisi hyötyä ja hupia keittiössä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  32. Olisi kyllä aika kätevät! Eli mukana arvonnassa! :)

    mammamiettii@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Juuressipseihin ja wokkeihin hurahtaneena mandoliini tulisi todella tarpeeseen. Ja kyllä sipulileikkurillekin käyttöä löytyisi. Spiraalileikkuri oli uusi tuttavuus ja menee ehdottomasti ostoslistalleni. Mukana arvonnassa taikahuilu@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Tulisi kyllä molemmat tarpeeseen!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    Hyödyllisiä välineitä, jotka minulta vielä puuttuvat.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kätevä! Olisi mielenkiintoista kokeilla, miten nopea tuo on :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Voi tällaiset olisi aivan ihanat arjen helpottajat!:)
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Ehdottomasti mukana kisassa =)
    tarja.nevala10@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tarpeellisia välineitä arjen pöyrittelyyn, vau!
    Maire
    Hullutellen(At)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana tarpeellisessa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Mukana, olisi keventäjälle tarpeellisia välineitä :)
    Carita.aberg(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  42. Mandoliinille olisi käyttöä :) Toivottavasti onnetar suosii, isa.kokoi@gmail.com.

    VastaaPoista
  43. Tuollaiset kätevät keittiön työvälineet puuttuvat vielä. Mukana innolla!
    Tiina

    Ilovetaide@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa! Kumpikin vempain erittäin tervetullut meille :) a.vehkapera@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Spiraalileikkuri on ollut mun ostoslistalla jo jonkin aikaa. Ei vaan vielä ole tullut hankittua. Tälle koko setille olisi kyllä käyttöä!
    tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  46. Tulipas nälkä kun katselin herkullisia ruokakuviasi. Mukaan kivaan arvontaan :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  47. Tulisi ihan tarpeeseen :) Ihanaa kesää kaikille!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  48. tuo on hauska vempain tuo spiraalileikkuri , joka pitäisi hankkia , mukana arvonnassa mandoliini ja silulisilppuri kelpaavat kyllä ;) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa. Mandoliinia ei minulla ole.
    paivijylhis@Gmail.com

    VastaaPoista
  50. Hyvän näköistä ruokaa.mukana ollaan.

    VastaaPoista
  51. Nuohan on käteviä. Innostuin tästä. Osallistun, jos vaikka olisi hyvä tuuri..
    T. Odette123(at)luukku.com😊

    VastaaPoista
  52. Olisipas kätevät :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Vaikuttavat käteviltä.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  54. mukana kilpailussa=) hyvää kesää! mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Tosi kätevä :) Tulisikohan tehtyä enemmän kasvisruokia näiden ansiosta...
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Ihana spagettiannos, itsekin käytän paljon sipulia.
    -Aikku-
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Ei vitsi! Muistan ku aikoinaan au pair -vuosinani host perheeni omisti vastaavan spiraalileikkurin ja rrrrakastin sitä! Toi mandoliini vaikuttaa kans tosi kätevältä - oispa kiva päästä testaan! Anuraakel@gmail.com

    VastaaPoista
  58. olisi kätevä!!

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Mukana arvonnassa.

    kkaikusalo@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Lihattoman ruokavalion noudattajana tuollaiset leikkurit olisi kätevä omistaa. Välillä ei jaksa alkaa silppuamaan pientä, joten näistä olisi kiva apu kokkailuun.

    hao @lailanet.fi (välit pois)

    VastaaPoista
  61. Tosi kätevät! :) Mukana.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Spiraalileikkuri on ehdottomasti hankittava. Ihania kuvia ja reseptejä.
    annukka.lankinen@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Uusi vihanneksen muoto saattaisi saada muksutkin nauttimaan niistä😉 Mukana!

    VastaaPoista
  64. Näistä oon haaveillut, auttais kovasti aloittelevan vegaanin elämää!😄
    saana.99@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Ehdottomasti mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Voi ,tuota minäkin haluaisin päästä kokeilemaan ja testailemaan tuota mukavaa leikkuria :)
    Kiitos kuvista kiitos resepteistä.

    garanbola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. lKasvikset/juurekset laidasta laitaan, kuuluu hyvin oleellisena osana keittiöömme.
    Mahtava blogi resepteineen, kiitos.

    tuotae(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Löytyisi molemmille käyttöä. En pidä sipulin pilkkomisesta ja Julianne peeler, jola tein ennen kesäkurpitsapastaa meni rikki. tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Mukana! Kumpaakaan ei vielä meiltä löydy.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana! :) Näitä en ole kokeillutkaan.
    bebene@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Sipulileikkuri olis must hankinta, enkä mandoliiniakaan ole koskaan omistanut, olis kätevä!

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa! :) Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  73. Mielläni testaisin!
    Rita
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  74. Sipulileikkuri olisi tarpeellinen kapistus,sipulin suurkuluttajana melkein ruokaan kuin ruokaan sitä lisätään.
    kirsialen@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mielenkiintoiset tuotteet, olisi varmasti käyttöä.
    Mukana arvonnassa.
    inkeri.lehtonen@phnet.fi

    VastaaPoista
  76. Näitähän ei ole koskaan liikaa

    VastaaPoista
  77. Aina haaveillut spiraalivihannespastasta!! tanskanen.essi@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana, näitä olisi hauska testata :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  79. Ehdottomasti mukana:)

    VastaaPoista
  80. Molemmille löytyisi käyttöä, mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  81. Vautsi, kätevää! Todellakin mukana. :) saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Tuo sipulileikkuri olis aivan täydellinen! Saisi sanoa heipat itkemiselle sipulia leikattaessa :) kokkonen.heini@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Todella kätevät leikkurit. Innolla mukana!
    paav0@suomi24.fi

    VastaaPoista
  84. Molemmille olisi paljon käyttöä, joten ehdottomasti mukana :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Kätevän oloisia vehkeitä �� Erityisesti mandoliini olis kiva!

    sollikai@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Molemmille olisi käyttöä, eivät jäisi lojumaan. Kasvisruoka maistuu hyvältä nyt kun tuoreet, kotimaiset ovat parhaimmillaan.
    Osallistun arvontaan.
    PeeHo

    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  87. Taitaa sipulihulluus kulkea suvussa kun meilläkin sitä löytyy melkein kaikista ruoista :) Kiva arvonta, mukaan siis jos vielä ehtii! stparvia@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Näillä voisi antaa lastenkin osallistua enemmän ruuanlaittoon,en vielä tuolle 3-veelle uskalla veitseä antaa sipulin pilkkomiseen..
    Kiva arvonta,mukana!! jennik1000@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Mukana ollaan. Tykkään resepteistä, joita jaat blogissasi!

    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  90. Todellakin olisi käyttöä näille. Arvontaan mukaan. Kasvisruokaa teen joka päivä, joten hyödylliset olisivat keittiööni. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  91. No, toki ovat hienot! Kelpaa! Jos ei onni potkaise, hankin ihan itse:)

    mirjatabell@hotmail.fi

    VastaaPoista
  92. Mukana arvonnassa :)
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  93. Kilpailun voittaja on arvottu ja onnetar suosi tällä kertaa anonyymiä osallistujaa kommentilla,

    mukana kilpailussa=) hyvää kesää! mervik75@luukku.com.

    Onnea! Voittajalle ilmoitettu myös henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...