tiistai 29. huhtikuuta 2014

Herkullinen Lohivoileipäkakku

Voileipäkakun kuuluessa kevään juhlien ehdottomiin suosikkitarjottaviin, päätin itsekin rohkaistua kyseistä kakkua kokeilemaan. Kun aloin etsiä kivaa ja sopivan yksinkertaista reseptiä, sain huomata erilaisia versioita löytyvän pilvin pimein. Otappa niistä sitten selvää, millä ohjeella ihka ensimmäisen omatekoisen voileipäkakun valmistaisi. Kiivaan ohjeiden selailun jälkeen kokeiluun päätyi Inkiväärihillo -blogin Aurajuusto-lohivoileipäkakku pienin muunnoksin. Aurajuuston korvasin tuorejuustolla ja turkkilaisen jogurtin crème fraîchella. Muutoinkin oma kakkuni oli alkuperäistä ohjetta hieman pienempi. Voileipäkakussahan ei sinänsä ole mitään vaikeaa, ainoana asiana mietin tuota kostutusta ja sen sopivaa määrää. Näin ensikertalaiseltakin se onnistui kuitenkin hyvin ja kakusta tuli sopivan kostea. Kun ohjetta noudattaa, ei siinä kai pahasti metsään voi mennä, pääasia ettei lähde liikaa sooloilemaan, ennen kun on tullut parempaa näppituntumaa asiaan. Lopputuloksena oli oikein herkullinen ja sopivan runsastäytteinen voilepäkakku. Täytynee tehdä useamminkin, nyt kun on alkuun päästy!

Fazerin ruispaahtoleipää (8 viipaletta)

Täyte:
2 kananmunaa
180 g kylmäsavulohta
200 g savulohi ja piparjuuri-tuorejuustoa
150 g crème fraîchea
reilu ½ dl hienonnettua tuoretta tilliä
1 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria

Kostutus:
0,25 dl vettä
1 rkl sitruunamehua

Päälle:
100 g savulohi ja piparjuuri-tuorejuustoa
70 g crème fraîchea
kylmäsavulohta
tilliä
herneenversoja
sitruunaa
karambolaa


Aloita voileipäkakun valmistaminen jo edellisenä päivänä.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.  
Valmista täyte: Keitä kananmunia 7 minuuttia ja jäähdytä ne hyvin. Sekoita tuorejuusto ja crème fraîche sekaisin. Hienonna kananmunat, kylmäsavulohi ja tilli. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Lisää sitruunamehu ja ripaus mustapippuria. Sekoita hyvin. 

Voileipäkakun voi koota esimerkiksi leipävuokaan tai mainiosti myös leivinpaperin päälle lautaselle. Leikkaa pala tuorekelmua (sen verran, että se yltää voileipäkakun ympärille) ja aseta se leipävuoan pohjalle. Aloita voileipäkakun kokoaminen asettamalla kaksi leipäpalaa leipävuokaan. Kostuta leipiä pullasudilla ja levitä täytettä leipien päälle. Toista näin seuraavat kaksi kerrosta. Lisää viimeinen leipäkerros ja kostuta. Vedä kelmu voileipäkakun ympärille. Anna voileipäkakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Laita kakun päälle esimerkiksi leikkuulauta ja siihen hieman painoa. 


Viimeistele kakku seuraavana päivänä hetkeä ennen tarjoilua. Poista kelmu kakun ympäriltä. Sekoita tuorejuusto ja crème fraîche hyvin. Kuorruta kakku seoksella. Koristele kylmäsavulohella, sitruunaviipaleilla, tillillä, herneenversoilla ja karambolalla. 


2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...