sunnuntai 4. elokuuta 2013

Marjat hilloiksi

Taas on se aika vuodesta, jolloin purkit ja purnukat on aika kaivaa esille ja marssia kauppaan ostamaan hillosokeria. Säilömispuuhat aloitin pari viikkoa sitten keittelemällä mansikkahilloa ja viime viikolla olikin sitten mustikka-vadelmahillon vuoro. Hillon perusohje löytyy kätevästi hillosokeripussin kyljestä, jonka mukaan myös nämä hillot on valmistettu. Osaan mansikkahilloista innostuin lisäämään myös hieman vaniljasokeria vaihtelun vuoksi mutta perinteinen mansikkahillo on kyllä niin hyvää, ettei se välttämättä mitään extroja kaipaa.

Mustikka-vadelmahillo:

500 g mustikoita
500 g vadelmia
0,5 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Laita marjat ja vesi kattilaan. Sekoita hillosokeri höyryävään seokseen. Keitä noin 10 -15 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori vaahto pois.

Jäähdytä hilloa noin puoli tuntia keittämisen jälkeen ja purkita puhtaisiin lasipurkkeihin. Nosta hillot jääkaappiin, kun ne ovat jäähtyneet.


Mansikkahillo:

1 kg mansikoita
0,5 dl vettä
0,5 kg hillosokeria
2 tl vaniljasokeria

Laita marjat kattilaan. Lisää hillosokeri, kun marjat alkavat höyrytä. Keitä noin 10 -15 minuuttia. Sekoita välillä. Kuori vaahto pois.

Jäähdytä hilloa noin puoli tuntia keittämisen jälkeen ja purkita puhtaisiin lasipurkkeihin. Nosta hillot jääkaappiin, kun ne ovat jäähtyneet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...