perjantai 18. marraskuuta 2016

Bataattia harissacouscousilla, taateleilla ja granaattiomenan siemenillä

Bataatti on todella monipuolinen raaka-aine ja sitä saa hyödynnettyä monin eri tavoin. Se onkin yksi keittiömme lemppareista, onhan se myös perheemme minikokin suosikki. Ensin tarkoituksenani oli tarjota harissalla maustettu couscous munakoison kanssa mutta munakoison jäädessä kauppaan, ei ollutkaan ihme, että bataatti sai hoitaa munakoison roolin. Onnistunut yhdistelmä oli tämäkin parivaljakko mutta sen verran jäi se munakoiso vielä kaihertamaan, että kokeilen kyllä myöhemmin sitäkin. Sesongissa olevat granaattiomenat ja niiden mukavasti poksuvat terveelliset siemenet innostivat makumatkailemaan Lähi-itään ja ai, että mitä ihania vuodenaikaan sopivia makuja sieltä löytyykään. Couscousin sekaan valikoituikin kaveriksi myös taateleita ja pähkinöitä. Bataatti couscousilla toimii lisukkeena lihalle ja ihan sellaisenaankin, vaikka kevyenä lounaana.

Raaka-aineet
1 bataattia
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
noin 2 dl couscousia
2 tl harissaa
kourallinen kuivattuja taateleita
puolikkaan granaattiomenan siemenet
vajaa 1 dl suolapähkinöitä
loraus öljyä
rucolaa

Pese bataatti, kuori halutessasi (itse en kuorinut mutta olisi helpottanut syömistä) ja leikkaa se noin 1 cm viipaleiksi. Lorauta viipaleiden päälle öljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä bataatteja 200- asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta harissalla. Viipaloi taatelit ja poista siemenet granaattiomenasta. Sekoita muut ainekset couscousin joukkoon. Levitä couscous bataattiviipaleiden päälle. Viimeistele rucolalla ja ripauksella mustapippuria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...